Johanna Lovisa Snellmanilta

Editoitu teksti

Suomi

[joulukuussa 1853]

 

Oma Rakas Puolisoni! 

 

Ajattelen menneitä kun istuin ullakolla Iisalmen pappilassa sellaisessa hiljaisuudessa, kukaan ei häirinnyt minua, oli niin rauhallista, mutta nyt minun on vaikea pitää ajatuksia koossa, sillä lapset ovat kaikki minun kimpussani, ja minun pitää vastata niiden kaikellaisiin kysymyksiin. Tänään minun täytyy mennä lasten kanssa puoteihin, sillä ne ovat ihan liian kärsimättömiä, sen jälkeen kun Sinä annoit niille rahoja. Älä uskokaan että minusta koskaan tuntuu, olevani onnellinen ilman näitä pikkuisia, ei jos niitä olisi kaksi kertaa enemmän olisin viellä onnellisempi.

Tunnen ahdistuksella ja huolella omat suuret puutteeni, sillä mitä isommiksi lapset tulevat, sitä enemmän ymmärrystä minulta vaadittaisiin, se on ja pysyy kyllä minun suurena surunani. Kiitän Jumalaa sieluni pohjasta joka lähetti Sinut pelastamaan harhautuneen ihmisparan, sillä mitä minä olisin ilman Sinua. Mutta anna Anteeksi oma Rakas Mieheni kaikki ne huolet ja surut joita olen Sinulle tuottanut. sydäntäni on usein kirveltänyt kun olen nähnyt Sinut noin onnettomana, ja olen yrittänyt tehdä kaikkeni Sinun hyväksesi, mutta sitä ei ole minulle suotu. Älä koskaan luule muuta kuin että minä koko sielustani rakastan Sinua Sinä olet minun ihanteeni ja minun ylpeyteni, jos joskus tunnen että minusta on johonkin, niin se on vain Sinun avullasi. Sen tähden et saa koskaan epäillä minua, etkä ajatella, että luulisin olevani jotakin mistä kukaan ihminen voisi välittää, ei päinvastoin minä usein ihan nujerrun seurassa ja usein yksiksenikin omasta kauheasta taitamattomuudestani ja vähäpätöisyydestäni verrattuna muihin tuttaviin. Usein kun sanon Sinulle jotakin, tuntuu kuin kieli ei kääntyisi puhumaan niin kuin pitäisi, ja silloin minä puhun ihan päin seiniä, ja tieto että Sinä pidät minua niin äärettömän yksinkertaisena saa mieleni kovin raskaaksi. mutta Rakas Puoliso ole kärsivällinen minun kanssani äläkä ajattele niin pahaa kuin miltä näyttää. Minun lapsuusaikana lyötiin laimin niin paljon mitä olisi pitänyt, siinä mielessä että juuri niinä vuosina kun eniten olisin tarvinnut, jäin ilman Äitiä, ja kun minulla ei ollut yhtään äidillistä ystävää jonka puoleen kääntyä, minusta tuli niin sulkeutunut, ja nyt sitä on vaikeampi parantaa. Nyt ehkä luulet että en puhu totta, mutta minun lohtuni on että se kerran maailmassa selviää Sinulle. Voi miten haluan ponnistella jotta minusta tulisi sellainen kuin Sinä toivoisit mutta ei syynä ole puuttuva tahto, vaan puuttuva kyky, ja ettei ole tottunut ajattelemaan kovin paljon, siihen etten osaa, mutta aijon yrittää ja tehdä kaiken, kumpa Sinulla vain olisi kärsivällisyyttä, ja jaksaisit muistuttaa minua.

Anteeksi että minä puhun vain itsestäni, kun kerran aloitan siitä ei tahdo tulla loppua.

Älä nyt huolehdi meistä, Luoja antakoon meidän pysyä yhtä terveinä ja reippaina kuin tähän asti.

Eilen olin Helenin luona hän tuli itse kutsumaan minut. Tengströmit ja Pippingitkin olivat siellä, menin vasta klo 8 kun lapset nukkuivat jo. Helen ja hänen vieraansa olivat Symphoniassa ja tulivat sieltä vasta suunnilleen samaan aikaan. Minä kutsuin Ingmanit, ja Amalia aavisti varmaan etukäteen, ettet sinä jättäisi Ingmania viettämään Joulua yksin.

Kumpa ne paperit olisivat oikeita jotka lähetin Pojan kanssa, minä niin pelästyin kun viesti tuli luulin että Sinulle oli sattunut jotakin.

Alan myöskin odottaa kirjeitä Sinulta.

Pikku Ville kaipaa Sinua eniten, hän sanoo, minulla on niin ikävä Pappaa. Ja muut hokevat että Jouluun on ihan lyhyt aika ja Silloin Pappa tulee. Lapset lähettävät sydämmellisiä terveisiä. Luoja antakoon Sinun pysyä terveenä.

Näkemiin nyt oma Rakas ystävä, Minä kaipaan ja odotan, ja koitan saada kaiken kuntoon niin että me sitten voimme pitää huolta vain Lasten ilosta.

Sinun Jeanette.

 

Vertailu