Kuopio 4.10.1847

Ikävöity ja kaivattu Puolisoni! 

Sinun täytyy nyt antaa Anteeksi, kun kirjoitan näin lyhkäisen ja sottasen kirjeen, mutta aika ei salli, tällä kertaa. Eilen tulimme kotiin, vietimme kolme viikkoa Kuusilahdessa, matka meni hyvin, vaikka oli vähä kylmä, koitin hoitaa Hannaa, niin hyvin, kuin suinkin, hän oli pikkusen yskässä jo ennen kun läh­dimme, mutta kun nyt sain, rintatippoja, luulen että se menee tykkänään ohi. Et voi arvata miten iloiseksi Calle tuli, minä sitten olin hyvilläni kun näin että hän todella pitää meistä. Hänkin on terveenä, on kasvanut ja oikein riuska poika.

Kolmen viikon odotuksen jälkeen sain eilen sinun Lontoon kirjeesi, se oli valtavan mukavaa, minä laskeskelin että sinä noin kahden viikon päästä olet kotona. Herra Jumala kumpa aika lentäisi ja saisin painaa oman rakkaan Mieheni sykkivälle sydämmelleni, et usko miten ikävä minulla on, pelkään kovin että jotakin tapahtuu, ennen kuin saan oman rakkaan Mieheni kotiin meidän rauhalliseen kotiin.

Nyt pitää jo lopettaa, sillä muuten voi käydä, ettei kirje ehdi lähteä. Terveisiä kaikille tutuille Helsingissä, tai pikemminkin sinun tutuillesi, sinun kauttasihan ne ovat. Me olemme kaikki terveinä.

Näkemiin Puolisoni, kun saat tämän kirjeen, olet jo kohta luonani, tule niin pian kuin ikinä Näkemiin, Luoja sinua suojatkoon toivoo

sinun uskollinen Jeanette.

Callen luvut näköjään sujuu. Melander on hyvin tarkka.