Johanna Lovisa Snellmanilta

Editoitu teksti

Suomi

Kuusilahti 19.9.1847

 

Oma rakastettu Puolisoni! 

 

Missä mahdatkaan nyt vaeltaa, kumpa katseeni voisikin yltää sinuun asti, ja nähdä sinut iloisena ja tyytyväisenä ja toiveikkaana, niin voisin minäkin iloita, jos saan nähdä oman Mieskultani onnellisena ja tyytyväisenä, vaikka suruja ja murheita tulisikin, niin kuin sinä joskus sanot, olisin silti onnellinen ja tyytyväinen, jos minulla olisi sinun rakkautesi, ja vielä onnellisempi koska silloin minä olisin enemmän tilaisuudessa näyttää sinulle, miten hirveästi pidän sinusta, rakastettu Puoliso. Minä olen usein yrittänyt voittaa tämän minun kylmän ja välinpitämättömän olemisen, ja näyttäytyä sellaisena kuin olen, mutta kun minä olen niin kauhean ujo, varsinkin sinun edessä, ja se johtuu varmasti siitä, että minä ennen tunsin niin suurta kunnioitusta, ja sinua sanottiin olevaksi sellainen ankara herra, ja niimpä sinun ei pidä ihmetellä, jos minä muutun niin hitaasti paremmaksi. Nyt olen oikeasti ymmärtänyt kuinka paljon annan arvoa ja rakastan, sillä kenenkään miesten joukosta en voi löytää sinuun verrattavaakaan, minä voisin olla niin ylpeä ja onnellinen, jos vain olisin erillainen, ja osaisin tehdä sinut onnelliseksi.

Täällä me vietämme hiljaista tyventä elämää, sää on estänyt meitä olemasta ulkosalla, vaan olemme eläneet neljän seinän sisällä eikä se tavattoman hauskaa ole ollut, minä olen kaivannut Frosteruksia kovasti, ja tulen aina kaipaamaan kilttiä ja iloista Tätiä, kun pääsen kotiin minä kirjoitan, ja kiitän heitä, älä säikähdä, minä yritän kirjoittaa niin hyvin kuin voin, eikä Täti varmaan pane pahakseen.

Ensi kirjeessä minun pitäisi vaivata sinua muutamilla asioilla, minä aijoin ommella Elise Tschernichinille tyynyn ja tarvitsisin lankoja, jos sinä ehtisit, niin minä lähetän kyllä mallit.

Pikku Hanna on alkanut nousta niin hirveän aikaisin, hän herättää minut jo klo kuusi, ja silloin minä aina leikin sängyssä hänen kanssaan jonkun tunnin.

Hän on oikein terve, mutta uusia hampaita ei ole tullut. Yhtenä päivänä hän ilokseni huusi Mammaa, se oli ensimmäinen kerta.

Minä en lähdekään Maaningalle, tulee jo myöhä, sääkään ei ole sellainen, että haluttaisi matkustaa Hannan kanssa, olen nyt täällä pari viikkoa, ja menen sitten ja laitan kaiken kuntoon sinun paluuseen, siitä tulee niin hauskan hauskaa, kun saan oman Mies kultani kotiin, meidän rauhaisaan kotiimme. Joka kerta kun otan pikkuisen syliin ajattelen sinua, ja ikävöin sitä aikaa, kun saan näyttää hänet sinulle. Tytöt ja Anette olivat viime kesänä täälä käymässä pari viikkoa, ja voi olla että Anette tulee tänne vielä, toivoisin niin, sitten me voisimme asua yhdessä täälä kun minä nyt asun täällä yksin.

Huommena odotetaan Röhringiä kotiin, Charlotte sai häneltä eilen kirjeen, minä en millään malttaisi odottaa kirjettä kokonaista kaksi viikkoa, voi kun se tulisi perille eikä niin kuin viimeeksi antaisi minun odottaa monta viikkoa, nykyjään minä en pelkää koska tiedän kyllä että sinä kirjoitat, vaikka ne jäävät virumaan postikonttoreihin.

Rouva Wirzen aikoo viellä Syyskuussa matkustaa Helsinkiin, voi miten onneton minä olisin hänen sijassaan, jos minä täytyisin olla niin kauan erossa sinusta, kuin hän miehestään. Muistatkos kun kiusoittelit häntä, että Wirzenillä ei olisi häntä yhtään ikävä, kun hänellä on niin paljon huvituksia. hän kirjoitti siitä miehelleen, ja mies on vastannut, että nyt sinä itse sait kokea mitä se on että joutuu eroon kodista ja rakkaistaan.

Kumpa matkasi nyt menisi hyvin, ja saisin sinut takaisin terveenä ja reippaana, Luoja sinua varjelkoon, oma kulta rakas Puoliso Näkemiin

Uskollinen

Jeanettesi.

Calle voi hyvin. Hanna lähettää terveisiä Pappa-kullalleen.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: