Riika 3.9.1850

Rakas kaivattu Puolisoni! 

Kuten tästä huomaat, olen hengissä ja terveenä. Kuitenkin minun on taudin jäljiltä oltava hyvin varovainen. Lopetin juuri kauraliemiaamiaiseni, sen jälkeen kun olen jo parina päivänä juonut teetä mutta oloni ei siitä kohentunut. Älä ole minusta huolissasi. Luojan avulla uskon tästä tervehtyväni. Huolestuttavinta on vain se, että sairaus kulutti aikaani; ja minulla on paljon työtä, mikäli tahdon ajoissa päästä täältä.

Kiitos kultaseni rakkaista kirjeistäsi. Viimeisin tosin huolettaa minua, kun Sinä valitat huonovointisuutta, ja odotan kärsimättömästi seuraavaa kirjettä – perjantaina. Olisipa onnetonta, jos olisit nyt sairastunut! Luoja siitä varjelkoon. Ajatuskin tuo mieleeni sen, miltä usein olen rukoillut Jumalaa säästämään minut, katkerimmalta mikä elämässä voi minua kohdata.

Onpa hauska kuulla, että Napu rukka on päässyt pitkästä hammasvaivastaan. Anna hänen nyt juoda runsaasti maitoa, jotta se vetelys kohenisi ja pysyisi tukevammin jaloillaan. Onnekasta on myös se, että Calle pääsi toiselle luokalle. Koeta sinä muistuttaa häntä joka päivä, jotta minä en palatessani saa uusia syitä suruun sen kovan onnen lapsen takia.

Kunhan vain saan kuulla, että Sinä olet terve, jaksan kyllä työskennellä toivossa, että pian olen taas kotona Teidän luonanne. Se ei varmaan kuitenkaan tapahdu ennen ensi kuun loppua. Pelkään, että jäät ilman rahaa, ja kirjoitan siksi F. Tengströmille, että hän antaisi Sinulle 30 ruplaa.

Tyttöjen koulunkäynti tuottaa huolta. Mitä Sinä vastasit Papalle koskien heidän asumistaan meillä, mikäli Pappa muuttaa Helsinkiin? – Siinä asiassa voit tehdä kuten tahdot. Mutta tarkoitan että, kun tilamme nyt ovat mitkä ovat, siitä tulee vaikeaa, koska palvelusväkeäkään ei ole riittävästi. Sinulle itsellesi se tulee olemaan vaikeinta, sillä Sinun huolesi ja tehtäväsi kaksinkertaistuvat. Monessa suhteessa on myös pahaksi, että Pappa joutuu elämään aivan yksin vapaana kaikista huolehtimisista, varsinkin Helsingissä, missä varmaan monikin joutomies kernaasti ujuttautuu hänen tuttavuuteensa ja vaarantaa hänen terveytensä. Yksinäisyys ja ikävä puolestaan tekevät mokomien seuran tervetulleeksi.

Älä sure äläkä pelkää hyvä rakas Vaimo, vaan yritä kantaa tämän elämän moninaiset huolet niin tyynesti kuin voit. Ajattele, että se pelko, jota usein olen Sinulle tuottanut, on sen ajan varalle, jolloin Sinun nuoruutesi ei enää pysty kiehtomaan minua, vaan jolloin joudun Sinussa kunnioittamaan ja rakastamaan lastemme hellää ja huolehtivaa äitiä ja minun ilojeni ja surujeni jakajaa, jolloin et enää voi saada meidän kaikkien rakkautta sillä, että teet kodin meille onnellisimmaksi sopeksi maan päällä, ja että me sen iloista saamme kiittää vain Sinua. Usko toki, että minä kyllä edelleen rakastan Sinua. Miksi minä muuten haluaisin nähdä Sinut täydellisempänä kaikessa. Sillä en kai minä voi ajatella, että vasta siten Sinä tulevaisuudessa voisit voittaa minun luottamukseni. Ei, Vaimoseni! Minä rakastan sinua hellästi ja koko sydämestäni; mutta juuri siksi toivoisin myös Sinun omaavan kaikki ne avut, jotka oikeuttavat todellisen rakkauden, tekevät sen jopa todemmaksi ja pysyvämmäksi.

Älä nyt hääri liikaa leipomisen ja muun parissa ja vilustuta itseäsi. Hanki mieluummin luotettavaa apua ja valvo vain kaikkea uutterasti. Siitä on paljon enemmän hyötyä. Ole luottavaisella ja iloisella mielellä, ja hanki itsellesi ja lapsille sitä vähäistä huvitusta, minkä voit, kuten viime kirjeessäni ehdotin. Jos pääsisin täältä huomispäivänä, en viivyttelisi hetkeäkään. En ole sairauden tähden voinut käydä missään ja mieluiten olenkin kotosalla, ajatellen Teitä, kaivatut rakkaat. Suukkoja kaikille lapsille.

Uskollinen Miehesi

J. V. S:n