Johanna Lovisa Snellmanille

Editoitu teksti

Suomi

H:ki 24.11.1849

 

Hellästi rakastettu Puolisoni! 

 

Toivoin, että viimeistään tällä viikolla saisin rientää Sinun luoksesi rakkaaseen kotiin. Mutta Borgströmin terveys esti häneltä työnteon; niinpä minun on pitänyt odottaa vakuutuskysymyksen takia. Kaipaan pois täältä kuin maanpaosta sekä oman sydämeni heikkouden tähden että huolesta Sinun vuoksesi, kun ajattelen, että Sinulla on aika yksitoikkoista ja ikävää. Kiittämätöntä minun olisi sanoa, ettei minua täällä ympäröisi hyvyys ja ystävyys. Mutta mikä maailmassa nykyään merkitsee minulle mitään ilman Sinua ja kotia? Teidän rakkaitteni vuoksi aloitan nyt aivan uuden uoman elämässä. Hiukan se tulee maksamaan; mutta on myös helppoa, koska rakastan teitä niin hartaasti. Ponnistusten ja uhrausten myötä kasvaa myös tarpeeni teidän rakkauteenne, Sinun, oma rakastettuni, hellän hellästi rakastettu vaimoni. Minulle käy yhä vaikeammaksi olla erossa Sinusta. Jokainen elämäni hetki, jota en elä Sinun luonasi on hukkaan mennyt. Kaipaan myös kovasti hiukan lepoa ja rauhaa. Toivoin saavani edes muutaman viikon elää rauhassa pikku kodissamme, ennen kuin seuraava matka ja paluuni tänne tuovat taas huolia.

Murhetta tuottaa myös se, etten koko ensi viikkona saa yhtäkään kirjettä Sinulta. Viimeisen saan luultavasti tänään. Kirjoita sentään rakas pikku vaimoni vielä, kun saat tämän – keskiviikkona. Voit myös koetteeksi panna kirjeen torstain postiin – se pitäisi jättää ennen 11:ta ap. – ja toisen lauantaina. Toivon kyllä pääseväni täältä ennen kuin ne kirjeet saapuvat; mutta jos joutuisin viipymään, olisi kovin ikävää jäädä ilman niitä.

Älä nyt huolestu, vaikka valitan tällä lailla. Ajatus jälleennäkemisen ilosta, työ ja ystävien seura pitävät minua kyllä pystyssä. Pari viikkoa kuluu nopeasti, kuten jo monet ovat kuluneet. Kunhan Sinä rakas vaimo säilytät tyynen luottamuksesi. Älä ole lainkaan huolissasi matkastani. Ei tule tapahtumaan mitään pahaa. Minä olen tottunut matkustamaan ja olen harkitseva ja varovainen. Täällä on satanut hiukan lunta, ja jos sää vähän kylmenee, toivon pääseväni matkaamaan rekikelillä, ja voin sitten tuoda vähän mukavamman matkareen teille.

Koko ajan tätä kirjoittaessani minua ovat häirinneet kävijät milloin milläkin asialla. Siksi saat vielä pienen kirjeen.

Oletpa Sinä ollut kiltti ja toimekas, rakkaani. Mutta siten kuluu aika; ja sydän ilahtuu, kun on saanut valmiiksi tehtävänsä niiden hyväksi, joita rakastaa. Sydäntäni lämmitti, kun luin kirjeestäsi ilonvakuutuksesi siitä että saat oman pikku kodin. Suokoon Luoja, että se tuntuisi Sinusta päivä päivältä rakkaammalta; siitähän kasvaa myös päivittäin minun ja meidän omiemme onni. Mielikuvitukseni leikkii alinomaa sillä, miten tulevaisuudessa järjestän kotona kaiken Sinulle niin lämpimäksi ja hyväksi ja mukavaksi, että voimme asua oman kattomme alla, ja miten Sinä saat enemmän apua taloudenhoidossa ja minä pystyn järjestämään meille hiljaisia iloja. Ensimmäisenä vuotenamme täällä joudut valmistautumaan hiukan niukempaan elämään; mutta jokaisena tulevana vuonna pystyn toivottavasti tekemään olomme vähän leveämmäksi – kunhan Luoja vain suo minulle terveyttä ja voimia. Kun nyt jätän sanomalehden, pääsen monesta turhasta vaivasta ja yötyöstä, ja voin siten säästää itseäni pidempää tulevaisuutta varten. Sinun ja meidän omiemme tähden minusta alkaa tulla varsinainen pelkuri, joka on tarkka terveydestä ja rakkaudesta elämässä, mitä en koskaan ennen ole ollut. Mutta nyt on jokainen päivä, jonka Jumala minulle suo, taivaallinen lahja, jonka menettämistä pelkään; sillä kaikkine pikku harmeineen se on ollut minulle autuuden päivä, ja kadun, katkerasti, kun olen kärttyisyydelläni pilannut sen. Sinua hellästi rakastettu vaimo, minä kiitän ja siunaan nykyisestä onnestani ja siitä, mitä tulevaisuudelta toivon.

Suutele lapsiamme. Herralle kiitos Callen hyvinvoinnista. Muistuta hänelle, miten surullinen tulen olemaan, jollen kotiin palatessani saa kuulla hänestä hyvää. Kiitos rakkaani kaikesta huolenpidosta, jota hänelle osoitat. Sinun rakkautesi kohentaa häntä helpommin, kuin mikään, mitä minä voin tehdä.

Tuhannen tuhatta kaipuun ja ikävöinnin suudelmaa Sinulle oma, ainoani, hellästi rakastettu.

Sinun kuolemaan asti rakastava, uskollinen Miehesi

J. V. S:n

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: