Johanna Lovisa Snellmanille

Tietoka dokumentista

Editoitu teksti

Suomi

Helsinki 18.8.1849

 

Hellästi Rakastettu Puoliso! 

 

Oikein huolissani kirjoitan, vaikkakin itse osin taidan olla syypää huoleeni. Sinä kai sait 7:ntenä minun kirjeeni, jossa lupaan lähteä täältä 12:ntena ja pyydän ettet enää kirjoittaisi. Mutta posti lähti toki 6:ntena Iisalmesta. Silloinhan Sinä et vielä ollut saanut minun kirjettäni ja olisi sinun kai, kiltti kun olet, pitänyt kirjoittaa minulle. Kuitenkaan en ole koko tänä viikkona saanut yhtään kirjettä ja olen siksi alituisen levoton. Ainoa toivoni on, että joku matkustavainen olisi Kuopiosta ottanut mainitun kirjeeni, ja että Sinä olisit saanut sen ennen 6. päivää. Olet siis unohtanut panna merkille, että minä oletin kirjeen saapuvan tiistaiksi ja siksi odotin vielä Sinun kirjettäsi maanantailta. Luoja varjelkoon, ettei hiljaisuuteesi olisi mitään muuta syytä. Suurta levottomuutta herättävästi on ajatus Sinun mahdollisesta sairaudestasi täyttänyt minut näinä päivinä, katkerin aavistuksin ja katkerin kyynelin olen ajoittain ajatellut sitä sanomatonta onnettomuutta, että menettäisin Sinut. Niin Rakas Vaimoni! jos Jumala rankaisisi minua niin kovasti, niin totisesti olisi minun voimani murtunut iäksi. Nöyristä nöyrimmin sydämin minä rukoilen säästymistä näin kovalta koettelemukselta; ja toivon, että luonnon tavallinen järjestys ei kääntyisi nurin, musertaakseen minut. Niin pitää Sinunkin Rakkaani ajatella, että Sinun henkesi on minulle kalleinta maan päällä. Voi, eiväthän sanat riitä! Se on minulle enemmän kuin oma elämäni, kuin mikään muu. Ajattele myös, että Sinun elämäsi on kalleinta meidän lapsillemme. Pikku raukat voivat helposti olla minua vailla; mutta ilman äidin hoivaa heidän lapsuutensa olisi kova ja kolkko, heidän tulevaisuutensa epävarma ja joutuisi helposti turmiolle alttiiksi.

Mutta tahdon nyt kääntää mietteeni pois näistä murheisista aavistuksista, toivon ja uskon, että nämä rivit vielä tavoittavat Sinun lämpimän kätesi, Sinun lämpimän sydämesi. Koko sieluni on Sinun luonasi, rakas, hellääkin hellemmin kaivattu ihana vaimoni. Minulla on koko tämän viikon ollut työtä aamusta myöhään yöhön. Nyt klo on 9 ip. ja minun täytyy taas mennä Borgströmille, missä Vakuutuskomitea istuu, jonka sihteeri minä olen. Tämä on viivyttänyt lähtöäni viikolla. Tiistaina keskiviikkona minun täytyy päästä täältä.

Tervehdi kaikkia. Lapsille tuhannet hellät suukot heidän isältään. Lämpimistä lämpimimmät suudelmat Sinulle! Vapisen kaipuusta ja ilosta, kun ajattelen, että kohta saan Sinut rakkaan, kaivatun ihmeen hyvän Vaimoni, minun kaikkeni sydänystäväni, aivan lähelleni.

uskollinen Miehesi

J. V. S:n

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: