Liebau 13.7.1847

Oma rakas pikku Vaimo! 

Suokoon Jumala että Teillä on kaikki hyvin, minun rakkaani! – Teillä, joiden luo ajatukseni palaavat joka hetki.

Älä nyt pahoita mieltäsi, että aloitan valituksella. Mutta tunnen joka päivä tuskaa kun en saa kirjettä Sinulta, rakkaani, jota lukea kerran toisensa jälkeen. Juoksin riemumielin melkein heti Riikaan tulomme jälkeen Postitalolle. Minun annettiin selata koko jäljellä oleva kirjepinkka – mutta siinä ei ollut minulle mitään; Sinä voit helposti kuvitella, millä mielellä palasin. Oli 9:säs. Sinun kirjeesi olisi pitänyt lähteä Kuopiosta 1:senä ja kai se kahdeksassa päivässä ehtii Riikaan. Voihan olla, että kaikki on postinkulun syytä. Sillä en tahdo uskoa, että pikku Vaimoni olisi unohtanut valmistaa minulle suurimman ilon, mitä matkan aikana voin toivoa. Nyt minun täytyy jättää tuntemattoman ruotsalaisen tehtäväksi lähettää kirjeen, siinä tapauksessa että se tulee myöhemmin, Berliiniin. Joudun siis vielä odottamaan enemmän kuin koko viikon, ennen kuin ensimmäisen tieto kotoani, omasta kaivatusta kodistani, päätyy käsiini. Miten pitkä onkaan se odotus, ja miten raskasta minulle onkaan, jos sekin raukeaa tyhjiin. Rakastettu, hyvä pikku Vaimoni, kirjoita, kirjoita, kulta rakas! kirjoita ainakin joka toinen viikko. Oheisessa lapussa on osoite, joka Sinun tulee antaa Melanderille, mikäli et ole Iisalmessa ja tri Frosterus ystävällisesti välittää kirjeen.

Ajattele sitä, etten minä edes tiedä missä Te olette. Jos olette Iisalmessa, niin miten matka mahtoi sujua? Mitä kuuluu Sinulle pikku Vaimo-kultani, jolla lähtiessäni oli niin kovin paljon puuhaa? Et kai vilustunut saattomatkalla? Hyvä Jumala, kunpa saisin edes hetkisen katsella Teitä, nähdä sinun painavan lapsemme äidinrintaa vasten, nähdä Teidät molemmat terveinä ja iloisina ja itkemässä ilon kyyneliä, niin kuin minä nyt itken kaipauksesta! Hyvä oma Puolisoni, kunpa voisit kerallani unohtaa kovin monet inhimillisen heikkouden erehdykset, ja laillani tuntea vain, että puolet Sinun elämästäsi on poissa. Mutta Sinä olet nuori ja unohdat helposti, etkä kaipaa. Sinulle on lohtunasi ja ilonasi meidän pikkuenkelimme. Minun elämäni on yhä tyhjempi, kun nyt olen yksikseni; ja jos minä kopeuden hetkinä olen vaatinut meidän Herraltamme enemmän, kuin olen saanut, niin tunnen nyt syvästi katuen ja Hänelle syvästi kiitollisena, miten kallisarvoista se, mitä hän armossaan on minulle suonut, on minun sydämelleni, ja miten huonosti olen sen ansainnut. Ja silti, Sinä minun rakas hyvä Puolisoni, jos saan nähdä sinut jälleen, niin muista tätä heikkouttani ja yritän ilahduttaa sitä pyrkimällä osallistumaan enemmän siihen, mikä maailmassa on hyvää ja jaloa, välittämällä enemmän kanssaihmisistä, ts. osallistumisella, joka näkyy teoissa, ja lue silloin minut niihin, joita vähäisinkin hellä huolenpitosi ilahduttaa – ei vaan laske minut ainoaksi, joka tietää elämänsä koko onnen, niiden päivien rauhan, jotka tästä elämästä vielä ovat jäljellä, olevan Sinun lapsenkäsissäsi.

Usko minua, usko minua hyvä rakas Puolisoni; ainoastaan varmuus siitä, että Sinä tahdot tuntea, mikä ihmisyydessä on ylentävää, että Sinä tahdot edesauttaa muiden onnea, että Sinä ponnistelet voittaaksesi sen piittaamattomuuden, jossa olet tähän asti elänyt, ainoastaan varmuus, että sinä tahdot tätä ja yrität riittäisi tekemään minut tyyneksi ja onnelliseksi. Nyt on vähäisinkin todiste päinvastaisesta palauttanut minut epäilemään, voiko asia koskaan muuttua; ja tästä johtuvat ne suuret virheet joita kiihkeässä epäluulossani olen tehnyt. Unohda ja anna anteeksi se kaikki, kuten tiedän Sinun hellän sydämesi voivan antaa anteeksi – mutta älä ihmettele, että minä vaadin, että sinä, että puolet minun omasta sielustani, olisi minun kaltaiseni siinä vähässä hyvässä, mitä minussa on, ja lisäksi olisi vapaa minun suurista vioistani. Sillä Sinulle voin kai sanoa, että olen elämässäni pyrkinyt elämään muiden hyväksi ja silloinkin, kun turhamaisuudesta tai oman onneni tavoittelussa olen liian usein poikennut tieltä, olen huomannut virheeni ja velvollisuuteni ja palannut tielle, joka on oikea. Kun minä, kuten näissä tapauksissa oikeuden mukaan käy, jään kerran vaille kaikkien muiden tunnustusta, toivoisin sitä sentään omalta Puolisoltani; ja kun mieleni katkeroituu yleisistä onnettomuuksista, olisi ihanaa saada kiittää Jumalaa rauhaisasta kodin suojasta. Kenties koittaa aika, jolloin vähäiset pyrkimykseni vaativat suurempia uhrauksia, kuin tähän asti, ja silloin on Sinunkin, oma rakkaani, jaettava ne. Olisin lohduton, jos Sinä et silloin oivaltaisi, että uhrautuminen on oikein, ja ponnistelisi, tehdäksesi omalla lempeällä toiminnallasi sen huomaamattomaksi itsellesi, meidän lapsillemme ja minulle, joka tuskin tuntisin elämän raskautta, kun näkisin pikku Vaimoni kantavan sitä hyvästä tahdosta – eikä välinpitämättömästi.

Vielä kerran – usko minua: iloitsen vain silloin siitä, mitä Sinä teet, kun iloitsen siitä, mitä Sinä tehdessäsi ajattelet ja tahdot. Usko myös, että Sinun sydämesi malttavainen, hellä hyvyys on minulle aina kallisarvoinen, ja että se, mitä tulevaisuus tuoneekin, on aina johdattava rakkauteni takaisin Sinulle, kuten se ensi hetkestä lähtien on ollut ainoa, mitä olen kiihkeästi rakastanut, jonka varaan ainoastaan olen perustanut toivoni ja olen perustava hautaan asti. Niin usko rakas Puoliso, sinä kärsivällinen, hellä, hyvä enkelini, että rakkauteni on ollut vakaa, että se on täyttänyt sieluni myös monina hetkinä, jolloin Sinä olet sitä vähiten aavistanut ja uskonut. Hyvä Jumala taivaassa, jos saisin Sinut tähän liikuttuneen sydämeni lähelle, niin uskoisit, että se on muuttumaton, että se rakastaa sinua yli kaiken muun maan päällä. Te nukutte nyt molemmat, Sinä Puolisoni ja meidän pieni lapsemme. Kunpa jokin rauhaisa uni kertoisi teille, että hartaat rakastavat ajatukset varjelevat Teidän lepoanne. Suutele pikkuista, kun luet tätä, suutele häntä minun sydämeni pohjasta, ja ajattele, että hänen viattomilla huulillaan asuu se rakkaus, joka kietoo sisäänsä Teidät molemmat.

–––––

Pitänee kai hiukan kuvailla matkaani, vaikka mieluummin unohtaisin sen miettiäkseni meidän molempien vaellusta elämän halki.

Viidentenä päivänä klo 8 aamulla me lähdimme Helsingistä höyrylaiva Furst Menschikoffilla Tallinnaan. Tuuli oli lähes myrskyisä, mutta läntinen, eikä se estänyt vauhtia, vaan olimme klo puoli kolme Tallinnassa. Merenkäynti oli kuitenkin niin voimakasta, että minunkin täytyi olla pari tuntia pitkälläni. Melkein kaikki muut olivat pahasti merisairaita. Tallinna on, kuten tiedät, kaupunki Eestissä ja siellä on n. 18 tuhatta asukasta, eli yhtä monta kuin Helsingissä. Siellä meillä ei ollut muuta tekemistä kuin odottaa höyrylaiva Finlandia, jonka piti 7:nä saapua Pietarista ja jatkaa Riikaan. Kova tuuli oli kuitenkin viivyttänyt sitä ja se saapui vasta kello 12 yöllä ja lähti 8:ntena klo 8 aamulla. Tuuli oli nyt laantunut, ja meillä oli mukava matka Riikaan, jonne saavuimme 9:ntenä klo 11 a. p. Klo 12 ½ kävin postissa. Riika on kaupunki Liivinmaalla, asukkaita 50 tuhatta. Täältä matkustimme sitten 10:ntenä Mitauhun, Kuurinmaan pääkaupunkiin, ja sieltä seuraavana päivänä tänne, jonne saavuimme tänään klo 11 a. p. Kaikki nämä kaupungit ovat vanhoja, uudelleenrakennettuja 100 vuoden takaisten tuhojen jäljiltä. Riian kaupankäynti on niin laajaa, että tänä vuonna jo yli 1 200 alusta on vienyt sieltä lastinaan viljaa, pellavaa, hamppua, pellavansiemeniä ja puutavaraa. Tämä viimeinen taival oli vain 18 Ruotsin peninkulmaa; mutta meidän oli kuljettava se kuorma-ajurilla, joka huteroilla vaunuilla ja kolmen hevosen voimin kuljetti meitä kaksi päivää. Ajattelepa kultaseni, että se kyyti maksoi 26 hopearuplaa eli lähes 1 ½ hopearuplaa peninkulmalta. Mutta tämä johtuu siitä, ettei tällä tiellä vielä ole järjestynyttä kuljetuslaitosta, niin kuin muissa maissa, joissa posti kulkee suurissa vaunuissa joihin mahtuu kahdeksan matkustajaa. Tallinnaan oli 8 peninkulmaa, Riikaan 40, Mitauhin 2 2/3. Olemme siis vain lähes 70 peninkulman päässä Helsingistä, joka puolestaan on 45 peninkulman päässä Kuopiosta. Linnuntietä minulla olisi siis vain noin 70 peninkulmaa Teidän luoksenne. Kunpa voisin lentää ne edestakaisin huomisiltaan mennessä, jolloin me lähdemme täältä Memeliin, Preussin tärkeimpään kaupunkiin! Eesti, Liivinmaa ja Kuurinmaa ovat, kuten tiedät, meidän Keisarimme alaisia. Nämä maat valloitti 11- tai 1200-luvulla Saksalainen ritarikunta, yksi sen ajan ritaristoja, ja pakotti asukkaat väkivalloin Kristinuskoon. Sen jälkeen osa maasta oli Puolan alainen, ja Kuurinmaalla oli omat herttuansa, kunnes ruotsalaiset valloittivat 1600-luvulla kaiken. Kaarle 12:nnen ajan sodan jälkeen, jolloin venäläiset riehuivat hirmuisesti Suomessakin, ja kun hän sitten kuoli petturin käden kautta, nämä maat päätyivät vuonna 1720 Venäjän valtakuntaan. Eestin kansa, eestiläiset, ja Liivinmaalla pieni määrä liiviläisiä on Suomen heimoa, joten suomalainen ymmärtää jonkin verran heidän kieltään. Muu osa Liivinmaasta ja koko Kuurinmaa on latvialaisia, venäläistä heimoa. Mutta aatelisto, joka omistaa kaiken maan on saksalaisia, osa ritariston jälkeläisiä, osa venäläisiä. Juutalaisia on myös suuret määrät. Talonpoikaraukat olivat ennen maaorjia, mutta Keisari Aleksanteri vapautti heidät. Mutta koska he eivät kuitenkaan saa omistaa maata, he ovat kaikki aatelisten talonpoikia tai palvelijoita. Siksi he elävät syvässä tietämättömyydessä ja suuressa köyhyydessä. Meidän talonpoikamme, jotka itse omistavat kotinsa, ovat heihin verrattuina suuria herroja.

–––––

Nyt kello on 2 yöllä, minun on säästettävä loput huomiseksi. Hyvää yötä, rakastettu, hellä hyvä Vaimo, minun elämäni ainoa autuus. Voi kunpa saisin nyt lepuuttaa päätäni sinun rinnallasi. Kuinka sanomattomaksi tuntisinkaan nyt sen onnen, kuten olen usein tuntenutkin, vaikka ihminen ei koskaan osaa arvostaa oikein Sallimuksen hyviä lahjoja, ennen kuin joutuu luopumaan niistä. Hyvä yötä, hyvää yötä ihanaiseni. Näen unta Sinusta. Matkalaukku on lepäävä pieluksellani, ja huuleni ovat etsivä Sinun rakkaiden käsiesi jälkiä. Kukkasethan sinä ompelit itse? Herra Jumala suojatkoon Sinua ja lasta!

–––––

Hyvää huomenta, rakkaani! Tietäisipä, missä Sinä nyt olet, ja mitä teet. Oletko kiltisti hankkinut kartan, josta toisinaan vilkaiset, missä minä kuljen ja näytät sen Callelle?

Tähän asti kuljettu tie ei ole tuottanut minulle iloa, enkä odota suuria tulevalta. Mutta minua elähdyttää toivo, että olen hivenen työskennellyt meidän tulevan toimeentulomme hyväksi, sekä että olen ennen kaikkea kohentanut terveyttä ja mielialaa. Kunpa viimeksi mainittua saisikin hankituksi. Mutta tunnen olevani kovin yksinäinen siinä, minkä hyväksi olen koko elämäni tehnyt työtä, kansa saa jakaa tämän kohtalon. Mutta ihmisellähän ei ole muuta ohjenuoraa toimilleen, kuin että tekee työtä siinä kehässä, johon on asettunut, oman kansansa ja oman maansa hyväksi. Kun nyt en voi tehdä tätä varmassa toivossa hyvästä menestyksestä, kun näen useimpien hylkäävän asian jota olen palvellut, niin vaaditaan sielun nöyryyttä, jota minun on niin vaikea tavoittaa, jotta voisi työskennellä saamatta nähdä, mitä hedelmää työ on tuottava. Ehkä Sinä oma pikkuiseni osaat kuvitella, mitä tarkoittaa, kun uhraa vähäiset voimansa isänmaalle, ja saa siitä syystä niskoilleen syytöksen, että on sille tuhoksi. Se tuntui kovin raskaalta myös nyt Helsingissä, kun tämäntapaiset eriävät näkemykset johtivat välirikkoon Nervanderin kanssa; vaikka olin jo monta kuukautta etukäteen ollut siihen varautunut ja kärsinyt siitä ennakolta.

En tahdo masentaa Sinua, rakastettuni, näillä selostuksilla. Mutta pelkään, että olen luottanut Sinuun liian vähän, pitänyt liiaksi Sinua lapsena, ja yritän hyvittää sen, kertomalla Sinulle, mikä askarruttaa ja painaa sisintäni. Älä kuitenkaan ajattele, että tahtoisin jotain, mikä on laitonta. Ei, minä kunnioitan suuresti lakia ja yhteiskuntajärjestystä. Mutta pyrin kykyni mukaan kohottamaan maanmiehiäni osallistumaan lämpimämmin siihen, mikä elämässä on jaloa ja ylevää; ja tämä voi tapahtua vain siten, että ihminen rakastaa kiihkeästi isänmaataan ja työskentelee ennen kaikkea sen edun puolesta.

Helsingissä minulla oli toki ilo havaita vanhan ystävyyden Tengströmiin ja Ehrströmiin pysyneen ehjänä. Olin Porvoossa tavannut Emman ja Augustan Boreniusten luota. Viivyin siellä pari tuntia. Emma matkusti samana päivänä höyrylaivalla Helsinkiin. Siellä söimme yhdessä päivällistä, lauantaina Kaisaniemessä, sunnuntaina Kaivohuoneella, jossa myös illalla olimme tanssiaisissa. Minä ajattelin Sinua joka hetki, ja miten hauskaa Sinulla olisi ollut siinä vilinässä. Lauantai-iltana olin Puotinkylässä Tengströmien luona, sielläkin minut otettiin avosylin vastaan. Sinäkin aikana kirjoitin Sinulle kirjeen lauantain postiin – ja toisen maanantaina L. Forstenin mukaan. Kunpa leninki olisi ollut sinun makuusi. Parempaa ei saanut. Mietin kyllä sitä Polkka-päivänvarjoa; mutta tuumin, että Sinä tarvitsisit sitä niin lyhyen aikaa kesällä. Ensi kesänä voi olla huudossa taas jotakin uutta.

Sano rakkaita terveisiä Calle-ressulle. Sano hänelle että ajattelen hänen tulevaisuuttaan lempeän huolestuneena. Muistuta häntä iltarukouksesta ja varoita vääryydestä ja valheesta. Uskon että hän on myöntyvä ja katuvainen, jos puhut hänelle sydämestä ja hartaasti. Minun ankaruuteni on ehkä kovettanut hänen mielensä ankaralle nuhtelulle.

Lähdemme matkaan vasta huomenna 15:ntenä. Hyvästi omani, rakastettu kaivattu Puoliso, hyvästi. Sinun uskollisesti rakastava

Snellman.

PS Näetkös nyt kilttiseni, miten pitkän kirjeen olen kirjoittanut. En ollenkaan edes kuvittele, että olet unohtanut lähettää minulle muutaman rivin. Löydän varmaan Berliinissä tai myöhemmin Hampurissa jotakin. Vaikkemme käykään viimeksi mainitussa paikassa, ennen kuin syyskuussa, voin järjestää kirjeen sieltä Dresdeniin tai Frankfurt am Mainiin. Uskon että ne kirjeet ovat jo matkalla. Eivätkö olekin, rakastettuni? – Tervehdi tuttuja, joiden tiedät ilahtuvan terveisistä. Ensimmäiseksi ja sydämellisesti Pappaa. Samoin pikkutyttöjä. Äläkä Sinä ole minusta huolissasi. Henki ja terveys ovat täällä kuten sielläkin Herran kädessä. Täällä on ollut kylmää ja sateista monta viikkoa, niin kylmää, että olen matkan aikana palellut ohuessa takissani. Villaröijystä oli apua ja se muistutti niin lämpimästi pikku Muorini hellästä huolenpidosta. Muuten minua ovat vaivanneet kipeät ja rikkinäiset huulet koko matkan Kuopiosta lähtien. Jalka on Helsingistä alkaen ollut melko terve ja paranee päivittäin. Muista sanoa terveisiä Melanderille. Ensi kirjeessä kirjoitan kyllä hänellekin.

Pidä nyt itse hyvä huoli itsestäsi, rakkaani ja Pikkuisesta. En saisi hetkenkään rauhaa, jos tietäisin, että jompikumpi Teistä olisi sairas. Pane Calle, mikäli olette maalla, lähtemään kaupunkiin ennen Elokuun 2:tta, lukemaan Ahlqvistille. Mutta jos häntä toivotaan Iisalmeen, ja Maist. Heinricius lupaa lukea hänen kanssaan Latinaa, Geometriaa ja Geografiaa, niin käyköön niin. Minä hyvitän kyllä Ahlqvistille; samoin Heinriciukselle. Sano terveisiä Hra Viikille ja pyydä häntä tilaamaan minun laskuuni 10 leiviskää parempia kynttilöitä Viipurista. Hän suostuu varmaan tekemään sen. Syyskuun alussa saat Papalta rahaa niiden maksuun. Tervehdi myös raatavia Minaa ja Mariaa. Heidän palkkansa tulivat luullakseni minun paperieni joukossa. Allekirjoita oheiset ja anna ne heille. Muistuta Minaa että hoitaa taloutta ja pystyy tilittämään rahat kun tulen kotiin. – Kirjoita sinä nopeammin kuin minä, joka olen kirjoittanut häirittynä ja huonolla kynällä.