Johan Ludvig Runebergille

Tietoka dokumentista

Editoitu teksti

Suomi

30.4.1849

 

Veli Runeberg! 

 

Kyynelsilmin ja sydän täynnä päätin Stoolin tarinoita lukiessani lähettää Sinulle niin lämpimän kiitoksen kuin tunsin asian vaativan. Tälle päätökselle kävi kuten monelle muullekin. Mitäpä siitä. Olet varmasti ottanut vastaan minun iloni ja kiitollisuuteni isänmaamme yleisen ilon ja kiitollisuuden myötä.

Kiitoksia nyt viimeksi lähettämistäsi ystävällisistä sanoista. Vastaukseni kehotukseesi on, että vaikka voisinkin suostua hyväksymään kyseessä olevan epävarman aseman, mahdollisuuteni tuon viran saamiseen olisivat yhtä vähäiset, kenties vielä vähäisemmät [kuin professuurin tapauksessa]. Arvelen, että sama koskee kaikkia muitakin virkoja; niinpä olen päättänyt erota siitäkin virasta, joka minulla nyt on, ja yrittää tulla toimeen ilman maallisia armonosoituksia. Kun on ilmeistä, että valtion julkisiin virkoihin pääsemiseksi vaaditaan ajattelutapoja ja ansioita, joita en voi omaksua enkä hankkia, tuollaiselle päätökselle näyttää olevan hyvät perusteet.

Lähetin Upsalaan hakemuksen heti tiedon saatuani, mutta annoin ohjeen, ettei sitä saa jättää ennen kuin viime hetkessä. Ennen tuota hetkeä peruutin hakemukseni. Edustajani Malmström jätti sen kuitenkin omin päin ja yritti suostutella minut hyväksymään teon vakuuttaen, että saisin 3/4 Upsalan patereiden [akateemisten isien] äänistä. Pysyin tietysti päätöksessäni, ja nyt asia on luultavasti ohi.

Kiitä sydämellisimmin kelpo Fredriqueasi hänen myötämielisyydestään. Minun pikku rassukallani ei ole juuri minkäänlaista käsitystä yleisten asioiden menosta. Kuitenkin hän pitää Sinusta paljon – ehkä pitäisi vieläkin enemmän, jos voisit asian edellyttämän tutustumisen jälkeen pitää hänestä. En ole pystynyt taivuttelemaan häntä kiitoskirjeen kirjoittamiseen kirjan saamisesta, vaikka kirjansitojan luona on käyty monta kertaa jo ennen kuin teos saatiin sidotuksi.

Kerro terveisiä koko perheellesi. Voi hyvin!

Snellman.

 

Anna jollekulle tehtäväksi oheisten papereiden toimittaminen perille. Hegeliaani Brandenburg tekee sen varmasti mielellään. Kerro hänelle kiitolliset terveiseni.

 

 

Vertailu