Turussa 3.6.1828
Herra J. V. Snellman
Rakas Veljeni! Kirjoitan nyt tämän kirjeen, kun siihen on paremmin tilaisuutta ja ennen muuta paremmin halua kuin viimeksi – vielä mielenkiintoisempaa, jos minulla kirjoittaessani olisi vielä yksi sinulta vastattavana, viimeksi menivät ristiin, ja ylioppilas Kyntzell jo olisi täällä – hän saapuu näinä päivinä – matkusti Tukholmaan silmiänsä hoidattamaan.
Tulin Turkuun 14. toukokuuta oleskeltuani kolme viikkoa Tampereella – Nervander näytti etenevän opinnoissaan samaa vauhtia, johon hän pääsi kandidaatin tutkinnon tenteissään; kaikki kirjat, jotka silloin olivat hänen hallussaan – tarpeetonta on huomauttaa, etteivät asiat kuitenkaan ole niin. On pieni ystävyyden velvoite antaa silloin tällöin kuulla itsestään. Kaikkihan me olemme työmiehiä Herran viinitarhassa – ja kun silloin tällöin huudetaan ystäviä, jotka ovat maan äärissä, tästä varmasti syntyy molemminpuolinen kiinnostuksen kohde – opinnoissahan kuitenkin ollaan aina yksin. Silti sattuu tapauksia, joista tekee vain vastahakoisesti tiliä itselleen – ainakaan kovin sanoin, ja joiden mainitseminen ystäville on melkeinpä vastenmielistä. Tämän kuten kaiken muunkin tietää itse kukin pakostakin vain siinä määrin kuin hän tuntee sen omakohtaisesti.
Se, että me tuollaisista hetkistä vaikenemme, on kuitenkin ehkä velvollisuutemme; kiinnostavathan teot meitä ja muita vain silloin, kun pakottomasti seurataan tunteen kehotusta. Pitkissä epistoloissani pyysin niitä melkein anteeksi, ja nyt oli vähällä etten tehnytkin sitä lyhyemmässä, kuten ajattelin – tai sen olen toki jo tehnyt.
Tuttavuuden etuihin kuuluu se, että ihminen voi käyttäytyä ujostelemattomasti. Niitä minä siis tarvitsen ehkä enemmän kuin kukaan toinen. Mitä Nervanderiin tulee, hän näytti kirjeesi – nauroi sinun kysymyksellesi erityisesti siinä mielessä, että halusit kietoa hänet omaan ansaansa – sanoi aikoneensa kirjoittaa, mutta ettei hän täsmälleen tiennyt sinun osoitettasi. Todellinen syy on kenties se, ettei hänellä ole erityistä halua puhua näistä asioista, joista sinä kyselet – ja siis välttää sitä, kun sen täytyy tapahtua kirjallisesti. Hän sanoo asianlaidan olevan niin että hän on nykyisin entinen poikamies, lähemmin emme ole siitä puhuneet. Luonnollistahan on, että tämä salaperäisyys pakostakin vähitellen katoaa – muutahan hän ei voi toivoa eikä odottaa – ja siinä, että se tapahtuu vähitellen eikä suurta hälyä pitäen, on etunsa, joka ei suinkaan ole merkityksetön sikäli, että hän säästyy kaikilta selittelyiltä. Kun otetaan huomioon aiheen arkaluonteisuus, en minäkään ole puhunut siitä mitään Runebergin kanssa – eikä minulla oikeastaan ole mitään halua siihen – pikemminkin päinvastoin – kun otetaan huomioon vanha sananlasku: ettei kukaan voi tuntea miehen tietä vaimon luokse – mutta yritys jälkien seuraamiseen on aihe, jonka käsitteleminen ei minua miellytä. En halua kiistää sitä keneltäkään – en itseltänikään, jos lähtisin sille; ihmisen tarkastelemista tällä alueella en halua lainkaan – en ainakaan nyt – mutta omin silmin aina tulevaisuudessakin katselen, miten siellä. Ihminen ei ole missään arvoton. – Harvat asiat ovat suututtaneet minua niin paljon kuin heidän tapansa nähdä. Ne ovat siellä valinneet naisjutut korkeimmaksi kiinnostuksensa kohteeksi, – jos olisin varma omasta moraalisesta herkkyydestäni, voisin tehdä seuraavan johtopäätöksen: että koska tämä ihmisyyden yleinen tila aina ärsyttää tunnetta epämieluisasti, meidän aikamme tavoissa täytyy olla jotakin luonnonvastaista ja vastenmielistä; – tai on ainakin ollut kaikissa niissä tapauksissa, joita minulla on ollut tilaisuus tarkastella. Tässä asiassa en voi antaa periksi sanaakaan. Otan melkeinpä mieluummin sen riskin, että joudun tunnustamaan olevani itse yksipuolisessa suhteessa; koskapa tässä yhteydessä torjun voimakkaammin kuin on sopivaa sellaisen tunteen, jonka pitäisi olla sopusoinnussa kaikkien muiden kanssa – tai että se ainakin juuri nyt on täysin nujerrettu, sen voi tästä nähdä. Jokaisen ihmisen on kärsittävä syntiensä takia – niin minun kuin jokaisen muunkin, aivan samassa suhteessa kuin teemme niitä. Nyt sinä veli et ole enää liian ankara – johan sinä tiedät minun nykyisen näkökantani – mitä minä ajattelen. Opintoni etenevät kohti gradua humanistisissa tieteissä.
Ståhlbergin F:sta seuraavassa kirjeessä – en enää näe, kello on varmaan 11.
Tarkoitus on melkein unohtunut. Svante Galleniuksella on Heikelin valtakirja ja saate. Pyydän lähettämään kirjeen ensi tilassa – Ja minun on kirjoitettava se vaikka liian aikaisin.
Ticklén on varsin mukava mies – hän istui täällä kirjoittaessani alkupuoliskoa – varsin pidetty vähän kuin erakko Turussa. Huone rouva Hälsingin luona, joskus musiikkia Hällstén & Gronof ovat nyt kaupungissa.
Mitenkö voin? – Ottamatta lukuun tilapäisiä harmeja – toivon taas kaiken olevan hyvin. Vaikka rinta oli todellakin jonkin aikaa ollut arveluttavaan suuntaan kehittymässä. On kummallista, miten suuressa määrin se riippuu meidän uudelleen sovitellusta elämäntavastamme. Runeberg matkustaa pois heinäkuun puolivälissä, Kurténin kanssa Kööpenhaminaan. Matka hänelle hyödyllinen joskaan ei tarpeellinen. Siitä, ettei hän julkaise töitään, hän voittaa – minun mielestäni aikaa ym. Isäsi lähti 27. toukokuuta Utöstä (Turkuun) Kokkolaan.
Ystävä & veli John Kiemmer.
