*** nyt kotiin meidän luoksemme ja kysynyt Robertilta, saisiko hän kertoa terveisiä, ja hän kuuluu vastanneen: kyllä, kerro terveisiä heille ja kerro myös Josephinelle [J. Kellgren]. Lopuksi hän vain aivan hiljaa lakkasi hengittämästä, niin ettei elämän päättymisen hetkeä voitu täsmällisesti havaita. Hänet haudattiin 16 marraskuuta iltapäivällä, ja leposijaansa häntä saattoivat maanmiehet Kellgren, v. Haartman ja Pipping sekä kaksi ruotsalaista ja neljä norjalaista. Ruumiinsiunauksen kuuluu toimittaneen norjalainen pappi, joka sattui tuolloin olemaan Pariisissa ja otti hyväntahtoisesti hoitaakseen tämän murheellisen toimituksen. Hänen maalliset jäännöksensä on kätketty hautausmaahan, jonka nimenä on Mont Parnasse, todellakin merkitykseltään kaunis nimi kuvaamaan edesmenneemme elämäntaivalta, jolla promootio jäi hänen äärimmäiseksi ulkonaiseksi saavutuksekseen. Tämä tieto on nähdäkseni ainoa, jota voit ja Sinun pitääkin edellä kerrotusta käyttää. Tai minun sanani ”pitää” ilmaisee tässä vain subjektiivisen mielipiteeni. Muu Sinulle kertomani on tarkoitettu Sinulle yksityisesti, Sinähän olit Runebergin rinnalla Robertin elinaikana hänen erityisen kunnioituksensa kohde ja osoitit hänelle hänen elinaikanaan sellaista ystävyyttä, jonka takia olen nyt kuvaillut laveammin muistojani hänen elämänkaarestaan, yhdentekeviä jopa useimmille hänen jälkeen jääneistä ystävistään, mutta minulle isänä merkityksellisiä oikeissa yhteyksissään. – Lukuun ottamatta hänen Ohjelmassani mainittuja kirjoituksiaan on sikäli kuin muistan Helsingfors Tidningarissa julkaistu 1845 joitakin kirjoitelmia, kuvaus hänen retkestään Saksin Sveitsiin hänen Saksan-matkallaan 1843, Neckenin arvostelu samalta vuodelta 1845 sekä joitakin ns. silmäyksiä, jotka saivat ilmestyessään suuremman yleisön hyväntahtoista huomiota ja herättivät toiveita, joita olin siihen aikaan havaitsevinani. Jääköön puhuminen poismenneestä rakkaastamme tällä kertaa taas tähän. Täällä kotona tästä puhutaan alinomaa, kuten varmasti voit kuvitella. Jatkuessaan meidän piirissämme näiden keskustelujen on kuitenkin jäätävä salaisuudeksi, meidän kotiimme suljetuksi ja kätketyksi puheeksi, koska sen viemiseen laajemmalle ei ole perusteita. Rauha hänen muistolleen!
PS Vuoden 1846 Neckenin arvostelu on julkaistu saman vuoden Helsingfors Tidningarin 3. numerossa.
Saman lehden 1. numerossa: Silmäyksiä. Kansallisuuden ja kansallishengen historiallinen merkitys.
– – 4–6: Kuvia Saksin Sveitsistä. Vuosikerran 1843 numeroissa 30, 31: Almqvistin ja Runebergin erilaisista maailman- ja elämänkäsityksistä.
(Sinun kirjettäsi en voi jättää vaille paria huomautusta. On luonnollista, että pidät omaa tapaasi täsmälleen asianmukaisena Suomen kansallisen ja yhteiskunnallisen kehityksen edistämisessä. Ethän muuten pitäytyisi siinä. Samalla perusteella on mielestäni yhtä luonnollista, että pidät tätä tapaa asian luonteeseen kuuluvana ja siis erottamattomasti sen osana. Olkoon niin. Eräät muut rakastavat ja kunnioittavat Sinua saman asian takia, mutta ovat silti sitä mieltä, ettei asia ole erottamattomasti sidoksissa kaikkeen, mitä sisältyy Sinun tapaasi ajaa asiaa. Saattavathan he erehtyäkin. Herää kysymys, ovatko he sen takia Sinun vihollisiasi tai Sinulle yhdentekeviä tai eivätkö subjektiivisuus ja tyydyttämättä jäävät vaatimukset väistämättä rasita kaikkea inhimillistä arviointia tai eikö lämmintä ystävyyttä, kunnioitusta, tunnustuksen antamista voida ajatella ilman loputonta samanmielisyyden vakuuttelua; eikö itse vastakohtaisuus yhdenmukaistumiseen johtamatta tai ehkä juuri sen takia, ettei se johda siihen, voi ja eikö sen pidä olla osoitus ulkonaisesti erityistapauksissa ja yksityiskohdissa puuttuvasta, mutta silti sisäisestä, osaksi sanoin ilmaisemattomasta ja sen takia mystisestä, mutta kuitenkin arvostettavasta, kunnioitusta edellyttävästä ykseydestä. Uhmakkuus, asioiden ja niistä puhumisen vaatiman hienovaraisuuden syrjäyttäminen ei ole rohkeutta, vaan ilmaisee useinkin melkoista rohkeuden puutetta ja toivottomuutta, jotka toki ovat helposti selitettävissä, mutta eivät silti puolustettavissa. Varovaisuudessa on monia asteita, ja niiden punnitseminen riippuu ulkonaisia oloja koskevista erilaisista arvioista, joten näitä koskevat ajatukset voivat olla ja pakostakin ovat erilaisia. Tämä ei kumoa sitä, että kaikella on määränsä. Voisit toki kuitenkin havaita tämän tosiasian pitävän paikkansa myös eräiden todellisten ystäviesi suhteen, joissa luulet näkeväsi pelkkää kohtuuttomuutta ja joita kohtaan et sen takia tunne ystävyyttä. Ajoittain he voivat harhautua kohtuuttomaan moitiskeluun, loukata perusteettomasti Sinua ja ajamaasi asiaa, vaatia varovaisuutta, johon et katso voivasi asian tärkeyden takia sopeutua; mutta silti Sinun ei pidä tuomita heitä kylmäkiskoisiksi Sinua kohtaan. Selväähän muuten on, ettei ystävyyttä voida lopettaa eikä pönkittää käskemällä. Pohtivalla keskustelulla voidaan toki kuitenkin päästä perille olennaisista asioista. Anteeksi, Veli S., että pyrin nyt näin esiintymään viisaana Sinun edessäsi ja kirjoitan sellaista, mikä helposti luisuu banaaliuteen. Toivon kuitenkin, että näet hyvän tarkoitukseni tai ainakin sen, etten halua moittia. Pelkään, että ollessasi eristyksissä Kuopiossa olet alkanut suhtautua herkkänahkaisesti viesteihin, joilla on arvonsa pelkästään jo senkin takia, että ne ovat ilmauksia ystävyyden joskus ehkä harkitsemattomastakin vilpittömyydestä.
Mitä tulee Saimassa ajamaasi keskeiseen asiaan, kansakuntamme kielen ja luonteen olemassaolo on mielestäni tosiasiallinen osoitus siitä, että oman itseytensä säilyttänyt kansallisuus on sekä jo aiemmin kehittynyt että yhä kehittyy ja että tämän kehityksen edistäminen on suunnattoman suuri asia. Sinulle on kunniaksi, että olet ryhtynyt siihen. Väitän kuitenkin, että Suomi tarvitsee vuosisadan tai parin verran tyyntä rauhaa ja niin väkiluvun kasvua kuin viljelyn laajentamistakin, jotta saataisiin perusta kansallisen porvarillisen tuotantoelämän syntymiselle, jonka jälkeen kansallisesti värittynyt henkinen elämä vasta voi kohota kukoistukseen. Ja tältä kannalta on mielestäni oikein todeta, että ajat liian varhain, kärsimättömästi eräitä asioita, jotka eivät sovi ulkonaisiin eivätkä sisäisiinkään oloihimme. Me emme vain tarvitse rauhaa, meidän on myös tiedostettava tämä tarpeemme. Entisinä aikoina olimme alituisesti sodassa. Suomi on saanut puolustaa itse itseään, ja lisäksi olemme vuodattaneet vertamme Ruotsin vallanhimon synnyttämissä sodissa. Luulenpa, että Suomen kansakunta on kolmeen vuosisataan edistynyt varsin vähän. Ja samanlaisina olisivat olot jatkuneet edelleenkin, jos olisimme olleet Ruotsin yhteydessä. Nyt emme enää ole korkeatasoisemman vieraan sivistyksen jatkuessaan masentavan vaikutuksen alaisia. Minun käsitykseni mukaan, kuten sanottu, tästä seikasta koituvan hyödyn todella havaittavampaa ilmaantumista ei voida odottaa, ennen kuin maa on kohonnut aineelliseen hyvinvointiin ja siihen liittyvään porvarilliseen kansallisen ominaislaadun viljelyyn, josta sitten voi kehittyä ainesta puhtaampaan ja korkeampaan kansalliseen kehitykseen. Tällä en ole suinkaan halunnut sanoa, ettei tavoite olisi jo nykyisyydessä selvillä. Tahtoisin vielä kerran sanoa, että Sinun Suomessa unohtumaton ansiosi on tavoitteen tällainen käsittäminen ja paneutumisesi tämän asian ajamiseen. Lisäksi on tietysti muistettava se aivan erinomainen tapa, jolla olet kaiken kaikkiaan toiminut sen hyväksi.
Et mainitse, oletko ryhtynyt toimiin saadaksesi [yliopiston] kirjastolle kuuluvan Revuen [R. des deux mondes] kirjansitojalta. – Eroanomukseni lähti lopultakin viime lauantaina Pietariin. – Älä nyt pahastu tässä kirjeessä esittämistäni hyvää tarkoittavista loppuväitteistä, vaan luota siihen, että niiden näkymätön lähtökohta on lämmintä ystävyyttä tuntevassa mielessä! Lopuksi vakuutus koko kotiväkeni terveisistä Sinun koko kotiväellesi. Aina
Sinun
J. J. T.
PS Postitoimistossa sattuneen sekaannuksen takia olen vasta nyt saanut käsiini Litteraturbladetin kolme viimeistä arkkia. En voi päästää tätä kirjettä lähtemään vakuuttamatta monien muiden kanssa antavani kiitollisen ja kunnioittavan tunnustukseni Sinulle tästä viimeisimmästä urotyöstäsi ja sen täysin mestarillisesta, suurenmoisesta toteuttamistavasta. Mutta miten ikävää mahtaakaan ***
