Hki 17.5.1845
Kelpo Ystävä!
Viime kirjeeni Sinulle jäi postinlähtöajasta myöhästyneenä lojumaan työpöydälleni kokonaiseksi viikoksi. Kun se sitten lähti ja olin juuri ennen lukaissut sen pikaisesti läpi, huomasin, ettei siihen Helsingfors Tidningarista kirjoittamani teksti sittenkään aivan vastannut ajatuksiani tai että Sinä saattaisit ymmärtää minun tarkoittavan, että tuo lehti voitaisiin asettaa Saiman rinnalle tasaveroisena. Lyhyesti sanottuna minusta tuntui siltä, että yksi vimmainen lause voitaisiin tekstistä poistaa. Sen takia aioin kirjoittaa Sinulle pian uudelleen ja muotoilla uudelleen sen, mitä olin aiemmin kirjoittanut. Mutta voinet ystävällisesti pitää tätä tuona korjauksena. – Kun nyt ryhdyin toteuttamaan tuohon asiaan liittynyttä aikomustani, syynä on huhu, joka eilen kantautui korviimme Kuopiosta saapuneiden kirjeiden perusteella monelta taholta. Monet suut kertoivat varmana ja kiistattomana asiana, että olet mennyt kihloihin. Kiiruhdan täten ilmaisemaan sydämellisen iloni ja onnentoivotukseni, kun näin astut itsenäiseen ja vakaaseen elämänjärjestykseen. Vaikka on hauskaa saada Sinulta itseltäsi vahvistus tähän tietoon, en kuitenkaan toisaalta toivo Sinulta aivan pikaista vastausta kesken niiden monien töiden, jotka varmaankin nyt lukukauden päättyessä kasaantuvat niskoillesi, koska se vaatisi osan Sinun niukoista vapaahetkistäsi. Pidän toistaiseksi vastauksen puuttumista myöntävänä vastauksena. Mitä lämpimimmin toivotan Sinulle kuitenkin sydämestäni kaikkea hyvää ja toivon solmimasi siteen olevan hyväksi ja vaikuttavan edullisesti paitsi yksityiseen asemaasi myös julkiseen toimintaasi. Nuoremmat ystäväsi ovat täällä jo leikin päiten väittäneet huomanneensa, että Saiman molemmissa viime numeroissa on ikään kuin ollut havaittavissa tyytyväisyyden ja ilon tuulahdus, joka tuntuvasti poikkeaisi vallitsevasta poleemisesta sävystä. Samojen tunnusmerkkien perusteella on lisäksi päätelty, että solmimasi side on aivan uusi ja vastikään solmittu. – Arvelisin, että joudut nyt varmaankin maksamaan kiireellisiä ja odottamattomia menoja, kun pesän rakentaminen on edessä. Jätä näin ollen velkasi minulle in statu quo [nykyiselleen]. Siten annat minulle osoituksen ystävyydestäsi.
Olet varmaankin saanut kuulla, miten Aminoffilta on odottamatta suljettu pääsy teologian professoriksi. Se oli sangen kiusallista. Rohkenen kuitenkin toivoa parasta tästä tilannetta hämärtävästä seikasta huolimatta. Se, mitä tässä suhteessa loppujen lopuksi toivon ja haluan, onnistunee varmaankin nyt jo helpommin, kun Sinun oma etusi ja yleinen etu ovat toivoakseni lähentyneet ja liittyneet tiiviimmin toisiinsa edellä mainitun huhun kertoman asian johdosta.
Sensuuri kuuluu olleen kovin toimelias tänä keväänä, mistä Sinä lienet osaltasi saanut erityisen runsaasti kokemuksia. Minusta sensorit näyttävät kerrassaan häpeällisellä tavalla antautuvan käytettäviksi tai pikemminkin itse suorastaan alentuvan syvemmälle kuin heidän tarvitsisi alentua. Meidän sensorimme ovat sentään yliopistoyhteisön jäseniä ja lisäksi ainakin osaksi nuorempaa yliopistosukupolvea. Mutta nuoruudesta tai yliopistohengestä ei näy merkkiäkään, päinvastoin paljastuu hengettömyys kummaltakin kannalta. Preussin sensorit, joista olemme kuulleet Rugen Anecdotasta [Anecdota zur neuesten deutschen Philosophie und Publicistik], käyttäytyivät sentään toisin. Minun on vielä kerran toistettava, mitä muistaakseni viimeksi kirjoitin vakaasta käsityksestäni, että meidän sanomalehdissämme vallitseva vanha lörpöttely on todellista vahinkoa tuottavaa pahaa ja erittäin tuhoisaa sivistykselle, varsinaista ravintoa ja elatusainetta kamalimmalle juoruissa piehtaroinnille vailla minkäänlaista moraalista jäntevyyttä, mutta juuri tästä syystä se samalla tukahduttaa, romahduttaa, hävittää kaiken luonteen rehtiyden. Toivon, ettei Saiman virittämä henki kuole, vaikka ei ole juuri rohkaisevaa nähdä, miten sellaiset lehdet voivat mahtailla, joiden pitäisi tyytyä mahdollisimman hiljaisesti ja huomaamattomasti jatkamaan surkeaa elämäänsä, latteaa olemassaoloaan. – Tunsin tarvetta ilmaista Sinulle lyhyesti tämän vakaan käsitykseni, kun aloin kuvitella, että saattaisit ehkä olettaa minun olleen jotenkin vastakkaisella kannalla viime kirjeessäni. – Robert ehkä lisää tähän kuoreen jonkin rivin omasta puolestaan. – Minun on ehkä lisättävä, ettemme ole lukeneet toistemme kirjeitä, vaikka lähetämme ne samassa kuoressa. – Vaimoni ja lapseni pyytävät jälleen kertomaan terveisiä. Me kaikki muistamme Sinua lämpimästi.
Aina Sinun
J. J. T.
