Helsingissä 26.5.1849

Parahin Veli. 

Toivo, jota olemme elätelleet ja vaalineet niin kauan, niin monta vuotta, niin iloisesti sen toteutumiseen luottaen ja niin suuresti siihen kiintyneinä, on nyt siis viety, haihtunut savuna ilmaan, tämä toivo, että saisimme Sinut tänne, pienen piirimme keskuuteen ja että Sinä pysyisit yhteiskunnan yhteisedun palvelijana. Jäljellä on tyhjyys, joka muistuttaa tyhjyyttä jonkun sellaisen mentyä, joka on todella jo kuulunut omiin. Miten suurta iloa minulle olisikaan vanhuuden päivinäni tuottanut yhteyden solmiminen uudelleen täällä yhteisellä asuinseudulla, katkenneiden yhteyksien korvaamiseksi eikä pelkästään korvaukseksi, kyllä minun on se sanottava.

Tärkein ja lähin asia on nyt, että saadaan uusi kohde, jonka kautta Sinuun kohdistuvaa myötämielisyyttä voi erityisesti ohjata, että saadaan kuulla, minne aiot asettua ja millaiset aikeesi ovat. Olemme nähneet lehdistä, että olet saanut virkavapautta. Mitään tietoa ei kuitenkaan ole tullut siitä, mitä Sinulla on tekeillä. Etkä ehkä ole siitä vielä kovin pysyvää päätöstä tehnytkään. Tunsin kuitenkin tarvetta toivottaa Sinulle täten kaikkea hyvää sillä suunnalla, jonne olet menossa, ja esittää toiveen, että ystäväsi saisivat pian tyydytyksekseen tietoa joistakin kelvollisista mahdollisuuksista täälläpäin tulevaisuuttasi varten. Juuri nyt päähäni pälkähti tuuma, jota en ole koskaan ennen ajatellut ja josta siis en ole mitenkään voinut mainita kenellekään. Eiköhän Kellgrenin ja Tikkasen yhtiö voisi mahduttaa puitteisiinsa Sinunkin toimintaasi ja laajentaa samalla omaa näköpiiriään? Yhdistyminenhän voisi kaiketi kartuttaa toiminnan eri sektoreiden tuottoisuutta sekä yleisön että herrojen itsensä kannalta? Mutta ehdotukseni on kuten sanottu vain juuri nyt syntynyt päähänpisto. En ainakaan nyt aivan heti pysty huomaamaan, ettei sen toteuttamisella olisi lupaavia puoliaan. Käsitän kuitenkin, että Sinulla on tämän asian järjestämiseksi mielessäsi selkeä tavoite ja siihen liittyvä asema elämässä. Voin sanoa, että olemme viime aikoina täällä muistaneet Sinua ja puhuneet Sinusta joka päivä. Unohtaminen ei siis ole ollut syynä siihen, etten ole kirjoittanut. Kiitoksia, todellakin myöhään, huhtikuun 9. päivän kirjeestäsi. Kukaan ei voi eikä kenelläkään ole oikeutta ihmetellä sitä, ettet halunnut asettua toista kertaa alttiiksi samanlaiselle hylkäyspäätökselle, jonka jouduit viimeksi kokemaan. Laajalle levinneen käsityksen mukaan tuollainen pelkäämäsi uusi vastoinkäyminen, jos sellainen olisi sattunut, ei olisi tosin kuitenkaan millään tavoin vahingoittanut mainettasi. Silti ei voida kiistää sitäkään, että Sinulla on ollut ja edelleenkin on oikeus ylpeyteesi, joka on ratkaissut tekemäsi päätöksen. Ja koska parasta varmaankin nyt on, ettei Sinun tarvitse katua ratkaisuasi, voin kertoa, ettei yliopistossa nykyisin ole vapaana edes yhtään palkallista apulaisprofessuuria. Tämä seikka oli tosin tärkeä epävarmuustekijä silloin, kun vielä pohdittiin, pitäisikö Sinun hakea filosofian apulaisprofessuuria vai ei. Tähän on vielä lisättävä viime päivinä levinnyt huhu koko yliopiston edessä olevasta ”uudelleenjärjestelystä”! Kerrotaan, että Mannerheim, Nordenstam, Rein, Laurell, asessori Bergbom, lehtori Bergenheim on aiottu nimittää laatimaan ehdotusta asiasta! Mutta lähteenäni vielä nyt on pelkkä huhu, kuten sanottu.

Elän syrjään vetäytyneenä, kuten vanhan miehen mielestäni sopii. Harvoin, varsin harvoin tapaan entisiä virkatovereita. Seurapiirinäni on koko perheelle yhteinen tuttavapiiri. Olin hyvin ilahtunut Castrénin paluusta kotiin. Vaikka näin vanha olenkin, olen monistakin asioista aivan poikkeuksellisen pitkälle samaa mieltä hänen kanssaan. Ja todellakin ilahtuu kuullessaan jonkun, jota kaiken kaikkiaan joutuu kunnioittamaan, tuolla tavalla ilmaisevan samansävyisiä tuntoja ja samoja mielipiteitä, joita itse mieluusti kannattaa tai joihin on kiintynyt ja jotka on kokenut läheisiksi. Castrén on luonteeltaan iloinen ja reipas, puhelias ja hyvä sanankäyttäjä huolimatta niistä kaikista suurista vaikeuksista, jotka hän on joutunut kestämään, ja autiosta yksinäisyydestä, jossa hän on viettänyt niin pitkiä aikoja. Terveydeltään hän on heikossa kunnossa. Hän viettää kesän täällä Helsingissä.

Kellgren valmistelee nyt innokkaasti opinnäytettään. Tuskinpa aika kuitenkaan riittää siihen, että hän saisi työn valmiiksi tämän lukukauden aikana, kuten tarkoituksena olisi. Yritystoimintansa takia hänellä on ainakin aluksi liian monta rautaa tulessa samaan aikaan. Heti kotiin palattuaan hän ensin myös jakoi aikaansa ja kiinnostustaan monelle taholle ja monillekin sellaisille, jotka eivät minun mielestäni olleet juuri vaivan arvoisia. Mutta harvoinhan toisen ja vanhemman kokemukset koituvat nuoremmalle hyödyksi. Tämän kokemuksen olen saanut kauan ennen tätä tapausta. Pidän hänestä kuin omasta lapsestani. Mielestäni hänellä on runsaasti epätavallisia käytännöllisiä taipumuksia, mutta myös sangviininen temperamentti. Kunpa tämä yhdistelmä tuottaisi tuloksia! Hän on rehti, rakastettava ja hyväpäinen. Jos hän olisi todella oma poikani, en tietenkään kehuisi häntä tällä tavalla. Nyt en mielestäni ole yhtä jäävi sanomaan mielipidettäni. Mutta enpä tietenkään voi täällä sanoa tätä muualla kuin juuri kotona.

Cygnaeuksen [kokoamista ja toimittamista] historiallisista asiakirjoista on ilmestynyt ensimmäinen osa. Hän puhuu jatkuvasti itsestään täysin historiallisen objektiivisuuden vaatimusten vastaisesti. Se on aivan päin mäntyä, kun hän nyt sentään on ainakin varttumassa kypsään ikään. Tässä mielessä hän muistuttaa suuresti Atterbomia. – Olet varmaankin kuullut, että hän on luopunut Pohjalaisen osakunnan kuraattorin tehtävästä ja Ingman on tullut hänen sijaansa. Ero kuuluu aiheutuneen jostakin välirikosta. Hän on kauan vaikuttanut nuorisoon myönteisesti. Lienee tullut jo tietoon, että hän on saanut Aleksanterin apurahan kanslerille esittämiensä valitusten avulla (eipä sentään, niitä ei liene todella lähetetty Pietariin), pikemminkin kanslerin oma-aloitteisesti muutettua konsistorin päätöstä, ilman matkustamisvelvollisuutta ainakaan Ruotsia pitemmälle. Siten on taas loukattu muodollista laillisuutta. Alcenius ei siis tuota apurahaa saanut. Ohimennen sanottuna olet Litteraturbladetissa minun mielestäni aivan liiaksi ylistänyt A–s:n Joukahaisessa julkaistua artikkelia. Castrén ja minä olemme siitä samaa mieltä. Tämä on kuitenkin asia erikseen. Cygnaeus tosin tarvitsi apurahaa taloudellisen tilanteensa takia. Mutta tämäkin on asia erikseen. – Vuoden 1847 Jahrbücher der Gegenwart on yhä kirjastossa merkittynä minun lainaamakseni; mainitsen tämän vain niiden palauttamista varten, sitten kun sopii. Tämän lehden ilmestyminen lakkasi viime vuonna, 1848, kesken vuoden ilman mitään selitystä. Luultavasti tämä johtui siitä, että toimittajat valittiin kansanedustajiksi Frankfurtiin [Saksan vallankumoukselliseen kansalliskokoukseen]. – Suomen Kaarti kuuluu lähtevän täältä laivoilla Riiaan, missä sen pitää olla perillä kahden viikon kuluttua. Kuormasto lähetetään täältä Tallinnaan, mistä se kulkee maitse samaiseen Riiaan. Ei tiedetä, jatkuuko matka Tanskan avuksi [Preussia vastaan] vai [kapinaan nousseita] unkarilaisia vastaan. Ehkäpä retkikunnan lähettäminen jää vielä avoimeksi. Varustelut tähtäävät kuitenkin sotaan. – Kuulin eilen kerrottavan, että kenraalikuvernööri on selittänyt senaatille lähettämässään kirjeessä Finlands Allmänna Tidningin asioiden hoitamisen kuuluvan hänelle ja lehden julkaisemisen tapahtuvan tästä lähtien täkäläisen kenraalikuvernöörinkanslian valvonnassa. Sen sivukokoa kuulemma suurennetaan. Yksityisesti esitetyn arvelun mukaan toimittajaksi lienee valittu Meurman. Kerron kerrottua ja juoruilen, sehän kuuluu vanhuuden tuomiin oikeuksiin. Päätelmäsi teet itse. Olen unohtanut tämän kirjeen alussa käsittelemäni ikävän aiheen. Sillä on aina sijansa ajatuksissani. Kunpa voisit itse jättää mielestäsi ja unohtaa! Terveiset kotiväeltäni Sinulle ja Rouvallesi esittää täten lopuksi

ystäväsi

J. J. T.