Kuopiossa 12.4.1847

Kunnioitettu Isällinen Ystäväni! 

Tartun mitä syvimmin murheissani kynään havaittuani, että pitkä vaikenemiseni on voinut antaa aiheen jonkinlaiseen epäilykseen, että se johtuisi mielenlaatuni kehnoudesta – eihän se toisenlaista määrettä ansaitsisi, jos vain jostakin päähänpistosta voisin unohtaa velvoitukset, jotka lukuisat saamani osoitukset mitä harvinaislaatuisimmasta hyväntahtoisuudesta minulle asettavat, ja samalla riistäisin itseltäni kiitollisuuden ja alttiin kiintymyksen suoman ilon, josta on tullut mieluinen tottumus elämässäni.

Mutta myös vakaasti luottaen Kunnioitetun Veljen ystävälliseen suopeuteen tunnustan avoimesti, että vain jonkinlainen alakuloisuus on saanut minut jo pitkään pidättymään kaikesta kirjeenvaihdosta kuten yleensäkin kaikesta kynänkäytöstä. Tämä masennus iski, kun kaikki Saiman hyväksi tehty työ päättyi; ja siitä lähtien olen hautautunut lukemiseen siinä määrin kuin kirjavarat ja virkatyö siihen tilaisuuden antavat. Kun tällainen ”Schlemmerei” [ahminta] aikansa jatkuu, se saa minussa aina aikaan vastahakoisen suhtautumisen mihinkään aloitteelliseen toimintaan, eikä näin ollen tapahdu mitään, mihin väistämätön pakko ei minua aja. Niinpä olen lykännyt kirjoittamista postinlähtöpäivästä toiseen, ja vielä nyt viime tingassakin on uusi ruotsalaisia sanomalehtiä sisältävä lähetys pitänyt käteni poissa kynänvarresta puoleenyöhön asti. Huomenna on nimittäin sekä postinlähtö- että koulupäivä.

Mieltäni on eniten askarruttanut Kunnioitetun Veljen ystävällinen maisterinkysymystä koskeva tiedustelu edellisessä kirjeessä. Mutta kun se vähä, mitä minä voin asiasta sanoa, on helposti sanottavissa milloin tahansa, tämäkin on jäänyt syrjään.

Omasta puolestani arvelen, ettei priimusmaisterilla ole muuta vastausta kuin toteamus, että jokainen uusi käsitys etenee yleiseen tietoisuuteen saakka, ennen kuin tämä taas voi nostaa uuden yksilön kehittämään tuota käsitystä edelleen. Siinä tapauksessa – jos nimittäin asia näin on – ehkä kysymys ”miten ja millä tavalla?” selventäisi kysymyksen tarkoitusta yleisölle paremmin kuin ”onko – vai eikö ole näin?” Sinänsähän kysymys tarjoaa mitä runsaimmat aiheet vastaukseen, joten tuskin sisällökkäämpää voidaan löytää, etenkään jos se kohdistetaan nykyaikaan, jonka voidaan arvioida vastanneen siihen kaikkia edeltäneitä aikakausia selkeämmin, kun se vaatii kovaäänisesti periaatteille valtaa kaikilla käytännön elämän aloilla. Niin, olenpa sitä mieltä, että tämä suorastaan kuuluu maailman luonnostaan selvimpiin tosiasioihin – joiden itsestäänselvyys on niin itsestään selvää – kunhan joku on tuonut ne esiin.

Kunnioitettu Veli huomaa, että pohdin tässä asiaa avoimesti ikään kuin minun olisi välttämättä pitänyt sanoa siitä käsitykseni.

Tohtorinhattua koskevassa tarjouksessa tunnustan näkeväni isällistä hyväntahtoisuutta, joka käyttää jokaisen tilaisuuden tuottaakseen minulle etua ja iloa. Olisi kohtuutonta kieltäytyä arvostamasta kunnianosoitusta myös tiedekunnan ja yliopiston lahjana. Tunnustan kuitenkin, että sen arvostaminen tuolta kannalta vaatii velvoituksista ja vaatimuksista muistuttamista, koska yleensä arvonimet ovat muotiasia ja nykyiset olot näyttävät osoittavan, että maailma kääntää niille selkänsä – luultavasti kohdistaakseen huomionsa toisiin leluihin. Jos tiedekunnassa tai konsistorissa kuitenkin tulisi eteen vaikeuksia, pyydän, että Veli ystävällisesti jättäisi asian sikseen. Vaikka yleensä toki muuten tunnen kiitollisuutta julkista valtaa kohtaan, kiitollisuuteni ei nimittäin voisi olla järin suurta, jos tuloksena olisi enemmistön hyväntahtoinen arvio, että nykyoloissa olisi soveliasta antaa minulle anteeksiantavaisuutta ilmaiseva osoitus suopeudesta.

Tärkein ilon aihe kuitenkin olisi tämän huomionosoituksen saaminen Kunnioitetun Veljen kädestä, sillä silloin tiedän täysin varmasti, että se ojennetaan lämpimästä sydämestä.

Kirjoitan Robertille Berndtsonin välityksellä. Uskoakseni on ilahduttavaa, että hän on suunnannut katseensa ulospäin, maailman asioihin. Tällä tavalla löytyy aineksia työhön. Jos hän viipyy paluumatkallaan vuoden Saksassa, työrytmi löytyy kyllä jälleen helposti. Olen varma siitä, ettei hän palaa sieltä laskematta perustaa laaja-alaisemmalle tieteelliselle toiminnalle. Ja kun aloitus tapahtuu näin varhain, voidaan toivoa, että tuolle perustalle rakennetaan jotakin arvokasta. Kunpa monilla maassamme olisi samaa epäitsekästä luonteen lämpöä kuin hänellä. Valitettavasti kaikki ihmisen puuhat kariutuvat pikemminkin tahdon kuin kyvyn puutteeseen.

Ensi kesäksi suunnittelen erikoista hanketta, nimittäin matkaa Saksaan, Hollantiin, Englantiin ja ehkä Ranskaan. Hankkeen poikkeuksellisuus koskee tietysti matkakassaa. Tämän kuitenkin tarjoaa käytettäväksi muuan varakas liikemies, Längman, jonka tulkkina ja oppaana toimin pääosan matkasta. Litteraturbladetin toimittaminen merkitsisi lisähankaluutta, ellen olisi jo tottunut suhtautumaan siihen kepeästi enkä muuten olisi niin suuresti sekä henkisen että ruumiillisen virkistyksen tarpeessa.

Parnassoksen huipulta avautuvat näkymät toivoakseni virkistävät Kunnioitettua Veljeä yhtäläisesti – etenkin kun niiden jälkeen seuraavat proosalliset saariston tuulet Puotilan liepeillä.

Pikku vaimoni lähettää kanssani kunnioittavat terveisensä Kunnioitetulle Veljelle ja Hänen rakastettavalle lähipiirilleen. Olemme molemmat syvästi kiitollisia siitä hyväntahtoisesta muistamisesta, josta jokainen Kunnioitetun Veljen kirje on tuonut osoituksen.

Kiitollisesti ja alttiisti

Kunnioitetun Veljen nöyrin palvelija

Joh. Vilh. Snellman.