Johan Jakob Tengströmille

Tietoka dokumentista

Tietoa
28.11.1844
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Kuopio 28.11.1844

 

Kunnioitettu Veli!

 

Veli ei varmaankaan osannut odottaa, ettei viime kirjeeni sisältänyt minkäänlaista vastausta Veljen 20. kesäkuuta lähettämään pitkään ja niin ystävälliseen kirjeeseen, ja ehkä vieläkin odottamattomampaa on ollut se, ettei mitään selitystä ole tullut myöhemminkään. Nytkin minun on pyydettävä Veljeä jättämään hyväntahtoisesti kaikki asiaa koskevat tutkimukset sikseen; minun on toki kuitenkin vakuutettava, ettei syytä nyt toteutuvaan [tt content="Tyylikeino: myöhempien seikkojen kertominen ennen varhaisempia tapahtumia"]hysteron proteroniin [/tt]saa pitää minun tahdostani johtuneena.

Kiitän tuosta Veljen kirjeestä nyt mitä sydämellisimmin samoin kuin varhaisempiin filosofisiin teksteihini kohdistuneesta aiheellisesta moitteesta ja [tt content="Kuopioon muutettuaa Snellman alkoi julkaista sanomalehteä nimeltä Saima yhteistyössä Karstenin kirjapainon kanssa."]Saimalle[/tt] osoitetusta rohkaisusta. Ensiksi mainittu erikoiskohta ilahduttaa minua sitäkin enemmän, kun havaitsen siitä, ettei se isällinen ystävyys, jonka kannustavat kehotukset ovat niin usein lohduttaneet ja auttaneet minua, ole jättänyt virheitäni havaitsematta. Jälkimmäinen kohta taas lankeaa sikäli hyvään maaperään, etten pidä toimintaani lehtimiehenä aivan yhtä joutavana kuin muuten pitäisin, vaikka se tuntuu minusta edelleenkin johtavan turmioon. Eihän siitä voi missään tapauksessa kehittyä paljon mitään, etenkään nyt, kun asianomainen viranomaistaho on pitänyt tarpeellisena antaa sekä sensorille että minulle ankaran varoituksen, minkä kerron luottamuksellisesti mitä salaisimmin. Haluan nyt antaa mielelläni periksi pikkuasioissa tunnustaen, että olenkin toisinaan juuri niiden yhteydessä vikuroinut liikaa; pääasian osalta [tt content="Snellmanin julkaisema Saima lehti"]tämä neito[/tt] on kuitenkin peräänantamattomasti päättänyt, että on kyse elämästä tai kuolemasta. Toivoisin viisaidenkin myöntävän, että aluksi oli viisasta astua esiin reippain askelin; ainahan on helpompaa suostua tekemään myönnytyksiä kuin pyydellä niitä. Ja nyt niitä voi tehdä ajautumatta täydelliseen haaksirikkoon. En tiedä, kuvittelenko vain, mutta mielestäni havaitsen muissakin lehdissä merkkejä suuremmasta vapaamielisyydestä kuin niissä on yleensä nähty. Ja jos tämä pitäisi paikkansa, Saima pitää sitä osaksi omana ansionaan. Etenkin asianomaisten sitä kohtaan osoittamasta suuresta sääliväisyydestä tunnustan olevani todella kiitollinen. Tässä samassa postissa lähetän tällaiseen henkeen kirjoitetun vastaukseni, jossa hyvällä omallatunnolla myös lisään, etten tietenkään halua olla aiheena nuoreen lehdistöömme kohdistuviin väkivaltaisiin toimiin, jos minulle vain jätetään jokin tie avoimeksi tämän välttämiseen. Valitettavasti en voi välttää ajatusta, että eräiden lehtimieskunnan jäsenten ymmärtämättömyys – sillä pahantahtoisuudestahan ei ole kyse – on ainakin jouduttanut tämän kriisin tuloa. Toivon näiden rivien saavan Veljen vakuuttumaan sitä, että pyrin kevein ja tyynin mielin jatkamaan työtäni sen läpi.

Harmistuttuani Veljen ja Castrénin suomen kielen asiaa vastustaviin mielipiteisiin kirjoitin hänelle pikkuisen epistolan. Siihen, mitä Veli sanoo suomalaisuusintoiluksi, mielestäni päädytään, kunhan asiaa vain tarkastellaan kylmästi käytännön kannalta. Saammehan kaiken sen kirjallisuuden, jonka tehtävänä on yleisen sivistyksen valaminen uudelleen kansalliseen muotoon, iankaikkiseen tulevaisuuteen saakka Ruotsista valmiina, mutta emme kansallisessa muodossa. Siellä ovat kansallinen kirjallisuus, tottumus kirjoittamiseen, kustannustoiminta, kirjakauppa, kaikki edellä meistä. Vai miksi me emme saa täällä aikaan edes käännöstäkään. Vaikka näin asiat ovat, meidänkin karusta maaperästämme voi ehkä kasvaa tieteen ja kaunotaiteiden neroja; tieteessä he merkitsevät kansakunnalle kuitenkin vain vähän, niin kauan kuin heidän takaansa puuttuu tietoa popularisoivan kirjallisuuden koko kuormasto. Tuollaiset sankarihahmot voivat myös vahingoittumatta vapautua kaikista siteistä kansallisuuteen. Taiteen nerot eivät voi; heidänhän on itse kuuluttava popularisoinnin toteuttajiin. Nyt on vaikea nähdä, mistä tämän kansallisen hengen on ilmaannuttava, kun isänmaan maaperästä on kasvanut vain heidän ruumiinsa ravinto, mutta ei sielulle mitään.

Entisyys ei paljon merkitse, kun sekin on kulkenut kansakunnan kansallisen elämän ulkopuolella. Ruotsalaisuuden jäljittely on toki ollut hyvää kasvatusta. Mutta Cornelius Nepoksenkin lukemisen on johdatettava pikemminkin äidinkielen kuin latinan pariin. On tosin tietysti vaikea ratkaista, milloin kasvatuksen päättymisen ajankohta on käsillä. Mutta se on varmasti lopussa, kun nuorukainen alkaa toimia kuin mies. Sen tähden tämän ajankohdan määrittelyyn pätee edesmenneen [tt content="Keittokirjan tekijä Kajsa Warg"]Vargin emännän[/tt] ohje: ”otetaan sitä, mitä käytettävissä on”. Viivyttely merkitsee vasikan kuolemaa heinän kasvaessa. Sikäli kuin ihmisjärjellä pääteltävissä on, voitto saadaan helpommin, niin kauan kuin protesti suuntautuu länteen eikä itään. Ja näin myös viisauden koira saa luunpalansa kaluttavakseen.

Veli suo varmasti anteeksi sen, että lehtimies on heti valppaana, kun kyseessä on polemiikkiin ryhtyminen. Haluaisin vielä lisätä: esim. Tanskalla on luultavasti kylliksi nimiä asetettavaksi Ruotsin nimien rinnalle. Valtiojärjestyksen ja saksan kielen ylivallan takia heidän toimintansa on kuitenkin niin sanoakseni vähemmän konkreettista kuin vastaavien ruotsalaisten. Dalinit, Linné, Kellgrenit, Berzelius, Geijer, Tegnér, kaikki he ovat samalla kohottaneet kansakuntaansa todellisin jättiläisvoimin. Mutta Thorvaldsenia ja Hänen Majesteettiaan nykyistä runoilijoiden kuningasta myöten [Adam Oehlenschläger], joka käyttää saksan kieltä yhtä notkeasti, tanskalaiset ovat verraten kylmiä eivätkä ole juurikaan vaikuttaneet kansakuntaan. Lyhyesti sanottuna uskon, että tavallisesti kiinnitetään liian vähän huomiota monenmoisiin kirjallisuuden käsityöläisiin, kääntäjiin, jäljittelijöihin, kompilaattoreihin ja kommentoijiin, jollaisia elinkeinonharjoittajia meilläkin luultavasti olisi runsaasti, jos tämän alan tavaroiden tuontitulli olisi korkeampi.

Unohdan kuitenkin käännytysinnossani – jonka tuloksellisuutta en toki ole voinut ajatellakaan – paljon iloisemman asian, sen, että minun on vielä kiitettävä Veljeä F. Tengströmin minulle tuomien kirjojen tuottamasta ilosta. Näissä asioissani puuhatessani koen todelliseksi hyväksi työksi sen, että minua ilahdutetaan toimittamalla minulle jotakin uutta. Hinrichsin luennot ovat toki akateemista työtä, ja ”Anecdota” on monilta osiltaan teennäisessä nerokkuuden tavoittelussaan sekä pitkäveteistä että löysää tekstiä – mutta kaikella on minulle täällä kuriositeetin arvo; ja Bauerin 1700-luvun kulttuurihistoria on mitä pikantein kirja. En ole ennen nähnyt muuta hänen kynästään lähtenyttä kuin kevyesti pyyhkäisevän arvostelun Straussista Berliner Jahrbücherin vuoden 1837(?) vuosikerrassa. Liikkuessaan nyt tällä kentällä hän kirjoittaa kuitenkin aivan erinomaisesti. Kirja menestyy varmasti hyvin suuren yleisön keskuudessa – ainakin se on tehnyt minut sangen onnelliseksi.

Täksi vuodeksi en ole tilannut Saksasta kuin vanhaa uutta. Ruotsista olen sitä vastoin saanut joitakin uutuuksia, niin että toisinaan, kun olen voinut olla muutaman tunnin ajan aivan rauhassa, olen tuntenut olevani peräti hyvin varustautunut maalaispatruuna. Nyt odotan joulukuun 14. päivästä lähtien puolentoista kuukauden rauhaa, jos sanomalehtikirjurin elämää voidaan rauhaksi sanoa. Tänä aikana saan kuitenkin jokusia rauhallisempia hetkiä työtä varten, jonka suhteen en ole vielä menettänyt kaikkea toivoani.

Nyt olen kirjoittanut vain omista asioistani ja odotan, että Veli tavanomaista hyväntahtoisuuttaan osoittaen korvaa tämän minulle loman tullessa lähettämällä tietoja Veljen ja rakastettavan perheen kuulumisista, ja pyydän Veljeä välittämään perheelle nöyrästi alttiit terveiseni ja sulkeudun Kunnioitetun Veljen hyvän ystävyyden huomaan.

Joh. Vilh. Snellman.

 

 

Vertailu

Alkuperäinen