Kuuslahdessa 28. ja Kuopiossa 30.6.1844. [po. 30.5.]
Kunnioitettu Veli Tengström!
En todellakaan tiedä, mistä syystä kirjoitan kirjeeni Veljelle jotenkin juhlallisissa tunnelmissa, nimittäin siinä mielessä, että niistä on tullut minulle todella poikkeuksellisiin hetkiin kuuluvaa puuhaa. Ainakin minusta tuntuu siltä, vaikka kirjeiden vähälukuisuus ei juuri anna minulle oikeutta puhua kokemuksesta. Niinpä olen nytkin säästellyt tähän ryhtymistä viikkokausia, odotettuun helluntailomaan saakka, en nyt aivan ajanpuutteenkaan takia, sillä kirjoitan monia muita kirjeitä jokaiseksi postipäiväksi, vaan sen takia, ettei ole ollut soveliasta aikaa istuutua oikein kunnolla kirjoittamaan. Ja nyt minulla on todellinen rauhan hetki, päivä, jona hengitän raikasta maaseudun ilmaa ja linnut laulavat ja kevät viheriöi.
En ehkä ole maininnut Veljelle, että Kuopiossa asuu ainoa tuntemani sukulainen äidin puolelta, muuan kauppias Roering. Kirjoitan tätä [tt content="Kuuslahden kartano"]hänen maatilallaan[/tt] neljän peninkulman päässä Kuopiosta. Ja voin täysin varmasti vakuuttaa, että tänne suuntautuneeseen retkeen varaamani vuorokausi on tänä vuonna ensimmäinen todellinen lepopäiväni. Tämäkin on silti ymmärrettävää vain sillä perusteella, että vararehtorini on hyväntahtoisesti lahjoittanut sen minulle huolehtimalla minun sijastani kahdesta yksityisestä tunnista koulumme jättäville oppilaille. Riittäköön – päivä on toki festus dies [juhlapäivä].
Ensiksi kiitän ja velvollisuutenikin on kiittää Veljen maaliskuun 4. ja 20. päivän kirjeestä, joka on täynnä sellaista ystävällistä isällistä myötämielisyyttä, joka muuttaa koko elämäni iloisemmaksi kuin se muuten olisi ja tukahduttaa aina kuten tälläkin hetkellä kaiken katkeruuden, joka on usein ollut pesiytymässä mieleeni yliopistossa kokemieni vastoinkäymisten eli tätä samaista kehnonlaista elämää koskevien suunnitelmieni sortumisen takia. Veljen uupumaton juuri näiden vammojen parantamiseen tähtäävä huolenpito ja pyrkimys ohjata minua takaisin kaipuun vallassa jättämälleni uralle ilahduttavat ja lohduttavat minua väistämättä kahdessakin mielessä. Juuri sen takia en myöskään saa salata vakaata käsitystäni, että Veli osoittaa ystävyyttään työskentelemällä jo täysin menetetyn asian puolesta. Olen jo hieman runsaan vuoden ajan tiennyt asian olevan näin. Päätökseni ryhtyä sanomalehtimieheksi on osoitus siitä, ja saatoin toki ennalta nähdä, että tämä päätös sävyttäisi mainitut vastoinkäymiset ja edelleenkin muuttumattoman tällaiseen yliopiston opettajaan kohdistuvan vastenmielisyyden siten, että kaikki näyttää perustuneen viisauteen ja olevan oikein, eli tekisi väistämättä mahdottomiksi kaikki oletetut vaatimukset. Olen jo kauan ajatellut tästä asiasta, että maatkoon se kuolleena haudassaan, ja toivoisin, että Velikin katsoisi asiaa tältä kannalta, jotta ei enää olisi mitään mahdollisuuksia siihen, että Veljeltä ”lyötäisiin silmä mustaksi hyvän ystävän takia”. Aika saa näyttää, etten enää koskaan edistä ”Yliopiston tieteellisiä tavoitteita” enkä kuluta sen ”varoja”. Vaikka kaikki muu olisikin hyvin, ripeimmän toiminnan ikäni on jo ohi, ja tunnen päivä päivältä yhä suurempaa tuskaa siitä, että olen niin myöhään päässyt jonkinmoiselle kehitystasolle. Hankalampiin kiusauksiin kuuluu minut nykyisin usein valtaava kaipuu lepoon ja rauhaan, ja jos työssä uupuneelle koulumiehelle olisi jokin pakopaikka, jossa hän voisi saada toimeentulonsa, tuntisin kiusausta valmistautua elämään hiljaista erakon elämää vanhuuteni päivinä – jos niitä tulee.
Olen ollut hämmästynyt siitä suvaitsevuudesta, jota on osoitettu[tt content="Muutettuaan Kuopioon Snellman alkoi julkaista sanomalehteä nimeltä Saima yhteistyössä Karstenin kirjapainon kanssa."] Saimalle[/tt], jossa olen juuri yrittänyt kiihdyttää vauhtia ja aion vielä pyrkiä harppaamaan pari kolme askelta eteenpäin. Huhu valojen sammuttajien mielenosoituksista on totta ainoastaan siltä osin, että Ruotsin kuninkaan kuolemaa koskeneen huhun levittäminen kiellettiin ja samalla ilmaistiin tyytymättömyyttä sen johdosta, että olin muka luullut Helsingissä olevan toisenlaista sarvipäistä karjaa kuin Urjalassa, mistä syystä vannoinkin juhlallisesti olevani vapaa tuosta väitetystä uskosta mieluummin kuin antauduin roviolla poltettavaksi. Ennustan kuitenkin, ettei tästä toiminnasta juuri minkäänlaisia tuloksia saa edes siinäkään tapauksessa, että suvaitsevuus olisi suurimmillaan. Perusteellisen harkinnan aika ei ole vielä koittanut täällä meillä, ja vain Herra tietää, koittaako se koskaan. Varmin toimintatapa olisi tosin aina työ oman maan hyväksi, mutta silloin on oltava oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Ja se taas ei täällä riipu omasta hyvästä tahdosta ja ponnistelusta niin kuin tieteessä. Miten onnellista olisikaan, jos voisi yhdistää nämä molemmat. Upsalalainen Intellgensbladet on hyvä todiste tällaisesta ilosta.
Olen päässyt eroon [tt content="Saiman perustamisen rohkaisemana kirjapainon omistaja Karsten alkoi julkaista suomenkielistä Maanmiehen Ystävä sanomalehteä, jonka avustajakuntaan Snellman heti liittyi."]Maamiehen Ystävän[/tt] aiheuttamista huolista siitä yksinkertaisesta syystä, että kustantaja Karsten lykkäsi päivästä päivään kirjallisen sopimuksen tekemistä ja havaitessaan hankkeen osoittautuvan kannattavaksi halusi säästää toimittajan palkan. Sitä sain kolmelta kuukaudelta 40 bankoruplaa. Loput jätin avustajalle, koulun kollegalle Zittingille. Niinpä minulla ei ollut hanketta kohtaan muunlaista kiinnostusta kuin halu edistää asiaa. [tt content="Lönnrot auttoi Snellmania suomenkielisten kirjoitusten laatimisessa Maamiehen Ystävä lehteen."]Nyt lehti on elänyt niiden kirjoitusten varassa, jotka Lönnrot jätti käytettäväksi läpikulkumatkallaan[/tt]. Muuten sitä hoitavat kustantaja itse ja virkavapaana oleva kollega Boxström.
Vaikka tämä puuha on poissa, ei minulta ole puuttunut monenlaista muuta tekemistä. Kävi niin onnettomasti, että koulu aiheutti huolia, kun jouduimme sopimattoman elämän takia erottamaan kolme oppilasta. On se kyllä tuottanut iloakin. Todisteeksi tästä kerron, että pääsiäisen jälkeen koko koulussa ei ole käytetty ruumiillista kuritusta edes yhtä kertaa viikkoa kohti. Oman kouluaikani sekä ensimmäisten täällä viettämiäni kuukausien kokemusten perusteella pidän tätä jo onnekkaana tuloksena, etenkin kun lisäksi monista velttoilijoista on tullut moitteettoman kunnollisia oppilaita. Pelkäämme nyt, että tulossa oleva uusi opetussuunnitelma voisi ehkä asettaa koulun tavoitteet liian matalalle tasolle. Tuomiokapituli on vaatinut kouluja esittämään ehdotuksensa asiasta. En voi juuri luottaa vähäiseen kokemukseeni, mutta olenkin lähettänyt ehdotuksen vakuuttuneena sitä, ettei sillä ole siellä paljonkaan merkitystä. Tämä asia sekä koulun tilinpito ja leskikassa-asiat ja kolehtivaroihin liittyvät puuhat ja kaksi tänä vuonna koulusta lähtevää oppilasta ovat kuitenkin antaneet tekemistä. Saimakin vaatii kolme liuskaa käsikirjoituksia viikossa ja [tt content="Saiman kirjallisuusliite, jossa arvioitiin kotimaista ja ulkomaista kirjallisuutta."]Litteraturbladin[/tt] ollessa mukana toisinaan kuusi liuskaa.
Niinpä päivät kuluvat tasaista myllynrattaiden vauhtia, ja ellei kesällä tarjoudu tilaisuutta muuhun työhön eli ellen käytä sitä hyvin, tulevaisuuteni tieteen saralla näyttää huonolta. Saiman tuottamista ansioista olen maksanut noin 1 800 ruplaa takausvelkoja. Painatus ja paperi maksavat noin 650 hopearuplaa ja minun nettotulokseni jää saman verran. Vuosi tuottaa siis kuitenkin kohtalaisen tyydyttävän tuloksen. Minun on kuitenkin tunnustettava, että kuten tavallista talouteni ei ole ollut kunnossa. Minun on ollut pakko tehdä jotakin opetussäädyn arvostuksen takia ja ollakseni hyvä esimies, ja tämä politiikka on kyllä tuottanut tuloksia. Pääasiallinen kustannuserä on kuitenkin ollut kirjojen ja koti-irtaimiston hankkiminen, mihin on mennyt lähes 1 200 bankoruplaa. Ensiksi mainittuun tavaralajiin olen kuluttanut viime elokuun jälkeen noin 450 ruplaa. Lohduttaudun aina ajatuksella: kun kuolen, se jää jäljelle, ja jos teen vielä uuden matkan, saan siitä matkarahaa. Tämä sekä henkivakuutukseni antavat minulle kuitenkin täyden turvan. Toivon, että ensi vuosi tuottaa tuntuvampia tuloksia liiketoimistani.
Minun on myös kiitettävä Veljen suurta hyväntahtoisuutta Deutsche Jahrbücherin ja muiden lähetysten saapumisesta. Jos Nervander on ottanut minun puolestani vastatakseen saman lehden joistakin numeroista, tämä perustuu johonkin erehdykseen. Minulla ei ole ollut niitä hallussani yhtäkään, toki kuitenkin kolme numeroa Berliner Jahrbücheriä, jotka lähetin takaisin joulukuussa. Jos Veli suostuu, pidän saamani lähetykset kesän yli lähettääkseni kesän aikana jotakin berliiniläisseuran lehdelle. En tiedä, onko siitä vielä ilmestynyt yhtäkään numeroa. Sen sijaan olen Intelligensbladetista havainnut, että Rugen Pariisissa julkaisema lehti on aloittanut taipaleensa ja saanut hyvän levikin. Kunpa hän ei vain intoutuisi liian suurisuiseksi ja panisi Saksassa liikkeelle intoilua puolesta ja vastaan, sillä silloin asiasta ei tule mitään. Uutta tietoa saan hyvin. [tt content="Snellman seurasi tiiviisti ruotsalaista ja saksalaista lehdistöä ja muokkasi niistä sisältöä Saimaan."]Minulle nimittäin tulevat Svenska Biet, Den Konstitutionelle, Intelligensbladet sekä Studie[/tt]r, kritiker och notiser. Freystäkin minulla on neljä viime vuoden numeroa ja saanen pian kaiken, mitä tähän mennessä on ilmestynyt. Tässä suhteessa elän todellakin en grosseur [leveästi].
Olen saanut Sundvallin käsikirjoitukset. Aikani on sallinut vain niiden varsin vähäisen lehteilyn. On ollut masentavaa, ettei niistä löydy enempää. Vain Holsti pystyisi saamaan niistä jotakin kelvollista kokoon, jos nimittäin hänellä itsellään on lisäksi hyvät muistiinpanot Sundvallin luennoista, jolloin luultavasti voitaisiin kaapia kokoon jokin ”Johdanto kristilliseen moraaliin” pääasiassa se todistamiseksi, ettei johdannon jälkeen voi seurata mitään – ellei sitten jotakin tapahdu Aminoffissa, uudessa moraaliopin professorissa, jolta puuttuu tieteellisyys ja joka tuskin kaipaakaan sitä yhtä paljon kuin edesmennyt Sundvall. Lähetän paperit takaisin heti tilaisuuden tarjoutuessa.
Nyt olen puhunut paljon ja enimmäkseen omista asioistani ja osoittanut siten, miten suuresti luotan Veljen ystävyyteen ja myötämielisyyteen, mutta myös sen, ettei minulla ole juuri muuta kerrottavaa tästä liikemiehen elämästä, jota elän. En voi ilmoittaa Veljelle edes mistään tieteellisistä mietteistä, joista pyytäisin Veljen mielipidettä, onhan pääkoppani nyt niin perinpohjaisesti puhdistettu kaikesta, mitä filosofiaksi voi sanoa. Tänä kesänä en aio, jos Jumala suo, jättää Veljeä tuollaisilla kysymyksillä häiritsemättä.
Mutta missä Veli aikoo viettää alkavan kesän? Voiko mieluisa [tt content="Puotilan kartano Helsingissä oli Tengströmin perheen kesäkoti."]Puotila[/tt] vielä olla Veljen kesäkotina? Tässä asiassa minua vaivaa oikea naisväen uteliaisuus, ja pohdin mielessäni, niin kuin on tapana sanoa, mahdanko tuntea tuon paikan, koska tuntee ikään kuin menettävänsä ystävät, kun nämä katoavat tuntemattomaan ympäristöön. Jos taas ympäristö on elävästi silmien edessä, yhteys heihin pysyy häiriöttömänä, vaikka itse onkin kaukana.
Virkatovereilleni saapuneiden kirjeiden perusteella minäkin olen saanut tiedon Robertin tutkintomenestyksestä. Ehkä hän on saanut vähemmän puoltoääniä kuin oli arvioitu tulevan. Joka tapauksessa hän on paremmalla puolella, ja professorin pojan tulokseksi saavutus on erityisen hyvä. Ainahan he joutuvat aiheellisesti tai aiheettomasti maksamaan hieman jure patris [isän aseman vuoksi]. Saatan toki olettaa, että hänen ja hänen tutkintotoverinsa Kellgrenin edessä on vielä uusia tutkintoja ja uusien läksyjen lukemista. Enhän kuitenkaan tiedä, mitä Veli näistä asioista ajattelee. Minun mielestäni tavallisen tallaajan polku on kuitenkin kerrassaan kauhistus. Mies, joka kandidaatin ja lisensiaatin tutkintojen, tohtorinväitöskirjan sekä dosentin ja apulaisen virkaa varten tarvittavien lisäopinnäytteiden läpi tavanomaisessa järjestyksessä taivallettuaan vielä kelpaa johonkin tieteelliseen työhön, on mielestäni ihmeotus. Jos minun mielikuvitukseni saisi määrätä, neuvoisin nuorta kandidaattia ryhtymään heti tieteelliseen työhön ja tarttumaan isoihin asioihin, vaikkakin aiheensa rajaten ja jättämään kaikki nuo väitöskirjat ja läksyt hoidettaviksi sitten, kun ne tulevat välttämättömiksi, ja suhtautumaan niihin kuin jokapäiväiseen syömiseen ja juomiseen tai pikemminkin kuin muihin maailmassa esiin tuleviin asioihin, jotka hoidetaan käden käänteessä vapaahetkinä varsinaisen työn lomassa. Minun ei varmaankaan pitäisi puhua näin jumalattomia consistorialikselle [konsistorin jäsenelle], mutta joudun kuvitelmiani puolustaakseni vakuuttamaan, että vaikka väitöskirjan erinomaisuus saisi koko tiedekunnan hämmästymään ja koko paterien [akateemisten isien] kunnianarvoisa kohortti yhtyisi auliisti tähän hämmästelyyn, se on kuitenkin todellisuudessa turha työ lukuun ottamatta sitä, että kirjoittaja saa harjoitella latinankielisen tekstin kirjoittamista. Eihän siinä esityksen muodossa kukoista mikään muu kuin tomunharmaa pedanttisuus, ja jos aikaansaannoksessa olisi jotakin ihmiskunnan tietämyksen kannalta tarpeellista, tämä menee kuitenkin ohi ihmiskunnan nenän editse – mikä tiukasti tulkiten on epäsuora todiste siitä, ettei mainittua tietämystä teoksessa mitenkään edistetäkään. Älä pahastu siitä, kunnioitettu Veli, että minusta näin tulee päivä päivältä yhä kiivaampi rabulisti. Otan mielelläni vastaan joitakin isällisiä nuhteita tämän takia ja uskon myös, että Veli antaa anteeksi sen, että selvästikin pyrin sekoittamaan samaa rabulismia Veljen kasvatussuunnitelmiin hyvin tietäen, että Veli tuntee tämän innokkuuden lähteen.
Ja puhuessani nuorista reippaista tieteenharjoittajista en voi olla esittämättä heille malliksi muuatta naispuolista tieteenharjoittajaa olettaen lisäksi, että hänen vapaamieliset ponnistelunsa tällä saralla ovat uutinen. Helsingillä on onni olla vielä hänen asuinpaikkansa. Hän ansaitsee erikoismaininnan myös hyvän makunsa ja arvostelukykynsä takia; hän on nimittäin ollut kyllin viisas suosiakseen erityisesti erään miehen opera omniaa [koottuja teoksia], jotka minunkin mielestäni väistämättä ovat ylittämättömän erinomaiset. Tämä Apollonin sisar on lisäksi nuori ja kaunis vapaaherratar – vihje nimestä: von Kothen. Moneen viikkoon hänen silmiensä säihke ei ole hurmannut salonkeja, muotiliikkeiden pitäjät ovat valittaneet huonoja aikoja. Mutta hän – hän istuu valkoisessa aamupäiväpuvussa kirjoituspöytänsä ääressä, ja sytyttävä katse tarkastelee vakavana ja syvällisenä Z. Haeggströmin kirjapainossa painettua kirjaa, muuatta ”Valtio-oppia”, ja hän siirtää sen sisältöä mitä hienostuneimmalle ja sujuvimmalle ranskan kielelle – – Kenen tai minkä osa nyt on onnekkain – kirjan, kirjoittajan vai ruotsin kieltä taitamattoman maailman, jos rakastettava ranskantajatar antaa työnsä tuloksen päästä tämän maailman silmien eteen?
Asian olen kuullut meidän Herra Kuvernööriltämme, joka soi minulle eilen vierailunsa kunnian pelkästään kertoakseen sen minulle. Toivoisin, että se olisi uutinen Veljelle, kun olen näin omavaltaisesti sijoittanut sen tähän välihuomautukseksi.
Terveiseni yliopistoystävilleni, joita Veli tapaa ja niillä muistaa. Ennen kaikkea kuitenkin toivotan sydämellisesti hyvää jatkoa Veljen ja perheen edelleenkin tyynelle onnelle. Kunnioittavasti ja alttiisti
Veljen
Joh. Vilh. Snellman.
PS Viivyin ensiksi mainitussa paikassa vain yhden yön yli, koska koulunkäynti alkoi jälleen 29. päivänä klo 8, vain neljän päivän loman jälkeen. Velkakirja ohessa. Vielä maksettavaksi jäävän 160–35 bankoruplaa maksan heti seuraavan käteissumman saatuani, niin että vain velkakirjassa mainitut 875 ruplaa jäävät jäljelle ensi vuoteen.
