Kuopiossa 9.12.1848
Kunnioitettu Setä!
Sydämelliset kiitokset myötämielisestä kirjeestä, johon vastaaminen on minulta näin pitkäksi aikaa jäänyt.
Vaikka monet tiedot puhuvat sitä toivoa vastaan, että itsepintainen kuumetauti on nyt lopullisesti kadonnut, mikään ei saa minua uskomaan niitä. Tämä matkan onnekas tulos ja Kellgrenin kotiinpaluu sekä oivallinen talvi korvaavat pilvisen ja kehnon kesän. Jos kuuluisin Sedän tyttärien joukkoon – ei varmaankaan tarvitsisi tuntea levottomuutta nuorten herrojen vierailuista minun takiani, mutta kärttäisin, että Pappa hankkisi hevosen ja korvaisi ajeluilla tavalliset kävelyretket, niin että aina joku nuori mieli, Rouvan tai tyttärien, olisi mukana iloitsemassa. Suoraan sanottuna, eivätkö he tarvitsisikin enemmän raittiissa ilmassa oleskelua kuin pääkaupungin talvessa on yleensä mahdollista? Olisihan se yhdeksi talveksi myös hyvää hupia – ja seuraavana talvena tarve.
Olen Kellgrenin kirjeistä saanut tietää yhtä ja toista akateemisten isien minun akateemista kelpoisuuttani koskeneista lausunnoista. Vain prof. Schulténin teksti ärsytti minua siinä määrin, niin että ajattelin hiukan valituskirjelmän laatimista, koska se sisälsi raukkamaista, monimielistä vihjailua. Lähinnä varmana siitä, että oikaisua tuskin voisi saada ja että minulla ei kuitenkaan ole juuri lainkaan toiveita, tulin kuitenkin siihen luultavasti oikeaan tulokseen, että tuo mainittu äänestäjä uskoi esittäneensä asian oikein hienosti esittäessään sen oikein karkeasti eikä ole aihetta katkeroitua hänen tietämättömyytensä takia.
En oikein tiedä, millainen tulevaisuus minulla on edessäni. Olen jo niin kauan leikitellyt sillä, että nyt tunnen levottomuutta lyhimmänkin selkeää ratkaisua viivyttävän ajan – ehkä myös ratkaisun itsensä takia. Kun en enää voinut käyttää täkäläistä asemaani siltana täältä ulkomaille, minun olisi pitänyt luopua siitä aivan heti eikä kuluttaa aikaa epämääräisiin pohdiskeluihin, etenkin kun olen todellakin aina pitänyt professuurin saamista mahdottomana. Ystävämme Cygnaeus kirjoittaa, ”että nyt yliopistossa on tehty mitä on voitu”, ja kehottaa minua tekemään voitavani omasta puolestani. Mielestäni juuri tämä asenne, ettei tahdota enempää kuin suojautua sillä ajatuksella, että tehdään mitä voidaan, osoittaa, ettei minua tarvita tuolle paikalle ja että minua on mahdotonta ajatella sille.
Mitä minun pitäisi vielä lisäksi tehdä? Olen tehnyt työtä, vakka en toki suoranaisesti tuohon tavoitteeseen pyrkien. Minun on lohduttauduttava ajattelemalla, että ellen ole tehnyt voitavaani, en ole myöskään tehnyt niin vähän kun olisin voinut tehdä. Ajattelen lisäksi, että meidän aikanamme meidän maassamme ollaan niin alhaisella tasolla, ettei pidä liikoja vaatia. Vaikka asiasta meteliä pidetäänkin, en ole mielestäni vaatinut muilta enempää kuin he ovat minulta vaatineet tai olen itse vaatinut itseltäni. Uskonpa suorastaan, että heidän vaatimuksensa ovat olleet suurempia.
Tämä ei kuitenkaan auta juuri lainkaan. Lopputulos on, että elämä on pian lopussa ja kulunut loppuun asti samassa raadannassa. Minne ajaudunkin, yritän vuodesta vuoteen kestää lyhyen jäljellä olevan ajan; niinhän se jääkin lyhyeksi.
Näinä aikoina maailmantapahtumat saavat omat asiat toki unohtumaan. Juuri nyt asiat näyttävät olevan kohtuullisen hyvin järjestyksessä; vaarana kuitenkin on, että Wienissä ja Berliinissä käytetyt otteet ovat ärsyttäneet uusiin voimainponnistuksiin siinä määrin, että pahempaa on vielä edessä. Jos taantumus saavuttaa siellä tavoitteensa, tuskinpa uusi yllyke Ranskan suunnalta jää tulematta, ja viimeinen villitys käy yhä pahemmaksi. Epätoivoon vajoaminen toki olisi typerää. Vain katkelmallisesti – kuten joku kirjoittikin – saatoin Litteraturbladetissa (artikkelissa ”Ranskan modernista kirjallisuudesta”) viitata omaan vakaaseen käsitykseeni, että siveellistä uudistusta ollaan pusertamassa esiin. Osoituksia tästä suuntauksesta ovat Ranskan perustuslain juhla messuineen ja almujen jakoineen sekä Cavaignacin viimeinen julistus. Thiersin joukkokunta on selvästikin katala ja vaarallinen voima; ja sen voitto antaisi merkin uuteen kumoukseen. Kauhistuttavaa on kuitenkin yleensä ihmisten kovanahkaisuus; vaikka veitsi on kurkulla, nämä ihmiset eivät yritäkään saada veitsen pitelijää luopumaan aseestaan. Carnot'n ehdottama 40 miljoonan summa yleiseen perusopetukseen – supistettiin luullakseni 20 000:een! – siinä on 550 jokaista miljoonaa asukasta kohti!
Vaimoni liittää terveisensä omiini Sedälle ja perheelle kaikkea hyvää toivottaen.
Kunnioittavasti ja alttiisti
Joh. Vilh. Snellman.
PS Pyydän kunnioittavimmin, että Kellgren saa oheisen lähetyksen. Samoin pyydän anteeksi perin kehnoksi muuttunutta käsialaani.
