Johan Jakob Tengströmille

Tietoka dokumentista

Tietoa
11.12.1847
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Kuopiossa 11.12.1847

 

Kunnioitettu Setä! 

 

Mitäpä voin sanoa, mitä Setä ei ole sanonut itselleen.

”Joka on jalosti sovinnossa väistämättömän kohtalon kanssa, hän on mielestämme viisas ja ymmärtää jumalalliset asiat.”

Sanat ovat Epiktetoksen, ja uskoakseni ne vastaavat Sedän tunnuslausetta, jota Setä ei noudata vain opissaan, vaan myös elämässään.

Tällaisessa surussa eivät mitkään sanat lohduta. Aika ja elämän vaivat, joiden takia jokaisella päivällä on omat murheensa, ovat ainoat lohduttajat.

Harvat voivat tajuta menetyksen suuruuden yhtä hyvin kuin minä. Opinhan paremmin kuin useimmat muut tuntemaan Robertin tulevaisuuden näkymät, joita seurasin läheltä iloisesti vakuuttuneena siitä, että luottamuksensa suurimpana osoituksena Setä salli minun vaikuttaa tuon tulevaisuuden suuntaan. Lohdullista on kuitenkin havaita, miten yleisesti ja yksimielisesti hänen poismenoaan valittavat nekin, jotka eivät tunteneet häntä yhtä hyvin. Jokainen aavistaa, että hänet menettäessään isänmaa kärsi menetyksen. Kun lasketaan ne harvat, joista on toivoa, näyttää oikeastaan siltä kuin meidän tuhoutumisemme olisi kirjoitettu kohtalon kirjaan ja vain jokunen, jonka annetaan mennä hukkaan, sellainen kuin minä, säästetään kuluttamaan loppuun paras osa itsestään mahdottoman tavoitteen takia.

Ja kuitenkin – hänen toimintansa oli kehittynyt tyynemmäksi, suurempia toiveita herättäväksi ja sen takia hedelmällisemmäksi. Miksi kaikki tässä maailmassa ei saa kasvaa täyteen mittaansa? Moni asia törmää sattumanvaraiseen esteeseen, ja ajattelun sopeutuminen tähän on vaikeaa. Mitään muuta tukea ja turvaa ei ole kuin ajatus, että mittapuu on väärä eikä sitä käytetä oikein. Ja tämähän on samaa kuin tuo vanha: ”Tutkimattomat ovat Herran tiet.”

Jotta tästäkin käsittämättömästä kohtalosta kuitenkin tehtäisiin selkoa sen verran kuin tehdä voidaan, olen ajatellut lopettaa Litteraturbladetin tämän heikon vuosikerran edesmenneen Robertin muistokirjoitukseen. Jos Setä haluaisi hyväntahtoisesti kertoa minulle jotakin hänen varhaisimmista vuosistaan ja jotakin hänen viimeisen kirjeensä sisällöstä, mikäli tämä on mahdollista, minä ja moni muukin pitäisimme sitä itsellemme merkityksellisenä. Minulla on itselläni tiedot promootion ohjelmasta ja Robertin julkaisemista kirjoituksista.

Pikku vaimoni pyytää saada kanssani ilmaista osanottonsa Sedän ja perheen suruun. Hän tietää hyvin, mitä minä olen velkaa; ja hän on saanut minulta kuulla, mitä Robertin menetys merkitsee.

–––––

Kiitän sydämellisesti Sedän hyväntahtoisista ja ystävällisistä kehotuksista, jotka koskevat Nervanderia, ja yritän noudattaa niitä kykyjeni mukaan. Nervander tietää itse parhaiten, ettei välirikkoa ole tapahtunut henkilökohtaisella tasolla, ettei se ole johtunut henkilökohtaisesta loukkauksesta. En voi olla lähemmin yhteydessä ihmiseen, joka yrittää rikkoa sen, mitä minä yritän rakentaa. Ja jos hän, kuten Nervander, on lamaantuneena tai laskelmoiden vaihtanut periaatteitaan, luopunut kaikesta, mikä on aiemmin meitä yhdistänyt, en voi edes pakottautua osoittamaan sellaista kunnioitusta, jota jokaisella bona fide [vilpittömällä] vastustajalla on oikeus odottaa. Niin kauan kuin Nervander vain asetti ruotsalaisuuden suomalaisuusinnostuksen vastapainoksi, meillä oli vielä yhteinen pohja. Mutta kun hänen ultima ratiokseen [pohjimmaiseksi perustelukseen] on osoittautunut pelko, pelkuruus, olemme erkaantuneet. Närkästyin hänen Ahlqvistin jupakkaa koskeneesta kirjeestään ja siitä, että hän suullisesti tuomitsi kaikki äänekkäät isänmaanrakkauden ilmaukset ja esitti laveasti käsityksiään parhaista keinoista, joilla tämä saataisiin kitketyksi nuorisosta. Saatoin jo hänen aiemman ruotsalaisuuskantansa perusteella ymmärtää sen, että hän selitti koko toimintani isänmaalle turmiolliseksi. Silloin en piitannut siitä, ehkä senkään takia, ettei Nervander intoillut käsityksensä puolesta. Mutta kun periaatteet yhdistyvät oman edun tavoitteluun, ne eivät enää ole intohimottomia.

Koska Nervander tuntee luonteenlaatuni, hän tietää hyvin, että tämä tilanne on syvästi surettanut minua ja surettaa yhä. Mutta kyllä hän itsekin käsittää, että tästä lähtien olemme toisillemme turhaa joukkoa – ja silloin kosketuksiin joutuminen on pelkästään kiusallista.

Häpeäkseni minun on kerrottava, että maljojen kallistelu tovereiden kesken Helsingistä lähtiessäni esti minua näyttäytymästä enää säädyllisessä kunnossa. Viluissani, liian kevyissä vaatteissa, hammassäryssä ja kasvot turvonneina olin kotiin tullessani kuin mikäkin [haudasta noussut] Lasarus. Jäljellä on vieläkin hiukan turvotusta, josta uhkasi kehittyä fisteli. Yritin turhaan tavoittaa Lagusta. Olen sitten yrittänyt edusmiehen välityksellä saada asiaa kuntoon – mutta havaitsen nyt, ettei kirjansitoja, jonka käsiin jätin Revuen kunnostettavaksi, olekaan lähettänyt sitä Lagukselle lupauksensa mukaisesti. Tämä tapahtui jo kesällä läpikulkumatkallani.

Nöyrät terveiset perheelle. Sedän

kunnioittava ja altis

Snellman.

 

 

Vertailu