Kuopiossa 26.11.1847
Kunnioitettu Isällinen Ystävä!
Suru sydämessä luin Sedän viime kirjeen. Olin saanut tiedon Robertin sairaudesta, mutta samalla kerrottiin sen olevan onnellisesti ohi. Niinpä ajattelin vain, että onhan toki toht. Haartman lähellä eikä siis tarvittavaa huolenpitoa voisi puuttua. Nyt kirjoitan todella huolestuneena, koska Sedän kirje valmistelee murheellisimman lopputuloksen mahdollisuuteen enkä tiedä, kohtaavatko nämä rivit perille tullessaan jo ehkä tiedon pelkojen toteutumisesta – mistä Jumala varjelkoon!
Minun ei tarvitse vakuuttaa, että otan syvästi osaa Sedän ja perheen levottomuuteen. Sanon kuitenkin sen, että kokisin omasta puolestani suuren menetyksen, minkä oikein tajusin vasta erottuani Robertin seurasta Pariisissa. Elämä ja itsekkyys karaisevat tai kovettavat mielen vuosien vieriessä, ja sitä liikahduttaa vain ohimenevästi jonkun toisen poistuminen näyttämöltä niidenkin joukosta, joihin yleiset tai yksityiset asiat ovat ihmistä kiinnittäneet. Mutta kuullessani Robertin sairaudesta tunsin – ja puhuin asiasta vaimolleni ja siitä kertoneelle nuorelle J. [Josefina] Kellgrenille – etten sillä hetkellä osannut ajatella minkään menetyksen vaikuttavan minuun niin syvästi kuin Robertin menettämisen; silloin kuitenkin luulin, ettei hän ollut lainkaan vaarassa. Nyt olen saanut jälleen aihetta ajatella asiaa ja tiedän, ettei tuon hetken tunnetila ollut hetkellinen liikahdus.
Olen jo jonkin aikaa tottunut pitämään Robertia maaraukkamme tulevaisuuden puolesta toimivana tehokkaana työntekijänä – minun tarkoittamassani mielessä, tässä itsekkyys ottaa paikkansa. Tavallisesti toiveita kohdistaa kuitenkin herkästi moniin, joilta odottaa toivomiaan tuloksia. Älyllisen toimintakyvyn arvioiminen on vaikeaa. Sen nuorison piiristä, jolle tulevaisuus kuuluu, en kuitenkaan tunne ketään, jonka asettaisin tässä suhteessa Robertin edelle. Meidän oloissamme kyky merkitsee kuitenkin vähemmän kuin hyvä tahto. Ja sen suhteen Robert on mielestäni ensimmäinen niin vanhempien kuin nuorempienkin toivojeni piirissä. Jokaisella vanhemmista on jo oma reservatio mentaliksensa [henkinen varaumansa] eli he ovat kiinnittyneet edistämään jotakin luvallista ja jopa kiitoksen ansaitsevaa erityisintressiä, joka kuitenkin tarjoaa oivallisen verukkeen, kun tarvittaisiin laaja-alaisempaa ja enemmän alttiiksi panevaa toimintaa. Nuorempienkin keskuudessa ilmenee valitettavasti siellä täällä merkkejä laskelmoinnin tartunnasta, enkä tiedä ketään toista, jonka olisin voinut luottavaisemmin odottaa pitävän muut valppaina täydellisen epäitsekkyytensä voimalla. Olen oppinut oikein tuntemaan Robertin luonteen tämän puhtauden ja vilpittömyyden, johon yhdistyy hänen päivä päivältä rohkeammaksi käyvä aatteellinen innostuksensa, vasta tavatessamme viimeksi täällä ja sitten vielä Pariisissa. Enkä ollut viimeksi mainitussa kaupungissa yhteen kokoontuneista ainoa, joka tajusi hänen olevan meitä kaikkia korkeammalla tasolla, meitä kun rasittivat omat vaatimuksemme ja katkeruutemme. Tämä tällainen vaikuttaa suoraan sydämeeni, nykyisin harvemmin kuin ennen, ja sanon ujostelematta hänen Isälleen, että hänen kalpeat piirteensä ja lämmin, kaunis katseensa erotessamme ovat niin monesti väikkyneet mielessäni, että hänen ajattelemisensa tässä tilanteessa liikuttaa minut kyyneliin.
Vakuutan vielä kerran, että se päivä, jona saan viestin rakkaan Robertin pelastumisesta, on minulle poikkeuksellisen suuren ilon päivä hänen Isänsä ja omaistensa, niiden isänmaallisten pyrintöjen, joita mielelläni sanon omikseni, sekä oman itseni takia.
Tyynemmin harkitessani olen myös hyvin toiveikas odottaessani tuota iloa. Kun voimat ovat vähissä, kuten Robertilla edellisen sairauden jälkeen, hermokuume jää lievemmäksi, vaikka taudin kulku ehkä hidastuu. Tauti on vaikeista taudeista helpoin, koska sen kulku on niin säännönmukainen, että muuten sokeat Asklepioksen [lääkintätaidon jumalan] seuraajat ymmärtävät sitä selkeästi. Viime aikoina, koleran viime vierailun jälkeen, se lienee kulkutautinakin talttunut entisestään. Harvoin nykyisin täälläkään hermokuumepotilas menehtyy; varmasti vielä harvemmin niin käy Pariisissa, jossa Haartman on varmasti hankkinut tiedot parhaista maailmassa tarjolla olevista hoitokeinoista. Lähellä vaaraa ja lähellä siihen joutunutta Kellgren on varmasti nähnyt ja aavistanut pikemminkin liian paljon kuin liian vähän. Kunpa vain vielä ei olisi saapunut ratkaisevia huonoja uutisia. Sairauden hidas eteneminen antaisi hyvän perusteen odottaa parasta tulosta.
Jos hyviä uutisia on saapunut, pyydän Setää ottamaan huomioon, että minäkin odotan tietoja levottomana. Erityisen piinallista on kirjoittaa tietämättä, millainen tilanne on kirjeen saapuessa, kuten minä nyt teen.
En halua enkä voikaan tällä kerralla kirjoittaa muista asioista muuta kuin sen verran, että Yliopiston kirjat ovat oikealla tiellä. Kanssani tervehtii pikku vaimoni lapsenmielisesti ja vakuuttaa osanottoaan.
Kunnioittavasti ja alttiisti
Joh. Vilh. Snellman.
