Kuopiossa 31.5.1847
Suuresti Kunnioitettu Veli!
Pidän velvollisuutenani tavanomaista hidasteluani välttäen kiittää Veljen tervetulleesta viime kirjeestä ja niistä uusista hyväkseni tapahtuneista ponnisteluista, joiden vähäisestä menestymisestä se minulle kertoo. Voin myös lisätä, että olen aavistellut tämäntapaista tulosta, vaikkakaan en täsmälleen sellaista miksi se osoittautui. Oletin kuitenkin yhtäältä sitä, että tiedekunta pelkäisi kompromettoivansa itsensä, jos asiaa pidettäisiin mielenilmaisuna, ja toisaalta sitä, ettei kansleri pitäisi sopivana tiedekunnan mahdollisen kutsuesityksen hyväksymistä. Asia (ts. tulos) olisi täysin merkityksetön, ellei Kunnioitettu Veli olisi sen yhteydessä joutunut kokemaan ehdotuksensa hylkäämisen tuottamaa harmia. Tällaiset vahingot ovat kuitenkin väistämättömiä, kun ottaa ystävällisesti huolehtiakseen minunkaltaisistani matkamiehistä. Tämä ei vaikuta lämpimimpään kiitollisuuteeni siitä, mitä Kunnioitettu Veli on halunnut saada aikaan.
Pohdin ankarasti, mikä ilmaisu viime kirjeessäni antoi Kunnioitetulle Veljelle aiheen olettaa, että tunnen katkeruutta.
Olen kylläkin valmis vastaan väittämättä tunnustamaan, että viime ajat ovat olleet minulle koettelemusten aikaa, aivan erityisesti sen pelkuruuden takia, jonka havaitsen ohjaavan useimpien ihmisten käyttäytymistä. Lisäksi havaitsen päivä päivältä selvemmin, että johonkin tavoitteeseen pyrkiessään ei kannata samalla tavoitella vastakkaisesta pyrkimyksestä koituvia etuja. Kun siis en voi luopua tekemästä jollakin tavoin työtä suomalaisuuden kehittämiseksi, minun ei pidä pyytää etuja, jotka voi helpoimmin ostaa selviytymällä venäläisistä tutkinnoista. Niinpä vaivaan päätäni löytääkseni keinoja päästäkseni riippumattomaksi viimeksi mainituista, ja tämän kesän matkallani on sensuuntaisia tavoitteita.
Samasta syystä olen vakuuttunut siitä, että olen yhtä kaukana professuurista kuin paavinistuimesta. Veljen suuren hyväntahtoisuuden takia ja säilyttääkseni puhtaan omantunnon olen kuitenkin valmis ryhtymään yritykseen. Kun nyt yleisesti juorutaan, että muuan sensori [G. F. Aminoff] on minun, lakkautetun Saiman julkaisijan jne., kilpahakijani, ihmiset varmasti tietävät, että maksan hakupapereitteni leimaveron turhaan.
Jos Kunnioitettu Veli siis jättää viran antaakseen minulle tilaa, Veljen edessä on vain suunnitelman haaksirikkoutumisen ikävä kokemus. Jos Veli tämän takia jaksaa kestää siihen saakka, että Robert voisi pätevöityä, saavutettaisiin seuraavat edut: ensiksikin nuorisolle pitempään jatkuva ilo Kunnioitetun Veljen päivä päivältä enemmän ymmärtämystä ja tunnustusta saavasta ennakkoluulottomasta ja oikeamielisestä ohjauksesta; toiseksi saman nuorison (ja sen joukossa minun) hyvin suurin toivein odottama opettaja, jonka nuoruus ja voimat joka tapauksessa näyttävät lupaavan vain kasvavia tuloksia; kolmanneksi sen harmin välttäminen, että tiede jätettäisiin välinpitämättömiin käsiin, mikä herättäisi yleistä närkästystä eikä tuottaisi mitään hyötyä.
Pyydän uudelleen, että Kunnioitettu Veli harkitsisi tätä asiaa, ja olen vilpittömästi sitä mieltä, että Veli voi tässä asiassa yhdistää isällisen huolenpidon ja yleisen edun.
Eihän asialla missään tapauksessa ole kiire, ellei virka vain ole Veljen terveydelle ja voimille liian raskas rasitus. Minua suosisi myös viran julistaminen haettavaksi niin myöhään, että lisäopinnäytteet saadaan jättää kevätlukukauden kuluessa. Mutta vielä kerran: en näe muuta mahdollisuutta kuin sen, että Kunnioitetun Veljen minulle osoittama hyväntahtoisuus koituu jonkun toisen hyväksi.
Lisäksi on pelättävissä, että kauteni yliopistossa jäisi lyhyeksi. Meidän pyrkimyksemme tässä maassa ovat toki mitä rauhanomaisimpia ja kohtuullisimpia. Monet saavat kuitenkin leipänsä siitä, että tekevät kärpäsistä härkäsiä. Luonnollista on sekin, että hallitseva valtio yrittää sulattaa itseensä hallitsemansa, niin suuret kuin pienet, se on ikään kuin luonnonlaki, jonka alaisuudesta meidän parin pennin arvoinen maamme ei voi olla poikkeuksena. Lähestymme siis aikoja, jolloin jokaisen sitkeän henkilön on täällä jätettävä paikkansa sellaisille, jotka ovat – lipeväkielisempiä ja notkeaselkäisempiä. Ei voida myöskään toivoa, että sivistyksen arvot, joista muut kansat ovat maksaneet kalliisti, kertyvät haltuumme vain siten, että kuittaamme palkkamme neljännesvuosittain.
Tämän takia olenkin yleensä tuuminut, etten anna väistämättömän kohtalon tulla osakseni puolinaisuuteen tyytyen, vaan otan selvän kannan sen tuloon valmistautuneena. Miellyttävämpää on joka tapauksessa yllättyä asemansa kestävyydestä toistaiseksi kuin sen murentumisesta.
Odotan hyvin iloisena sitä, että saan kesäkuun lopussa käydä Puotilassa. Matkustan nimittäin Helsingin, Tallinnan, Riian ja rannikon kautta Stettiniin – syistä, jotka minulla on ilo esittää suullisesti.
Pikku vaimo liittää omat terveisensä nöyriin terveisiini Veljelle ja rakastettavalle perheelle. Vaikka olen toki vakavasti ajatellut, että Veljen silmien säästäminen on välttämätöntä, olen kuitenkin yön mittaan ja väsyneenä kirjoittanut tavallistakin kehnompaa käsialaa. Suo se hyväntahtoisesti anteeksi.
Kunnioittavasti ja kiitollisena
alttiisti Veljen
Snellman.
