Kuopiossa 22.2.1844

Kunnioitettu Ystävä ja Veli! 

Istahdan todellakin hämilläni kiittämään Veljen viimeksi saapuneesta niin ilahduttavan ystävällisestä kirjeestä. Kunpa laiminlyöntini ei vähentäisi luottamusta kiitokseni lämpimyyteen ja vilpittömään auliuteen! – Minun ei toki sovi puhua ajan puutteesta, kun Veli on kesken tenttikauden levottomuuden suonut itselleen rauhallisen hetken muistaakseen minua kertomalla minua kiinnostavista asioista niin perusteellisesti. Yhtenä lykkäämisen syynä minulla on kuitenkin ollut se, että halusin sangen mielelläni liittää tähän kirjeeseen jonkinmoisen osasuorituksen, joka veisi raha-asioitani kelvollisemmalle tolalle. Nyt olen tätä tarkoitusta varten vaivannut Robertia nostamaan postihallituksesta 121 hopearuplaa osasuoritukseksi velastani Veljelle ja pyydän luottavaisesti, että saan jättää Veljelle velkakirjan jäljellä olevasta summasta vuoden laina-ajaksi ja saan sopivan tilaisuuden tullen tätä varten tiedon jäljellä olevan velan määrästä.

Olen pahoillani siitä, että joudun aloittamaan kirjeen Veljelle tällaisilla raha-asioilla, mutta hauskaa taas on saada tämä asia ensin selvitetyksi mahdollisimman nopeasti. Mitäpä sitten kirjoitan jatkoksi täältä muuta kuin omista asioistani? – Mutta missä kohtaisinkaan ystävällisempää kiinnostusta niitä kohtaan? – Kuitenkin ensiksi vielä yksi asia.

Veli kertoo minulle kirjeessään filosofian saksien määränpäästä. Voin ottaa perinnön vastaan vain yhdellä edellytyksellä, nimittäin sillä ehdolla, että saan muiden leikkuriin merkittyjen nimien ohella nähdä siinä myös Veljen minulle rakkaan nimen. Voin silloin ajatella asiasta niin, että jos minä elän pitempään, olen saanut lahjan Veljen ystävyyden osoituksena. Mutta muuten en kerta kaikkiaan suostu ottamaan sitä vastaan edesmenneen Sundvallin jonkin sattumanvaraisen lausahduksen perusteella, jonka joku sivullinen vain epävarmasti muistelee kuulleensa ja joka on sangen pahasti ristiriidassa asianmukaisen järjestyksen kanssa. Olen kai sanonut tämän kyllin selvästi, kun itsepintaisuuteni kyllä tunnetaan.

Kuten Veli on sanomalehdistä nähnyt, [tt content="Muutettuaan Kuopioon Snellman alkoi julkaista sanomalehteä nimeltä Saima yhteistyössä Karstenin kirjapainon kanssa."]Saimasta[/tt] on tullut kannattava hanke. Jaan nyt oikealle ja vasemmalle tuommoisia valtakirjoja, jollaisen Robertkin sai, ja olen lähettänyt rahaa Pohjanmaallekin. Toivoinkin, että jokainen ystäväni ja etenkin Veli pitäisi hanketta pelkästään rahalliseen voittoon tähtäävänä yrityksenä. Muutenhan se ei kestä minkäänlaista arvostelua. Jatkuva tilausten saapuminen antaa minulle myös aihetta uskoa, että olen (kutakuinkin) osunut suuren yleisön maun mukaiselle linjalle. Olisi virhe alentua tällaiseen, jos jotakin kelvollista saataisiin kirjoittaa ja panna toimeksi ja jos minulla olisi asioiden hoitamisessa jotakin muuta apua kuin oma työteliäisyyteni. Kun nyt istun täällä ja saan tuloja vuodessa toista tuhatta hopearuplaa, olen kyllä reippaalla mielellä eikä omatunto vaivaa, koska tämä on käynyt minulle välttämättömäksi eikä käytettävissä ole ollut mitään muuta keinoa kuin tämä, johon olen tarttunut. Yleisö maksaa roskasta hyvin, mutta tämäkin antaa minulle näissä oloissani yllin kyllin työtä, etenkin kun korvaukseksi siitä, mitä tässä asiassa rikon, olen ottanut hoitaakseni Maamiehen Ystävän ja tähän mennessä kolmea artikkelia lukuun ottamatta kirjoittanut kaiken, mitä lehteen on painettu – rankista, navetan parsista, nauriista. Kun tämä lisätään Saiman sisältämään roskaan, Veli myöntänee, että minun mustepullostani on viime aikoina valunut todellista sekasotkua. Kun lisään, että kehnosti toimiva kirjapaino on aiheuttanut minulle runsaasti työtä korjausluvussa, että olen itse joutunut laskemaan ja tarkastamaan kuhunkin postitoimistoon lähetettävän kappalemäärän jne. enkä ole tietenkään laiminlyönyt koulua, saanen myös kerskua, että syön leipäni otsani hiessä.

Mutta tällaisissa oloissa ei tietenkään voi tehdä kelvollista työtä. Loman aikana yrittelin toki heikosti käydä siihen käsiksi, mutta helmikuun ensimmäisen päivän jälkeen kaikki tuommoiset yritykset ovat olleet turhia. Toivon kuitenkin parempia aikoja, kun nimittäin ehdin saada enemmän apua suomenkielisen lehden hoitamiseen.

[tt content="Michelet osallistui Hegelin koottujen teosten julkaisemiseen 1832-1842"]Michelet'n kirjan[/tt] olen saanut Ilmonilta lahjaksi ja huomaan, että hän on osunut varsin oikeaan siinä vähässä, mitä hän on minun opusculumistani [pikku teoksestani] sanonut, ja että hän on samoin luullakseni oikein sijoittanut minut [hegeliläisyyden] vasemman siiven keskustaan, jos herrat Vatke ja hän itse saavat vielä muualla kuin omissa teoksissaan muodostaa oman fraktionsa. On pakko myöntää, että silloin kyllä mennään pitkälle pikkuasioihin. Minun osaltani tämä on muuten selvä osoitus henkilökohtaisten suhteiden vaikutuksesta. Onhan moni tunnettu nimi unohdettu, koska sen mainitseminen ei ehkä ole erityisesti kiinnostanut kirjoittajaa hänen omalta kannaltaan. Tottahan toki kolmen miehen jono on jotakin, etenkin jos itse saa olla puoliryhmän korpraalina. Ja keneltäpä Michelet'llä nyt olisi oikeus vaatia kivääritemppuja ellei minulta. Olen myös jo suunnitellut valmiiksi, miten teen temppuni oikein kunnolla. Kunpa minulla vain olisi hiukan lepoa ja rauhaa, jotta saisin jotakin valmiiksi kevääseen mennessä. Minulle lähettämässään kirjeessä Michelet pyytää visum repertumia [uudelleen nähtäväksi] ”Valtio-opista”. Olin nimittäin ehdottanut, että uuden aikakauskirjan pitäisi suuntautua konkreettisiin asioihin, sovelluksiin, joita laajempi yleisö voisi lukea. Tämä on nostattanut Seurassa vanhojen ja nuorten välisen kiistan. Siihen suuntaan toki halutaan edetä, mutta Berliinin herrat haluavat politiikan asioissa varoa tassujaan. Ergo [siispä] minun, Hänen Keisarillisen Majesteettinsa alamaisen, pitäisi imartelevan pyynnön saatuani aloittaa se leikki ja olla ensimmäisenä uudessa aikakauskirjassa. Siitä ei kuitenkaan nyt varmaankaan tule mitään. Osaa kai tässä jokainen varansa pitää. Sisällöltään ajatellun tapaisella kirjoituksella ei sitä paitsi olisi mitään merkitystä, ellei siinä käsiteltäisi Saksan oloja. Niihin puuttuminen taas olisi minun taholtani sopimatonta. Joskus voisin ehkä päästä niin pitkälle, kunhan ensin pääsen kunnolla vapaille vesille. Veli kysyy, milloin se päivä koittaa. Ei ainakaan ennen ensi vuoden syksyä. Silloin toivon asioitteni olevan kutakuinkin kunnossa.

Odotan saavani kuulla, että Veljen terveys on vankka ja horjumattoman hyvä kuten aina, ja valitan vain sitä, että tavanomaiset kävelyretket tuottavat vaikeuksia tänä ankaran pakkasen aikana; ulottuneehan se Helsinkiin asti täältä, missä olemme jo viikon mitanneet -30 pakkasta ja kolmen viikon ajan ainakin 22–26. Perheen piirissä lienee ilon aiheita ilmennyt koko ajan tavalliseen tapaan – tai runsaamminkin, ovathan ne varmaankin edelleen karttumassa vuosi vuodelta. Pyydän Veljeä hyväntahtoisesti välittämään nöyrät ja sydämelliset terveiseni – unohtamatta lempeämielistä Heleneä ja iloista Nataliaa, joille minulla ei edes ollut tilaisuutta jättää hyvästejä, mikä on usein painanut mieltäni. Kunpa suopea kohtalo sallisi Teidän kaikkien kauan säilyttää puhtaan ilonne ilman häiriöitä. Vakuutan, ettei kukaan kuule kiitollisemmin mielin kiinnostuneena asioiden olevan tällä tolalla kuin

Kunnioitetun Veljen

nöyrimmästi alttein

Joh. Vilh. Snellman.

Naismainen PS Suo anteeksi, Hyvä Veli, käsialastani aiheutuva vaiva. Se on sanomalehtikirjurin käsialaa.