Helsingissä 20.6.1844

Parahin Veli Snellman 

Olet kirjeelläsi muistanut minua päivänä, jona olit vapaa ja saatoit esteittä tehdä mitä halusit. Kiitos sekä siitä että tietysti myös itse kirjeestä. Se, että minulle kirjoittaessasi kirjoitat lähinnä itsestäsi on, tai minun on kaiketi sanottava olisi, aivan paikallaan, sillä minusta on hyvin mieluisaa kuulla olemisestasi siellä, ei vain yleisluonteisesti, vaan aivan tarkasti ja yksityiskohtia myöten. Sen takia en minäkään voi vaieta meidän, sekä itseni että perheeni, suhtautumistavoista ja oloistamme, vaikka ne ovatkin merkityksettömiä Sinun lehtimiestoimintasi kannalta ja laadultaan ja luonteeltaan aivan yksityisiä, Saiman kannalta yhdentekeviä ja sille vieraita. – Epäilemättä lainkaan Sinun ystävällistä ja vilpitöntä kiinnostustasi tätä aihetta, aivan yksityisiä ja vain minua ja omaisiani koskevia asioita kohtaan kirjoittaisin niistä hyvinkin laveasti ja selostaisin ne Sinulle perinpohjaisesti, mutta Kellgren, joka tuo tämän kirjeen, tietää asioistamme kaiken, ja tämä tarjonnee mahdollisuuden kuulustelun järjestämiseen. – Tarjoan kuitenkin kirjoitusta, jota koskevia selvityksiä hän voi antaa. – Mitä minuun itseeni tulee, olen kuten tiedät näinä aikoina pääasiassa huolehtinut tenteistä ja kuulusteluista. Filosofian tutkiminen Yliopistossa on jälleen menettänyt maaperää, ainakin opiskelun laajuutta ajatellen. Minun on ollut pakko antaa tähän promootioon yli kolmekymmentä admittitur-arvosanaa [”päästetään läpi”, tuolloinen alin arvosana]. Vika ei omasta mielestäni ole minun. Olen ainakin itse sitä mieltä, että olen nyt opettajana parempi kuin ennen. Epäilemättä tässäkin asiassa vaikuttavat näkymättömissä silti ajan uudet ja uusimmat virtaukset. Osuutensa on epäilemättä lisäksi ns. ylempien tiedekuntien vastahankaisella suhtautumisella filosofiaan, Sundvallin ja Sjömanin poismenolla jne. Kun odotettua soveltamista ei tulekaan, yleisiä totuuksia kohtaan herännyt kiinnostus lopahtaa. Omalla kohdallani tunnen kyllä pahan puutteen, jota todellakin häpeän ja jota yleisö varmastikin pitää suurena vikanani, enhän nimittäin ole julkaissut yhtään teosta viedäkseni tiedettäni eteenpäin. Olen laatinut yritelmiä, mutta en ole koskaan ollut niihin tyytyväinen. Halutessani kirjoittaa yleistajuisesti olin mielestäni pinnallinen; kun yritin pysytellä syvällisissä pohdinnoissa, arvelin taasen, ettei tarkoituksiani käsitettäisi. Sinä olet koulutuksesi viimeisessä vaiheessa saavuttanut suorastaan kadehdittavan taidon syvällisyyden ja yleistajuisuuden yhdistämiseen. Ja jotta et rupeaisi epäilemään, että sanoihini kätkeytyy jotakin asiallisesti pätemätöntä, minun on samalla tunnustettava, etten pidä Sinun aiemmin julkaisemiasi filosofian oppikirjoja läheskään niin onnistuneina tai osuvasti kirjoitettuina kuin Sinulta voisi nyt odottaa enkä ole arvioinut voivani ottaa niitä ohjeekseni luennoidessani kateederilta, koska ne tuntuvat minusta tiiviydessään hämärämmiltä kuin se hämäryys, jota niiden pitäisi selittää. Olet niitä laatiessasi epäilemättä kuitenkin pystynyt vahvasti kehittämään sisäistä filosofista ominaislaatuasi ja kykyäsi. Luottaen anteeksi antavaan ystävyyteesi rohkenen nyt puhua Sinulle näin Sinusta itsestäsi. Tämä johtuu myös siitä, että uskon Sinun päässeen jo niin pitkälle, ettei Sinua voida loukata tieteenharjoituksesta puhuttaessa, mistä nyt on kyse. – Eksyin kuitenkin konsepteistani ja aiheestani, vaikka tarkemmin asiaa harkittaessa loikka ei nyt kuitenkaan ollut erityisen merkillinen siirtyessäni puhumaan muusta kuin pienestä itsestäni. Onhan tällainen saltus [hyppy] mitä soveliain itse filosofiassa. Pyydän muuten, ettet seuraavan kerran ystävällisesti kirjoittaessasi lainkaan puutu tähän asiaan, josta voi vain esittää monologin, mutta ei koskaan käydä dialogia. Huomaan kyllä, että olen tulossa vanhaksi, ja olin itse asiassa liian vanha jo palatessani nuoruusajan opintojeni jälkeen filosofian pariin tai olin ainakin jäänyt vaille monenmoisia harjoituksia. – Mutta palatakseni kotiasioihin minun on lisättävä, ettei vaimoni ehkä havaitse minun vanhentumistani lainkaan yhtä selvästi kuin se näkyy epäproduktiivisessa suhteessani filosofiaan. Ainakin hän pysyy minun silmissäni yhtä nuorena. – Lapset kasvavat ja aikuistuvat. Robert pyrkii keskittyneesti saamaan dosentuurin. Mitähän siitä sitten tullee! Kasvatukselliselta kannalta oli varsin hyvä asia, ettei hän kivunnut kandidaatin tutkinnon puoltoäänten määrässä korkeammalle. Kunpa tämä kokemus ohjaisi häntä tasapainoisuuteen, niin ettei hän pyrkisi haluamaan enempää kuin mihin pystyy ja toisaalta kykenisi saamaan aikaan ja tuottamaan valmiiksi sen, mitä hän pystyy mielessään hahmottelemaan. Yleensä hänellä on liian paljon pikkumaista arvostelun halua, joka toki usein liittyy nuoruuteen, mutta myös rumentaa sen piirteitä ja antaa nuorisolle aseman, joka ei sille kuulu. Nyt hän aikoo promootion jälkeen asettua kesäksi jonnekin Hämeeseen, taaskin oppiakseen suomea. Olen antanut suostumukseni. – Jatkaakseni huolenpitoni esittelyä minun on puhuttava myös tytöistäni, joiden suunnitelmat tietysti tai lapsellisesti rajoittuvat vain omaan kotipiiriimme. Sophie on kiinnostunut keittiöstä, taloudenhoidosta ja huvituksista, siinä määrin kuin niitä meidän oloissamme ja siis varsin ahtaassa piirissä on hänelle tarjona. – Helenen kanssa olen tänä keväänä itse käynyt läpi Eukleidesta. Hän on vielä lapsellisuuden ikävaiheessa ja tarvitsee sekä sielullisten että ruumiillisten voimiensa kehittämistä vankemmiksi, ja toivon, että tämä hänelle onnistuu. – Natalia on vasta päässyt rouva Rosenin tyttökoulun ylimmälle luokalle, jolla hän ei jää tovereistaan jälkeen. – Saamme viettää vielä yhden kesän Puotilassa. Saapa nähdä, antaako tuleva ostaja meidän ehkä edelleenkin asua siellä ikään kuin onnen tuojina uuteen kotiin. Tilan perillisiä on nyt saapunut tänne niin pohjoisesta kuin etelästäkin. Tila myydään huutokaupalla 26. kesäkuuta. Huhutaan, että ostohaluisia ilmaantuu paljonkin. Chydenius ja Appelgren asuvat tänäkin kesänä Degerön kartanossa. Naapuristomme maalla on siis sama kuin viime vuonna ja elämme siellä siis edelleenkin mukavasti. Saisitpa Sinäkin viettää mukavan kesän!

Yliopistossa kaikki jatkuu ulkonaisesti ennallaan. Onhan myös Hällströmin poistumisen keskuudestamme varmaan katsottava kuuluvan asioiden luonnolliseen järjestykseen. Sisäisiä muutoksia ei aivan heti huomaa. Sellaisistakin näkyy merkkejä. Tarkoitan muun muassa edellä mainittuja kandidaatin tutkinnossa antamiani läpäisyn varmistavia arvosanoja, ja pelkäänpä, ettei tutkintojen tasoon ole muutenkaan luottamista. Sinun Saimassa esittämäsi hyökkäykset yksityiskohtiin suuntautuvaa tutkimusta vastaan, niin kuin Sinun hyökkäystesi kohdetta on ryhdytty nimittämään, ovat päälinjoiltaan aiheellisia, mutta pelkään, ettei täällä ole ollenkaan pantu asioita korvan taakse, vaan kiivaillaan vain yksipuolisuudesta tai yksittäisistä virheistä, joihin olet syyllistynyt. Viimeksi ärtymystä on nostattanut hyökkäyksesi Porthania vastaan. Oletkin varmasti väärin rinnastanut hänet pelkkiin keräilijöihin. Hänen empiirisyytensä oli aivan muuta kuin se kokemusperäisyys, jonka kimppuun Sinä käyt. Porthan oli filosofi, populaarifilosofi. Hän levitti tänne valistusta, ajattelun vapautta, raivasi pois valtavan määrän ennakkoluuloja ja taikauskoisia käsityksiä sekä tieteissä vallinneen dogmaattisuuden. Häntä tältä kannalta tarkasteleva monografia olisi hyvin hyödyllinen ja valaiseva. Hänen kirjoitustensa kaaosmaisen tai katkelmallisen muodon takaa on löydettävissä itsenäisyys ja yhtenäinen linja, jota voidaan arvostaa oikein vain vertaamalla siihen, mitä oli olemassa ennen häntä. Tästä tulenkin kirjoituksiisi meidän kansallisuudestamme. Ne ovat saaneet paljon myönteistä vastakaikua. Minä puolestani kuitenkin soitan kellollani toisenlaisia kajahduksia, joihin kukaan ei ole ollut valmis yhtymään. Täällä puhutaan nyt kansallisuudesta ja laaditaan ehdotuksia ja suunnitelmia, mitä turhanpäiväisimpiä ja epärealistisimpia, intomielisesti ja kyllästymiseen saakka etenkin nuorison keskuudessa, mutta niitä tekevät sellaisetkin, jotka uskovat edustavansa pelkkää viisautta. Suureksi tyydytyksekseni olen saanut luonamme muutamia viikkoja olleesta Castrénista mahtavan liittolaisen. Omassa talossani on vastassani ollut intomielisenä suomalaisuuskiivailijana Robertus, eikä isän arvovallasta ole ollut asiassa lainkaan apua. Nyt hän ei ole pariin viikkoon vetänyt esiin tätä aihetta, jonka merkeissä hän aiemmin usein rynnäköi. Edellä esitetystä huomaat, etten omasta puolestani ole halukas hyväksymään melkoista osaa siitä, mitä Saimassa sanotaan tästä samaisesta suomalaisesta kansallisuudesta. Täällä vallitsevaa kielellistä hajaannusta voidaan sanoa niin hyväksi kuin huonoksikin asiaksi. Ellei tätä hajaannusta olisi tapahtunut, olisimme Castrénin sanontaa käyttääkseni ostjakkien tasolla. Principium exclusi tertii [kolmannen vaihtoehdon poissulkemisen periaate, joko–tai -periaate], puhuakseni joka päivä lainailemani Kiesewetterin sanoin ja häntä vastaan, ei päde tässä asiassa kuten ei muissakaan. En silti kannata pelkkää juste milieuta [keskustalaisuutta, äärimmäisyyksien välttämistä], vaan vaadin mielipiderajat ylittävää korkeampaa huipennusta, juuri sellaista jota Franzén ja Runeberg edustavat runouden piirissä ja jonka kannalla minunkin on Castrénin kanssa oltava Sinua ja Saimaa vastaan. Me itämaisen mystisesti alistuvat suomalaiset emme varmaankaan voi missään tapauksessa välttää jonkinmoista kastijakoisuutta, jollainen täällä on olemassa kielellisen hajaannuksen takia. Taistelu synnynnäistä luonnetta vastaan ei varmaankaan ole turhaa, mutta päätavoitteeksi se on mitätön ja tuloksia tuottamaton. – Muuten Sinun Saimasi on meillä käänteen aiheuttanut ja sitä voimistava monumentti. Sinä olet ottanut esiin asioita, joiden puolesta meillä ei ole koskaan aikaisemmin julkisesti ja vakavassa mielessä peistä taitettu – ja olet tehnyt sen tavalla, jota en pysty kylliksi kiittämään ja jossa luonteesi ja lahjakkuutesi loistavat lämmittävää valoa. Tätä en sano imarrellakseni, vaan antaakseni tunnustuksen, jota kuvittelen Sinun tarvitsevan ja jota vaille jokainen sitä eniten ansainneista näyttää valitettavasti usein pahimmin jääneen tai saaneen sen vasta sitten, kun on lakannut sitä kaipaamasta ja itse asia on edistynyt, mutta yksilö vajonnut hiljaisuuteen. – Sinua syytetään myös Yliopistoon kohdistuvasta kaunasta, palatakseni sen asioihin. Minä puolestani pidän hyvänä ja urhoollisena tekona ja aivan tarpeellisena sitä, että saamme omat ”tölväisymme”. Olemme todellakin vahvasti niiden tarpeessa. Eikä Saiman tarkoitusperien takia ole aihetta pelätä, että Yliopiston tarkoitusperiä ruvetaan ainakaan lehden kirjoittelun takia halveksimaan. Saanen sanoa puolustukseksemme, että perin luonnollisesti meistä tulee raahautuessamme tenttien ja tutkintojen, promootioiden, arvonimien, kunniamerkkien, lisäopinnäytteiden ja lausuntojen, tiedekuntien ja muodollisuuksien suman läpi aivan luonnottoman itsevarmoja, mihin meillä taas ei juuri olisi aihetta, kun tilannettamme tarkastellaan toisilta puolilta. Miten vahvasti tähän syntiseen varmuuteen lisäksi tuudittaakaan se alkeellisuus, joka lakkaamatta virtaa painettuna käsiimme ulkopuolelta sensuurin puuttumatta asiaan, kun taas lääkkeet tätä horrosta vastaan useimmiten takavarikoidaan tai niitä ei edes tilata tänne ulkomailta, koska me emme tunne suurta tarvettamme, ja niitä jotka tuntevat sen ja puhuvat siitä meidän keskuudessamme, mutta heitähän ei oikeastaan olekaan muuten kuin sanojen suoltajina, niitä näitä puhumassa, mitä osaksi pidetään ihan syystä pelkkänä suunpieksäntänä, niitä ei uskota eikä tosimielellä kuunnella. Yliopiston omassa piirissä vallitsee kirjallisen toiminnan osalta rauhantila. Kunpa sen voitaisiin lamauttavien vaikutusten toteamisen ohella toisaalta ainakin tulevaisuudessa historian näkökulmasta arvioida tuottaneen rauhan hedelmiä, oivalluksen tieteellisten tarpeiden ja niiden tyydyttämiseen tarvittavien keinojen yhteisyydestä, niin että totuuden käsittäminen voisi nousta rajoittuneiden, hajanaisten, suhteellisen kunnioitettavien, mutta ei toki suinkaan ehdottomasti pätevien käsitysten yläpuolelle. Tämä erilaisten rauhantilojen, toisaalta poliittisen ja toisaalta kirjallisessa tuotannossa vallitsevan, vertailu kuitenkin vähintäänkin ontuu, ellei rinnastus ole suorastaan väärä. Kiistoja käydään joka tapauksessa nykyisin kummallakin taholla inhimillisemmin kuin ennen. Ja sekin jo osoittaa, että kiistojen kohde kehittyy helpommin; ainetta on muokattu, niin että sille voidaan antaa muoto. Valitettavastihan itse factum [tosiasia] voidaan kuitenkin kiistää; sitä seikkaa vastaan en halua väittää.

Juuri nyt, vapauttaen minut labyrintista, johon olin sekä itse väsymässä että väsyttämässä Sinut, sisään astui ihmeekseni ylioppilas Thuneberg ja toi Sinun lähettämäsi paketin, Sundvallin paperit. Sinun olisi kai, niin arvelen, pitänyt saada Ehrströmin kautta muitakin samantapaisia papereita, jotka rouva Sundvallin piti luovuttaa Ehrströmille? – Lähetin äskettäin kandidaatti Nylanderin, nuoremman, mukana Kuopioon Sundvallin kirjahuutokaupan luetteloita, mm. nimenomaan Sinulle.

Ennen mainitsemani Bauerin kirjallisuuslehti on nyt tilattu Yliopiston kirjastoon. Mutta Pariisissa ilmestyvää Französisch-deutsche Jahrbücheriä, jota kuulemma Ruge Pariisissa julkaisee avustajinaan ”Fröbel, Hess ja Marx”, minulle tuntemattomia nimiä, en ole halunnut ehdottaa tilattavaksi, ennen kuin se on todettu kirjallisuuslehdeksi; en nimittäin ole nähnyt yhtään sen esitettä. Itselleni olen tilannut Bruno Bauerin vastailmestyneen teoksen ”Geschichte der Politik, Cultur und Aufklärung des 18:ten Jahrhunderts”, Sinulle kuulopuheiden mukaan tutun Rugen ”Anecdotan” sekä hallelaisen Hinrichsin ”Politische Vorlesungen”, joista on monenmoista julkaistu Hamburger Correspondentissa; näiden lisäksi vielä Rugen teoksen ”Über die Vaterlandsliebe”, jota saman Correspondentin mukaan Ruge parhaillaan kirjoittaa ja joka kuuluu olevan suunnattu saksalaisten kansallismielisyysintoilua vastaan. Olen erityisen utelias näkemään viimeksi mainitun, koska se näyttää ilmoitettujen tietojen mukaan käsittelevän aiheita, joita meilläkin on viime aikoina Sinun johdollasi vatvottu ja joista minulla on tähän asti ollut tässä edellä esitetyt käsittämättömät, mutta toivottavasti eivät pelkästään omat ajatukseni. – Yliopiston kirjasto oli aiottu siirtää uuteen rakennukseen tänä kesänä, mutta tämä muutto siirtyy ensi vuoteen, koska uudet salit eivät vielä ole täysin valmiit.

Kirjeesi sisältää ikäviä ja mieltäni murehduttavia lausahduksia Sinusta itsestäsi ja asemastasi. Pidän sitä osaksi luonnollisena. Älä kuitenkaan tiettyinä hetkinä unohda sitä, että menettää kaiken, jos menettää rohkeutensa, ja että tätä rohkeutta on pidettävä yllä juuri ajattelemalla välttämättömyyden pakko sokeaksi ja siitä on päästävä selvänäköisyyteen, ennustamaan parempia aikoja, ennakointiin. Tämä nyt ei ole täysin tyydyttävä ohje, etenkään talouden kannalta. Rohkenen toivoa, ettet Sinä pelkästä délicatessesta [hienotunteisuudesta] minua kohtaan edes kuvitelmissasi siirry tulevaisuuteen kolmen vuoden päähän. Valittelet sitä, että olet niin myöhäisessä vaiheessa päässyt jonkinmoiselle kehitystasolle. Siihenkin Sinulla voi olla aihetta. Toisaalta Sinulla on kuitenkin täysi syy olla kohtaloosi tyytyväinen. Eihän se nyt kokonaan vaille ihanuuksiakaan ole Sinua jättänyt! – Onpa hauska nähdä, miten onnistut viemään Saimassa asiaa eteenpäin vastatessasi Allmänna Tidningenin viimeksi rangaistuksista julkaiseman kirjoituksen eräisiin väitteisiin. Sanon silti tätäkin onneksi, vaikka se ei tässä niinkään perustu hyvään osumaan kuin oikeiden ilmaisujen löytämiseen. Pehr Afzeliuksen sinetissä oli teksti: Prudenti Audacia [varovaiselle rohkeutta]. Minun on lisättävä tai ei pidä lisätä, että tarkoitan tässä patientian [kärsivällisyyden] osoittajalla hierarkkisesti järjestettyä kirkkoa.

Palautan ohessa vanhan, lunastamasi velkakirjan. – Jos saan kesän aikana Sinulta kirjeitä, saan ne kyllä käsiini maalle, vaikka käytät Helsingin osoitetta. Tältä kerralta jälleen näkemiin.

Aina Sinun

J. J. Tengström

PS Saksasta saatuina tietoina saan lisätä, että Echtermajer (Rugen entinen apulainen) on kuollut, että Leipzigissä Wigandin kustannusliike julkaisee ”Wigand's Vierteljahrsschriftiä” (käsittelee yleisiä asioita ohjenuoranaan maltillisen, siedettävän sävyn säilyttäminen) ja että Hotho, Vatke sekä F. ja A. Benary kuuluvat tuloksetta anoneen lupaa julkaista uutta aikakauslehteä Zeitschrift für wissenschaftliche Kritik. Lieneeköhän tämä viimeksi mainittu hanke lähtöisin sen filosofisen seuran piiristä, johon Sinäkin kuulut?