Johan Jakob Tengströmiltä

Editoitu teksti

Suomi

Helsinki 7.9.1843

 

Hyvä Veli 

 

Toivottavasti pitkä matkasi Kuopioon sujui hyvin! Täällä ei ole kuultu Sinusta mitään sen jälkeen, kun lähdit Porvoosta, mitään ei ainakaan ole minulle kerrottu. Pian saamme kai Sinulta jotakin tietoa! Et ole varmaankaan vielä ennättänyt kotiutua etkä siis osaa myöskään sanoa mitenkään tarkemmin tai kokemuksesi perusteella, miten siellä tulevaisuudessa viihdyt. Mutta kaipa sen voi suunnilleen käsittää saamatta tukea mistään kuvauksesta.

Tulin kaupunkiin toissa päivänä, tiistaina, ensimmäisen kerran koko kesänä ja kirjoitan tätä nyt täällä. Oheen liitetty Robertin lappunen on lähin aihe; toivoin kuitenkin olevani ensimmäinen, jolta saisit täältä jokusen sanan, ja siten osoittavani, etten ole viimeinen Sinua muistamaan Sinun jälleen täältä lähdettyäsi. Puotilan kartanon perillisten kanssa, joiden joukkoon Hampurista palannut kauppaneuvos Bergbom on pari viikkoa sitten siellä liittynyt, matkustin tänne toissa päivänä, kuten sanottu, jättääkseni kirjapainoon stipendiä varten kirjoittamani teesit. Eilen meidät, kauppaneuvos Bergbom päähenkilönä, oli kutsuttu Tuurholmaan, jossa meitä kestittiin hyvin ja perusteellisesti ja hauskaa oli. Nervanderkin oli mukana. Tänään lähden takaisin maalle, mutta enää vain muuttaakseni kaikkine kamoineni kaupunkiin ensi viikon alussa, todennäköisesti pysyvästi tai ainakin viimeisen kerran Puotilasta, jossa olen harvinaisen onnekkaasti saanut omaisteni kanssa viettää niin monta huoletonta ja iloista kesää, tasan tusinan kaikkiaan.

Saavuttuani kaupunkiin sain surullisen ja masentavan viestin, että ystävämme Sjöman on poistunut keskuudestamme. Havaittuaan lopulta itsekin terveydentilansa aiheuttaman vaaran hän oli kotimatkallaan poikennut Turusta Nauvoon enonsa, rovasti Avellanin luo, missä kuuluu ehtineen viettää vain kaksi, kolme viikkoa, ennen kuin hänen päivänsä päättyivät siellä 30. elokuuta. Hän ei ehtinyt 39-vuotiaaksi. Näin siis toteutui aivan liian pian se, mitä hänen ystävänsä olivat pelänneet! – Hän kuuluu jättäneen jälkeensä 13 000–14 000 ruplan omaisuuden kirjojen ja irtaimiston lisäksi.

Robertilta saimme viimeksi 8. elokuuta päivätyn kirjeen. Hän ja Kellgren olivat hieman aikaisemmin olleet useiden muiden ylioppilaiden kanssa iltakutsuilla Michelet'n luona. He olivat taas todenneet hänet tavattoman kiinnostavaksi henkilöksi, ja heillä oli ollut siellä oikein hauskaa. Kiitoksia tästä ilosta ja monista muista sekä huveista että tilaisuuksista pysyvään ja unohtumattomaan iloon, jotka olet järjestänyt nuorille matkalaisille varustaessasi heitä matkaa varten. He aikovat kuitenkin loppujen lopuksi tehdä Reinin-matkan, mistä Robert kertonee kirjelappusessaan. En toki ole tyytymätön tähän ratkaisuun, etenkin kun he tuntuvat saaneen enemmän aikaa tähän matkaan kuin aluksi voitiin olettaa. Robert lupaa, että he ovat Lyypekissä viimeistään 12. syyskuuta. – He olivat olleet niin onnekkaita, että olivat saaneet liput Potsdamissa järjestettyyn näytäntöön, jossa Euripideen Medeia esitettiin suljetulle valikoitujen katsojien piirille, hoville ja Berliinin arvohenkilöille. Berliinissä he olivat tavanneet tohtorit, maanmiehemme Ingmanin, Avellanin ja Willebrandtin ja lopuksi myös Backmanin, joka oli ollut kehnossa kunnossa sairaana. Ingman matkusti kotia kohti.

Joitakin viikkoja sitten täällä kaupungissa kuulemma kiersi huhu Sundvallin kuolemasta. Se toki kumottiin pian. Hän kuuluu kuitenkin olevan heikossa kunnossa ja pahoin sairas, joten hänen toipumistaan keskuuteemme pidetään mahdottomana! Hän siis poistuu jättämättä mitenkään kestäviä jälkiä elämästään! Ja miten suuria toiveita hän olikaan herättänyt. Ehkä hänet kuitenkin voitaisiin ja pitäisi muistaa esimerkkitapauksena siitä, ettei Pohjolassa kyetä kehittelemään syvällisyydestä ja salaisesta sisäisestä rikkaudesta näitä ominaisuuksia vastaavia muotoja. Surisinpa hartaasti sitä, että syrjäytin hänet filosofian professuurista, ellen olisi sitä mieltä, että hän sai kuitenkin pian sen jälkeen paikan, jolla hän olisi voinut yhtä hyvin ohjata suurten hengenlahjojensa voimavarat ja terävän ajattelukykynsä täydellä teholla ja taipumustensa mukaisesti tuloksia tuottavaan toimintaan, sikäli kuin hänellä oli tähän tarvittavaa energiaa. Voin vain hyvin kunnioittavasti ja lämpimän myötämielisesti suhtautua häneen ja olen iloinen siitä, että ensimmäisen ja varsin pitkään jatkuneen välirikon jälkeen hän on mielestäni aina osoittanut minulle suurta ja vilpitöntä hyväntahtoisuutta ja ystävyyttä. – Senaatti on hylännyt konsistorin ehdotuksen Kemiön antamisesta Schaumanille palkkapitäjäksi, ja Schauman anoo siis edelleenkin tätä kirkkoherranvirkaa. – Kauppaneuvos Bergbom kertoi tavanneensa Tukholmassa Cygnaeuksen, joka oli matkustanut sieltä vasta suunnilleen samaan aikaan kuin Bergbom eli pari viikkoa sitten tai hieman aikaisemmin. Minun on nyt kaikessa kiireessä lopetettava. Voi hyvin, toivoo sydämellisimmin

Sinun

J. J. Tengström

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: