27.2.1845
Havaitsinpa, ettei toinen kirje ollut mielestäni aivan sopiva tämän erillisen asian käsittelyyn.
Asioitani hoitavan välimiehen tilanteen takia ja hänen oltuaan pitkään vaiti en ole voinut aiemmin järjestää seuraavia rahasuorituksia
Sundvallin huutokaupasta – hopearuplaa – 16–58 2/3
velkani korko – 12–50
Summa 29–8 2/3
Viime vuoden toukokuusta saakka rahat olivat valmiina avoinna olevan velkani maksamiseen ja luulinkin sen tapahtuneen. Nyt sain edusmieheni tilityksestä havaita, että Veljelle on luovutettu vain 20 ruplaa 45 ruplan 50 kopeekan sijasta. Tämä ei todellakaan ole oma virheeni. Eikä sekään, että ennen tämän myöhäisen ilmoituksen saapumista olin vetänyt rahani tänne ja minun on lykättävä jäljellä olevien 25 ruplan 80 kopeekan maksamista, kunnes uusia lehden tilaajia ehtii ilmaantua. Suo nyt anteeksi, kunnioitettu Veli, koko tämä sekaannus.
Ja pääasia, suo anteeksi, että minun on pyydettävä uutta lykkäystä jäljellä olevan velan maksamiseen. Vakuutan, että asiani ovat sellaisessa kunnossa, etten mahdollisesti kuollessani jätä jälkeeni sellaista valvottavaksi kelpaavaa velkaa, jota ei myös kyetä maksamaan. Täksi vuodeksi olen kuitenkin järjestänyt asiani perin kehnolle kannalle. Elämäni täällä on varmaankin käynyt kalliinpuoleiseksi. Suurin virhe on, että olen liian kiihkeästi rakentanut pesää ja koonnut irtaimistoa – kirjoja ja kalusteita muuttoni jälkeen tuntuvasti yli 2 000 ruplan arvosta. Laajentaessani Saimaa ryhdyin lisäksi huonoon liiketoimeen, jossa olen menettänyt 120–130 hopearuplaa. Tilauskannan lisäyksen piti kattaa nämä kulut, mutta postihallituksen välittämä kappalemäärä vastaakin vain niukin naukin viimevuotista määrää. Täällä taas kaupungissa ja maakunnassa kappalemäärä on supistunut noin 30 tilauksen verran – koska käsityöläiset, nimismiehet jne. ovat tietysti pettyneet saamaansa luettavaan. Aivan äsken jouduin estämään erään hätään joutuneen perheen omaisuuden joutumisen pakkohuutokauppaan, ja toveruuden tähden on monia pieniä purosia valunut runsaasta rehtorinkassasta ulos, niin että kaiken kaikkiaan kassassa on tästä syystä hyvin vähän rahaa ja koko vuodesta tulee nälkävuosi. Olen vielä myös menettänyt vuokrarahaetuni, niin että normaalitulokseni jää vain 450 hopearuplan palkka, josta vähennetään 30 ruplaa monenmoisten rasitteiden takia. Kuulostaa kaiketi koppavalta käyttää tässä yhteydessä sanaa vain, kun ennen ei ole saanut mitään. Täällä on kuitenkin niin kallista, että tulot ovat todellakin pienet. Kun talouteni on saanut pienen täydennyksen, en pysty parhaalla tahdollanikaan elämään huokeammin kuin 80 assignaattiruplalla kuukaudessa enkä siis voi juoda edes kahvikupposta enkä polttaa piipullistakaan. Jos näissä oloissa haluan saada palkan riittämään, minun on elettävä todella taiten.
Älä nyt, Kunnioitettu Veli, pahastu laiminlyönnistäni – äläkä myöskään tunnustuksistani. Toivon, että Veli on jo ennakolta arvellut maksukykyni olemattomaksi eikä ole päättänyt varojen käytöstä muihin tarkoituksiin, mikä tekisi virheeni vielä raskaammiksi. Kunnioittavasti
Veljen nöyrästi altis
J. V. S:n.
