Johan Jakob Nervanderilta

Editoitu teksti

Suomi

Hki 8.5.1847

 

Kelpo Veljeni, 

 

Olen usein aikonut kirjoittaa Sinulle, mutta koska olen sairastellut koko tämän talven, minulla on välillä terveenä ollessani ollut niin paljon rästiin jääneitä töitä, että minun on aina täytynyt tarttua niihin. Tiedäthän, että kun voi neuvotella omantuntonsa kanssa ja syytellä töitä, jotka ”pitäisi” saada pois käsistä, tästä tulee usein veruke kaiken tekemättä jättämiseen. Voin kuitenkin lisäksi mainita, että Collanin lähtiessä Kuopiota kohti minulla oli kaksi tiheästi kirjoitettua kirjepaperiarkkia käsittävä kirje valmiina annettavaksi hänen mukaansa, mutta tarkemmin harkittuani revin sen, ja tämä lienee ollut viisainta; sisältö nimittäin kosketteli poliittisia asioita, ja niistä me olemme niin erimielisiä, ettemme varmaankaan koskaan voi vaikuttaa toisiimme keskinäisillä saarnoilla. Joko et voi tai et halua nähdä asioita minun kannaltani, ja silloin kaikki todistelu on minun puoleltani turhaa. Havaitsin mainitun kirjeen kirjoitettuani tämän ”Vergeblichkeitin” [turhuuden] etenkin sanonnasta, joka sisältyy erääseen niistä kirjeistä, joita olet viimeksi lähettänyt vastaukseksi saarnoihini. Mainitsit, ettei kansansuosioon eikä yleiseen mielipiteeseen kannata juuri kiinnittää huomiota. – Siitä, että olin innokkaasti selittänyt – Sinua varoittaakseni – mainittujen erikoisuuksien vähäistä merkitystä minulle, Sinä päättelit, että minun suhtautumiseni asiaan on sairasta. Saatuani kirjeen valmiiksi tulin ajatelleeksi, että sananvaihdon jatkaminen tästä asiasta olisi typeryydessään verrattavissa siihen, että olisin kirjoittanut v. Klinckowströmille sanoakseni, ettei salaneuvoksen arvonimeä kannata erityisesti tavoitella, ja hän olisi tämän nojalla päätellyt minun olevan sangen kiinnostunut arvonimistä ja ansiomerkeistä, minkä jälkeen vielä yrittäisin vakuuttaa hänelle päinvastaista. Hän pyrkii tuohon päämäärään ja uskoo sen takia lujasti, että kaikki olisivat äärettömän onnellisia siihen päästessään. Sinun mielestäsi ”kansalaisten kunnioitus on ylin tavoiteltava päämäärä”, etkä siis voi käsittää, että joku voisi vähätellä tuon kunnioituksen merkitystä. Minun on kuitenkin sanottava vielä uudelleen, että minun silmissäni tämän kunnioituksen arvo on kyseenalainen, ja niin ovat varmasti myös Sokrates ja Fokion ajatelleet, kun he alistuivat oman valtionsa kansalaisten antamaan kuolemantuomioon, puhumattakaan Kristuksesta, johon hänen omat maanmiehensä varmasti suhtautuivat hyvin vaihtelevilla tavoilla. Toisaalta voisin sanoa v. Klinckowströmille, ettei mainittu Sokrates varmaankaan ollut erityisen innokas tavoittelemaan ulkonaisia kunnianosoituksia, koskapa hän luopui oppilaansa Alkibiadeen hyväksi urhoollisuuspalkinnosta, joka olisi kuulunut hänelle itselleen. Tämän perusteella ukko lieneekin ollut tavallaan samalla kannalla, jolla minä rohkenen omalla tavallani olla ”Ich hab’ mein Sach' auf Nichts gestellt” [En pyri tavoittelemaan mitään].

Olkoon tämä nyt lopullisesti tarpeeksi tästä asiasta; tulokseksi koituu joka tapauksessa se, että luonne ja elämänolot ovat antaneet meidän tätä koskeville käsityksillemme sellaisen suunnan, ettemme enää pysty ymmärtämään toisiamme; aber darum keine Feindschaft [ei sen tähden vihanpitoa], kuten Nordström sanoo.

Päivän uutisesta, Ahlqvistin puheesta, lienet kuullut, joten minun ei tarvitse kertoa siitä. Olisin todella pahoillani, jos se antaisi aiheen tai tekosyyn kieltää suomen kielen professuurin perustaminen. Sitä pelkään. Käsky yliopiston sulkemisesta vuodeksi oli viime keväänä Puolan maljan takia jo puhtaaksi kirjoitettuna, vaikka sitten viisaus voitti ja tämä toimenpide todettiin tarpeettomaksi. Nyt kerrotaan perintöruhtinaan pohtivan kanslerinvirasta luopumista. Tiedät, että tästä lähtien kenraalikuvernööri antaa ja ottaa pois lehtien julkaisulupia miten hyväksi näkee, ja Sinun pitäisi tietää, että J. M. af Tengströmin oli pakko erota sensorin tehtävästä päästettyään työn vilskeessä julkisuuteen useita ”verfängliche Artikel” [haitallisesti vaikuttavia kirjoituksia] ja että herrat sensorit ovat tiukempia kuin koskaan ennen. Uusi sensori Aminoff pyyhki pois ensimmäisen tarkastettavakseen saamansa Morgonbladetin numeron kaikki tekstit. Lehti täytettiin kirjailmoituksilla; hän poisti ne. Lopulta lehteen sijoitettiin muita kirjoituksia sekä niiden ohella tiedotus, ettei lehti ollut voinut odottamattomien esteiden takia ilmestyä tavalliseen aikaan; tämänkin tiedotuksen hän poisti. Tämä ratkaisi asian, ja Elmgren erosi toimittajan tehtävästä käytyään Aminoffin kanssa lyhyen sanaharkan, jonka aikana hän sanoi Aminoffia ”tyrannian sokeaksi välikappaleeksi”; Aminoff kuitenkin – ja luullakseni täysin tosissaan – vakuutti toimineensa vain vakaumuksensa mukaisesti. Kun nyt kaikki tämä sekä muut rajoitustoimet lasketaan yhteen, olet kyllä todella rohkea, jos yhä ”katsot, että Sinulla on menestymisen mahdollisuuden perusteella oikeus puolellasi sekä periaatteellisesti että toiminnan viisauden kannalta katsottuna” ja ”toivot, että se kannustava sysäys, johon olet osaltasi vaikuttanut” ”ei ole ollut hyödytön”. Berndtson joka tapauksessa kysyi minulta äskettäin puolittain nolona ja puolittain hämmästyneenä Aminoffin toimien jälkeen: ”Mitä hyötyä kaikesta tästä kirjoittelusta nyt sitten oli?”

Puhut viime kirjeessäsi ”maltillisista mielipiteistäsi”. Mahdatkohan uskoa absoluuttiseen maltillisuuteen, joka pitäisi kaikkina aikoina ja kaikissa paikoissa tunnustaa maltillisuudeksi? Olisivatko Pohjois-Amerikassa maltillisina pidetyt mielipiteet siis maltillisia myös Turkissa?

Tämäkin on kuitenkin asia, josta emme voi päästä yhteisymmärrykseen.

Willebrandt on saanut kirjallisuuden matka-apurahan ja Wallin Aleksanterin stipendin viedäkseen matkansa loppuun. Schauman väittelee näinä päivinä, Moberg ja Arppe kuun lopussa. Nylander, Sahlberg ja Wirzén hakevat luonnonhistorian professuuria. Lisäpätevöitymisaikaa vuosi ensi vuoden toukokuuhun.

Ehdotuksia kandidaatin tutkinnon ja ylioppilastutkinnon vaatimusten korottamisesta on tehty.

Woldstedt on saanut pojan. Lille kuulutetaan huomenna avioliittoon ensimmäisen kerran. Kolmella nuorimmalla lapsellani on hinkuyskä ja Augustalla ankara kuumetauti, sen jälkeen kun häntä on koko talven vaivannut pään ja kaulan reumaattinen särky. Kuume lienee jo hellittänyt, mutta hän tuntee kuitenkin hetkittäin kuntonsa hyvin surkeaksi. Borgström tekee kesällä vaimonsa ja kolmen vanhimman lapsensa kanssa matkan Saksaan, Pohjois-Italiaan, Sveitsiin, Hollantiin, Englantiin ja Ruotsiin. Hän tarjosi minulle 1 000 hopearuplaa siitä, että olisin lähtenyt hänen mukaansa, lähinnä auttamaan häntä sokeritehtaan laitteiden hankinnassa. Tarjoukseen suostuminen tuntui minusta kuitenkin vaikealta, ja kysymys on nyt poissa päiväjärjestyksestä. Gyldén matkustaa kesällä vaimonsa ja poikansa kanssa Italiaan.

Jos tulet tänä keväänä Helsinkiin, tiedät, että minulla on kylliksi tilaa majoittaakseni Sinut ja Rouvasi, jos hän matkustaisi Sinun kanssasi, mistä et kuitenkaan mainitse kirjeessäsi mitään. Augusta ei uskalla kirjoittaa Rouvallesi, koska hän pelkää, että Sinä näkisit kirjeen. Hän lähettää kuitenkin sydämelliset terveisensä. Kerro samoin minulta terveisiä Eukollesi ja Evelina Schmidtille unohtamatta toki heikkoa kohtaani Josephinea [Kellgren].

Tuus

J. J. Nervander

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: