Johan Jakob Nervanderilta

Editoitu teksti

Suomi

5.10.1844

 

Kelpo Veljeni, 

 

olen saanut kirjat, joista kirjansitoja peri maksua 4 ruplaa 70 kopeekkaa pankkiassignaatteina, jotka hoidan Fr. Ehrströmin kanssa. – Kirjoitan tänään Sinulle hyvin suuressa kiireessä, ilmoittaakseni Sinulle, että Hänen Majesteettinsa Keisari on allekirjoittanut Saimaan kanavaa koskeneen ehdotuksen ja sen rakennustyöt aloitetaan mahdollisimman pian. Itse työn suorittamisesta ja valvonnasta ei ole vielä päätetty mitään. Vain itse kanavan rakentaminen on hyväksytty. Olisi toivottavaa, että hankkeen johtoelintä valvotaan tarkastuksilla ja se toimii niin julkisesti, että maassa voidaan luottaa rahojen käyttöön eikä käy niin kuin Helsingin jälleenrakennuskomitealle. Olen innokkaasti vaatinut, että hankkeen hallinnossa tekninen ja taloudellinen puoli erotettaisiin selkeästi toisistaan; tästä asiasta on kuitenkin niin monenlaisia mietteitä pelissä mukana, että olen jo kauan pitänyt asiaa menetettynä ja vetäytynyt syrjään, sen jälkeen kun täkäläinen senaatti laati Klinckowströmin johdolla puolessa tunnissa suunnitelman, joka kaatoi kaiken, mitä Viipurissa istunut komitea oli monien keskustelujen jälkeen pitänyt soveliaimpana. – Tämä unter uns [meidän kesken]. Itse asian voit julkaista Saimassa ”kuulopuheena” jos haluat, enkä minä lainkaan haluasi epäile. Se tulee muuten pian Suomen viralliseen lehteen – olen itse nähnyt [keisarillisen] allekirjoituksen ja asiakirjan.

Viime kirjeestäsi havaitsin, että sanomalehteen kirjoittaminen on pilannut Sinut auttamattomaksi dialektikoksi; mutta vaikka yleisön edessä voikin olla taktisesti edullista väittää vaikkapa että ”sotatyö” on daktyyli, mitä hyötyä siitä on kirjeessä, jossa yleisönämme olemme vain Sinä ja minä? – Milloin minä esim. olen puoliääneenkään ilmoittanut, että koulupojat pitäisi mielestäni panna ostamaan minun aritmetiikan kirjani? Sillä tavalla sinä kirjoitat uuteen muotoon minun väitteeni, että minun aritmetiikastani tulee koulujen oppikirja, mistä Sinä saat hyvin pian tiedon Porvoon konsistorilta. Puhut lisäksi haavoittuneesta itsekkyydestäni, vaikka mainitsin kirjeessäni, että olen myynyt koko painoksen Fahlanderille. Jos halu myydä joitakin kappaleita kirjaansa sitä paitsi olisi itsekkyyttä, Sinä, joka olet kirjoittanut sangen monia kirjoja, kuulut Suomen itsekkäimpiin ihmisiin. Eikö voisi olla mahdollista, että jollakulla muullakin kuin Sinulla olisi kirjan julkaistessaan jokin jalompi tarkoitus rahallisen hyödyn hankkimisen ohella? Voitko ottaa valallesi, että minä uskon koulujemme aritmetiikan opetuksen olevan niin erinomaisella tasolla, etten voisi kirjani avulla hieman korottaa sitä?

Tämä ei kuitenkaan kuulu asiaan! Itse tosiasia, josta olen valittanut, pysyy muodottomana. Kirjoitin Sinun neuvostasi kirjakauppias Öhmanille Porvooseen. Muistanet saamani vastauksen; kirjeeni herätti hänessä kuitenkin ajatuksen tarjota Boreniukselle palkkiota, jos hän kirjoittaisi aritmetiikan kirjan, joka ennättäisi julkisuuteen ennen minun kirjaani. Näin tapahtuikin, mutta kun Boreniuksen aritmetiikka oli painettavana, halusin ilmoittaa yleisölle, että minultakin oli sen vanavedessä tulossa kirja, jonka kirjoittamisen olin saanut valtiovallalta tehtäväkseni. Tämän ilmoituksen esitän tavanomaisena ja vaatimattomana kirjakauppa- tai tilausilmoituksena, jollaisia melkein sanasta sanaan samansisältöisinä näkee jokaisessa saksalaisessa messuluettelossa. Kuitenkin päähäsi pälkähtää julkisesti ärjäistä minulle, ettei kirjaa koulussa tarvita eikä sitä aiota ostaa, mutta siitä huolimatta arkinen kokemus osoittaa, että maassa myydään joka vuosi satoja kappaleita Forssellin aritmetiikkaa!! Pelkästään koulujen opettajatko ostavat niin paljon näitä kirjoja? – Jättäkäämme kuitenkin tämä asia. Huvittavaa on, että Sinun oma hyvää tarkoittava neuvosi on antanut aiheen siitä puhumiseen.

– Nyt muihin asioihin. Olet kirjeessäsi sitä mieltä, että Sinulla on sanomalehden toimittajana oikeus kirjoittaa aritmetiikan asioista, joita et ymmärrä; myöhemmin unohdat tämän ja ilmoitat olevasi sitä mieltä, ettet ole halunnut kirjoittaa Kuningas Fjalarista ennen kuin voisit osoittaa ymmärtäväsi sen. – Olkoon niin; vahvistuksen sille, että Sinun vaikenemistasi Fjalarista on ihmetelty, niin kuin Sinulle kirjoitin, löydät kuitenkin Helsingfors Tidningarista (luulin kuten monet muutkin yksinkertaiset, ettet ole aiemmin arvostellut kaunokirjallisuutta Saimassa yksinkertaisesti samasta syystä, jonka takia Sipeliuksen hevonen ei syönyt kauraa), vaikka en ole puhunut sanaakaan Topeliuksen kanssa 8 kuukauteen enkä siis myöskään Sinusta enkä Fjalarista. – Vain Berndtsonin kanssa olen kerran keskustellut Runebergistä, josta hän sittemmin kirjoitti Sinun kiittämäsi ja Blomqvistin Helsingfors Tidningarissa moittiman artikkelin. – En käsitä, miten Kuningas Fjalar on ”haavoittanut minun itserakkauttani”. Pikemminkin sen pitäisi haavoittaa Sinun itserakkauttasi, sillä olimme eri mieltä ensimmäisestä laulusta, kuten muistat. Sinä pidit sitä mestarillisena. Minusta se ei ollut erityisen hyvä, ja vielä vähemmän ”erityisinä” pidän muita runoelman lauluja. Uskon myös yleisön olevan minun kannallani; päättelen tämän ainakin siitä, ettei Fjalarista ole puhuttu yhtään mitään sen ilmestymisen jälkeen, vaikka Runebergin teoksia on ihmisten parissa liikkuessaan aina ennen kuullut kiiteltävän niiden ilmestyttyä. Miten siis Fjalar on haavoittanut itserakkauttani? Vannonpa Jumalan nimessä, etten ymmärrä sitä!! Pitääkö minun ajatella, ettet Sinä itsekään ole tarkoittanut sanonnalla mitään, vaan käytit sitä vain jotakin sanoaksesi?

Piikikkäät huomautukseni Fjalarista merkitsivät vain sitä, että minun käsittääkseni Sinunkin täytyi havaita se keskinkertaiseksi, mutta epäröit käsityksesi ilmaisemista. Ainakin ajattelin antaa Sinun huomata, että ajattelin noin, vaikka sisimmässäni epäilinkin, että Pohjanmaan-matkasi oli estänyt Sinua puuttumasta asiaan.

Olet ensimmäisen kerran katkerassa sävyssä hyökännyt minua vastaan Spanska Fluganin toisessa osassa käsitellessäsi taisteluani Öhmania ja Boreniusta vastaan.

Viime kirjeessäni esittämäni uhkaus olkoon tunnollani koko hävyttömyydessään. – Tiedän toki, ettet Sinä siedä sitä, että Sinulle nauretaan.

Luultavasti ensi kesä saa Sinut vakuuttumaan siitä, että väitteet, joiden mukaan Nordström (Blomqvist) ja minä toimisimme Saimaa vastaan, eivät vastaa totuutta. Ainoa tosiasia tässä on, ettei Nordström ollut tyytyväinen ammattikuntien sääntöjä koskevaan artikkeliin ja aikoi kirjoittaa siihen vastauksen; kunniasanallani kuitenkin vakuutan, ettemme hän ja minä ole puhuneet keskenämme sanaakaan toimimisesta Saimaa vastaan. En edes käsitä, miten se voisi tapahtua. Julkaisemalla kirja, joka haukkuu kerran ja johon Sinä palaat satoja kertoja? Huonoa taktiikkaa meidän puoleltamme! – Ryhtymällä julkaisemaan lehteä, Anti-Saimaa? Siihen puuhaan olisin liian laiska ja olen sitä paitsi Sinun puolellasi, ainakin suomalaisen itseihailun naurettavuuden suhteen. Siitä me olemme kylliksi keskustelleet keskenämme. Huhu kulki, kuten Collan voi todistaa, jo kauan ennakolta, ennen kuin kirjoitit aritmetiikastani – ja se asia meidän täytyy molemmin puolin unohtaa.

Sinun

JJNvr

 

PS Saapa nähdä hyväksyykö teologinen tiedekunta Aminoffin aivan liian filosofisen väitöskirjan. – Hän päästi Schaumanin kimppuunsa ja tämä käsitteli häntä armottomasti väitöstilaisuudessa. Jos minä olisin istunut kateederissa, Schauman olisi saanut oppia toisia tapoja. Lille valvoo tiedekunnan etua esivallan varusteissa. Haluatko Aminoffin väitöskirjan ja Sundwallin kirjaluettelon?

Vertailu