Kepossa 24.7.18

Vanha ruotsalainen virsikirja n:o 141

Älä halveksi, Hyvä Veli, muutamaa riviä mieheltä, jolla menneinä aikoina on ollut kunnia lukeutua ystäviisi. Olen usein muistanut Sinua ja niitä aikoja, jolloin asuimme yhdessä Uudessakaarlepyyssä. Muistanet, millainen silloin olin – huono pappi. Sen Sinä varmaan havaitsit, kuten itsekin sen sangen hyvin käsitin. Tunnet myös paremmin kuin hyvin syyn tähän: Yliopistossa suoritetun itsenäisen tutkimustyön puutteen ja ajan uuden opin, joka levitti ja yhäkin levittää samaa kalmanhajua. Herra on käsittämättömässä rakkaudessaan kuitenkin vuosi sitten siinä määrin avannut silmäni, että olen saanut nähdä Hänen lakinsa ihmeitä. Sanalla sanottuna: minäkin olen enemmän kuin ennen alkanut tajuta, mitä rauhaani sopii, miten surkeaa on olla sokea ja silti oppaana – sokeille ja ajelehtia meren aallon tavoin vailla kiinnekohtaa oppineisuuden tyhjän tuulen mukana. Sinä ymmärrät. Minun ei tarvitse lisätä enempää.

Sen ajan jälkeen, jolloin olimme yhdessä, Sinä olet nähnyt vieraita maita, nähnyt paljon sekä palannut isänmaahamme, jossa moni sydän pamppailee toivoen Sinulle hyvää ja on kiinnostunut Sinusta, ja silti aiot jälleen – lähteä täältä – kuten Otto on minulle luottamuksellisesti kertonut. Minusta näyttää siltä, ettet tee tässä asiassa oikein. Sinä pyrit etenemään urallasi. Se on hyvä, kunhan tämä pyrkimys vain ei perustuisi pelkkiin järjen oikkuihin. Näiden oikkujen varassa ihmiskunta on kuitenkin tehnyt työtä Eevan ajasta saakka – ja mitä hyötyä siitä on ollut? Se ei ole voinut kamppaillen saavuttaa itselleen todellista rauhaa. Tämän kokemuksen pitäisi saarnata jonkinmoista opetusta inhimillisen tiedon liukkaalla polulla vaeltaville aikamme johtohahmoille. Tämän pitäisi jo osoittaa, että pelkän järjen perustus on hiekalle rakennettu ja jostakin tuleva tuulenpuuska riittää kaatamaan sen kumoon. Kaikki näyttää myös osoittavan, että hegeliläisyys on painumassa tuhoaan kohti, vaikka se vielä liikuttelee siipiään voimattomasti. Se onkin paljastanut alastomuutensa liiankin rehellisesti ja juuri sen takia herättänyt kauhistusta ja pelkoa. Niinpä vastavaikutus ei olekaan pelkästään alkanut, vaan näyttää myös kaikkialla etenevän.

Kaikki tämä tuntuu Sinusta varmaankin lapsekkaalta jokeltelulta – mutta harkitse toki, hyvä Veli, eikö tässä ole jotakin totta.

Nyt lopuksi, suo minulle anteeksi tämä rohkeus ilmaantua luennoimaan sinun terävälle älyllesi, ja ole aivan varma siitä, että olen ainaisesti sinulle hyvää toivova

Ystäväsi Johan Anton Nordgrén