Itsetietoisuus järjellisenä on välittömästi a) ajattelua ja pelkästään itsetietoisuuden käsite – ei konkreettinen persoonallisuus. Sillä vain meille itsetietoisuus on tässä kohdin yleisen ja määrätyn ajattelun ykseys. Koska itsetietoisuus kuitenkin on ”itse”, joko itsestään tai sen mukaan, joka alussa on muodostunut itseään ajattelevaksi ja oman ajattelunsa kohteena olevaksi minäksi, joista kumpikin ovat sama totaalinen minä – puuttuu tällä itsetietoisuuden tasolla objektiivinen puoli, ajateltu minä.
(Omaa päämääräämme ajatellen, sitä varten, että pääsisimme logiikan kannalle, olisi tähänastinen esitys itsetietoisuudesta tietyssä mielessä riittävä. Kun tällä kannalla on kuitenkin se korkeampikin merkitys, että se ei ole vain puhtaan vaan myös persoonallisen ajatuksen tiede, meidän on yritettävä laajentamalla mainittua esitystä tunkeutua tämän ajatuksen persoonallisuuden syvyyksiin ennakoituna tietona.)
Tosin edellisessäkin on esitystä vailla oleva ääretön objekti ajatuksen maailmassa mukana. Huom. 1. Samoin abstrakti subjekti määritykseen siirtyneenä. Huom. 2. Tällä kannalla on kuitenkin vielä olemassa ero määrityksen, mielteen sellaisenaan ja yleisen määrityksessä immanentin ajatuksen välillä. Tai toisin sanoin – jokainen määritys on toisaalta sama totaalinen minä, toisaalta yksi muista erillinen määritys. Tämä määrätty erilaisuus on juuri minän maailma, sen objekti, objekti, joka ei ole minän ulkopuolella vaan sen sisäpuolella ja samalla joka kohdassa minän kanssa identtinen. Huom. 3. Meille on selvää: että tämä objekti on toisaalta minän siirtyminen määrityksiinsä, sen vapaa toiminta (koska ulkopuolinen objekti tulee sisälle ajatukseen ja minä on totaalinen jokaisessa määrityksessä); toisaalta: että määritys ei ole abstraktin minän positio, vaan että minä on välttämättä määritys ja että siten objekti on annettu. Huom. 4. Yhden ja ainoan minän kaksinainen luonne tekee minästä itsessään objektiivisen siten a) minä lähinnä tietää välittömästi ulkoisen objektiivisuuden mitätöinnin. Tai minä on määrityksessä totaalinen. Minä on sen vuoksi siirtymä määrityksestä määritykseen, vietti, halu määrityksessä ilmaista järjellisyytensä, osoittaa itselleen määritysten olevan omiansa – omaa tekoaan. Tämä sen kehitys on tavallinen looginen kulku (käsite arvostelma päättely) tehdä kehityksensä minän sisällölle välttämättömäksi, yleispätevästi laventaa se. Yleispätevyys ei kuitenkaan ole subjektiivisen minän vaan asian, sisällön pätevyyttä. Pyrkimys käsittää minän vapaus ja järjellisyys merkitsee siis sen häviötä.
Sanoimme että minä järjellisenä (itsetietoisuus oma käsitteensä) on ensiksi vapaa määrityksissään, ei sen sitoma, toiseksi välttämättä yksi määritys. Siksi 2:n mukaan määre/objekti, annettu, 1:n mukaan minä an sich määreen/objektin negeeraten, epäolemuksellinen mitätöinti. (Huom. Obj. (Tietty sisältö). Tietoisuuden puoli sisältyy itsetietoisuuteen.) Kyseessä oleva annettuna käsitetyn objektin aikaansaama minän negaatio on vietti suorittaa määritys minän vapaudentunteen mukaisesti. Se on sama kuin tehdä se järjellisesti. (Käsite arvostelma päättely) Tämä järjellisyys on määrityksen yleispätevyys, välttämättömyys. Siihen sisältyy kuitenkin, että järjellisyys ei ole vain subjektiivista, minän järjellisyyttä, vaan on asian luonnossa, on objektiivista. Siten tulos koko siitä prosessista, joka muodostaa minän, subjektiuden, on sen tuho.
Subjektius vapaana minänä osoittautuu näin olevan pelkästään muodollisesti vapaa ja aina siirtymisessä määrityksestä määritykseen objektiivisena annetun määrityksen luonteen sitoma. Kyseessä oleva objektiivisuus on tässä koko henkinen sisältö. Ajatuksen maailma. Se tulee esille subjektissa muttei sen vapaana tuotoksena, yksittäiselle objektille kuuluvana vaan kaiken subjektiutena. Näin se on yleinen itsetietoisuus yksilöllistä vastassa. Huom. 1. Tässä on nyt käynyt esille toinen puoli itsetietoisuuden käsitettä, nimittäin määrityksen välttämättömyys, ja tämä minälle itselleen. Huom. 2. Tarkasteltaessa tätä itsetietoisuuden objektiivisuutta, yleisyyttä on siis muistettava: että se ei ole mitään minän ulkopuolista, vaan minä itse itselleen objektivoituna, mutta vain annettuna objektiivisuutena, ei vapaana subjektina. Huom. 3.
Välittömänä tuloksena tämä objektiivisuus oli sinänsä ja itselleen järjellinen, yleisesti pätevä. Tällaisena se on yleinen tietoisuus, consensus gentium [kaikkien yksimielisyys], ajattelevien subjektien toistensa ulkopuolella olo. Huom. 1 Subjekti ei ole kadonnut vaan kumoutunut objekteissa epäitsenäisenä momenttina.
Kun kuitenkin muistamme, että tämä objektiivisuus (määrityksen, sisällön, annettuna olemisen) ei ole minän ulkopuolella, huomaamme, että tämä merkitsee vain että minä on sisäisesti jakautunut subjektiuteensa (yksilöllisyyteen, erityisiin sisältöihin) ja objektiivisuuteensa (yleinen itsetietoisuus, kaikkien subjektien itsetietoisuus, yleisesti järjellinen). Tässä astuvat siis esiin itsetietoisuuden kaksi momenttia, ajatteleva ja oman ajattelunsa kohteena oleva minä, eikä näin pelkästään itssetietoisuuden käsitteessä (meille) vaan siten, että minä on itselleen objektiivinen – sillä se on edeltävänä prosessina, ajatteluna (subj.) itseään vastassa niin että tämä on sen tulos, ajateltu (obj.) Minä on kuitenkin subjektius ainoastaan prosessina, objektiivisuus taas ilmaistuna. Sen subjektius edelleen ei vastaa minän vapautena, yksilöllisenä ajatuksena, sen objektiivisuutta (yleistä itsetietoisuutta, kaikkien subjektien järjellisyyttä) annettuna järjellisyytenä. Juuri tämän ristiriitaisuuden johdosta minälle muodostuu vietiksi pyrkiä saattamaan subjektiutensa vastaamaan objektiivisuuttaan. Minä on siksi subjektiutena päämäärä saattaa erityinen sisältönä samanlaiseksi yleisesti järjellisen kanssa (kaikkien subjektien kanssa). Tämä päämäärä tulisi toteutetuksi sillä, että minä tulisi itselleen ja omaksuisi itseensä koko itsetietoisuuden järjellisyyden. Tämä omaksuminen muodostaa loppumattoman prosessin, jolla päämäärää ei koskaan toteuteta. Itsessään subjektilla on jo ikään kuin osa tai aste yleisestä järjellisyydestä (subjektiuden prosessin välityksellä) (Huom.) Tämä aste on väline päämäärän saavuttamiseksi. Tämä on kuitenkin itse yleiseen järjellisyyteen kuuluvana itse päämäärä ja edellyttää sen vuoksi välittävää järjellisyyttä – näin muodostuu minän sisään sama välitysten loppumaton prosessi, mikä päämäärän toteuttaminen on ulospäin. (Huom.) Tähän sisältyy se, että päämäärä on itse asiassa jo toteutettu ja että yleisesti järjellinen on jo se prosessi, joka muodostaa subjektiuden. (Huom.) Tämä tarkastelu osoittaa siten että minä subjektiutena on sama yleinen järjellisyys kuin objektiivisuus, eli että minä on vapaana subjektina sama identtinen järjellisyys, johon liittyy annettu määritys ja se on minälle ilmaistu.
Sillä jos kokoamme sanotun on ensiksi järjellinen itsetietoisuus määrityksessä immanentti yleinen ajattelu, elävä määrätty ajatus, siirtymä määrityksestä määritykseen. Se että yleinen ajattelu on totaalista jokaisessa määrityksessä ja että siten ero määrityksen ja määrityksen kuten myös näin itse määrittäjän välillä on katoava, muodostaa subjektiuden, minän prosessin määrityksissä, määrätyissä ajatuksissa, sanoissa ilmaista yleisen immanenssi. Toiseksi yleinen ajattelu, joka on ilmaistu määrityksissä, on määrityksissä järjellinen, yleisesti pätevä eikä sen vuoksi subjektiivinen, minä, vaan objektiivinen, annettu. Koska minä kuitenkaan subjektiuden prosessina ei ole tämän objektiivisuuden ulkopuolella olemassa vaan sisältyy siihen muodollisena tekemisenä (ajatteluna), tässä on tullut esille se ero itsetietoisuudessa ajattelevan ja oman ajattelunsa kohteena olevan minän välillä. (Huom. sillä on vasta nyt subjektius ja objektiivisuus). Kolmanneksi näiden suhteen tarkastelun yhteydessä subjektius on se, joka reagoi objektiivisuuteen, muodollisena prosessina vietti joka todellistaa itselleen annetun objektiivisuuden.
Huom. Subjektius { Psykologia – ajatus { Logiikka –– Objektiivisuus { Fenomenologia. Tämä kehittely on itsetietoisuuden käsitteen auki kerimistä ja kun tulos osoittaa, että subjektius sinänsä on sama kuin objekti, on minä itse ilmennyt itselleen formaalisessa tekemisessään (ajattelevana vapaudessaan) objektin (annetun määrityksen, ajattelun kohteena olevan minän) kanssa identtiseksi. Edelleen neljänneksi subjektiuden prosessin tulos on objektiivisuus, objektiivisuuden prosessi subjektiuden prosessina, eli ajatteleva minä on itsensä sisällä ajatellussa, ja ajateltu on ajatteleva. (Huom. vapaus rajoitettuna olemisen prosessi). Siten kumpikin puoli totaalisuus, eli itsetietoisuus vastaa edeltä ennakoitua määritelmäämme. Järjellinen = järki – persoonallisuus.
Huom. Tässä käsitellyistä itsetietoisuuden momenteista ovat ajatteleva itsetietoisuus ja järjellinen itsetietoisuus täysin samat kuin logiikassa käsite ja idea.
Oleminen = Ajattelu välittömänä ykseytenä; Olemus = Ajattelu dualismissaan; Käsite Ajattelu välitettynä ykseytenä
2) Filosofia pohdintana – jne. kohde
1) Logiikka Käsite = puhdas ajatus – idea persoonallinen ajattelu.
