Lontoossa 23.10.1847

Veli Snellman! 

Veli Snellman sanoi äskettäin välirikkoaan vanhan ystävänsä Nervanderin kanssa tarkoittaen, että vihollinen on puolinaista ystävää parempi, ja jos tämä on totta, vielä selvemmin totta on, että vihollinen on parempi kuin sellainen henkilö, joka on edessä ystävä ja takana vihollinen; tämän vakaan uskoni perusteella otan vapauden lähettää Veljelle seuraavat rivit.

Pari kuukautta sitten Veli Snellman ei pitänyt sopimattomana esittää Robert Tengströmille lähettämässään kirjeessä muun ohessa minuun kohdistuvia väitteitä ja syytöksiä, jotka eivät ole omiaan lujittamaan ystävysten välistä luottamusta ja jollaisista vaikenemista puhuttaessa toisesta ystävästä toiselle edellyttää pelkästään tavanomainen ihmismäisyys. Olen iloinen voidessani kertoa Veljelle, että nämä minuun kohdistuneet syytökset ovat jääneet täysin vaille vaikutusta, sillä ystävyytemme on paljon tällaisia miltä taholta tahansa tulevia aiheettomia iskuja korkeammalla. Jos voinkin sanoa tätä Veljen menettelyä tahdittomaksi, tuskin tiedän, millä sanalla määrittelisin Veljen käyttäytymistä saatuani kuulla, että Veli on Sofi Tengströmille, hänen vanhemmilleen, sisaruksilleen ja parille vieraalle henkilölle puhuessaan käyttänyt aivan avoimesti samanlaista kieltä minusta, Sofi Tengströmin omien sanojen mukaan pelkästään kiusatakseen häntä. Koska Veli tuntee hänen suhteensa minuun ja tiennee itse parhaiten oman suhteensa häneen, minun on suoraan sanottava, ettei kunnian mies tavallisesti salli itselleen moista käytöstä tuollaisissa tilanteissa. Olen jo kauan ollut huomaavinani, että Veli on kantanut minulle kaunaa näennäisen ystävyytensä takana, ja olen samoin jo kauan tätä ennen havainnut syyn siihen; edellä mainittu tapaus ei näin ollen yllättänyt minua niinkään oman itseni takia kuin siitä syystä, etten todellakaan voinut uskoa, että loukattu turhamaisuus on voinut saada Veli Snellmanin unohtamaan arvokkuutensa näin pahasti. – S. Tengström on kerran rohjennut torjua Veli Snellmanin tekemän tarjouksen, häntä on sen takia rangaistava joko suoraan tai, ellei se ole mahdollista, välillisesti iskemällä kohtiin, jotka hän kokee tunteissaan herkimmin, senkin jälkeen, kun kunnon miehen olisi pitänyt onnellisen perhe-elämän vallitessa kauan sitten unohtaa kaikki tämänkaltaiset aiemmat tapahtumat.

Kerran kaksi ja puoli vuotta sitten Veli Snellman ei pitänyt arvolleen sopimattomana esittää tätä tapahtumaa minulle siinä valossa, että S. Tengström olisi houkutellut Veljen siihen askeleeseen, jonka Veli otti, ja että Veli oli astunut tämän askeleen ”ei niinkään häneen kohdistuvan tunteen takia kuin toivoen pääsevänsä perheen yhteyteen”. Jätän Veljen itse pohdittavaksi, millainen tämä viimeksi mainittu perustelu on luonteeltaan, ja olen iloinen siitä, ettei minun tarvitse mennä asian yksityiskohtiin. Koska tunsin suhteen hyvin, minulla on täysi oikeus sanoa S. Tengströmin puolesta, että väite, jonka mukaan hän olisi houkutellut Veljeä, on matalamielinen valhe, joka johtuu Veljen omasta turhamaisesta kuvittelusta, minkä lopputulos parhaiten osoitti. Sen väitteen, ettei Veli olisi tuntenut lämpimämpiä tunteita häntä kohtaan, on Veli itse kirjallisesti kumonnut kirjeissä, jotka hänen kertomansa mukaan tiedän Veljen kirjoittaneen pian tapahtuman jälkeen hänen isälleen ja joiden kirjoittaminen ei epäilysteni mukaan johtunut kaikkein jaloimmista vaikuttimista. Mikäli Veli Snellman teeskenteli näissä kirjeissä tunnetta, jota ei ollut olemassa, tai jos tarkoituksena oli saattaa S. Tengströmin luonne huonoon valoon minun silmissäni, Veljen käyttäytyminen ei kummassakaan tapauksessa ole hänelle itselleen kunniaksi.

Kuluu kuitenkin neljä vuotta, joiden aikana Veli Snellmanista on tullut perheenisä, S. Tengström puolestaan on solminut uuden suhteen, ja kun Veli tapaa hänet ensimmäisen kerran neljään vuoteen, Veli ujostelematta ylistää hänelle omaa kotoista onneaan ja viihtymistään ja puhuu samassa yhteydessä pahaa henkilöstä, jolle hän on antanut sydämensä. Veli jätti jalomielisesti hänen itsensä tehtäväksi ne johtopäätökset, jotka tämän menettelyn piti tuottaa. Hänen olisi pitänyt havaita, miten huonon vaihtokaupan hän oli tehnyt, ja saada hyvin ansaitsemansa rangaistus joutuessaan katumaan ratkaisuaan. Veli oli todellakin hienotunteinen! – Ansa oli liian selvästi näkyvissä, ja voin vakuuttaa, ettei se jäänyt vaille edellytystensä mukaista vaikutusta, sillä kaikki, jotka tunsivat tosiasiat, pitivät sitä loukkaavana, ja se antoi S. Tengströmille entistä enemmän aihetta olla tyytyväinen tekemäänsä ratkaisuun.

Onko tämä kaiken kaikkiaan sovelias palkkio siitä hienovaraisuudesta, jota S. Tengström on asiassa osoittanut, ja onko tämä kunnon miehen arvon mukaista käyttäytymistä? Ja ehkäpä hän ja hänen perheensä ovat osoittaneet myös joidenkin muiden asioiden yhteydessä Veljeä kohtaan hienotunteisuutta, jota Veli niin vähän ansaitsee. Jos saan kuulla, että Veli jatkaa tällaista häneen tai minuun kohdistuvaa panettelua selkämme takana, luonnollinen aseeni tätä vastaan on sen paljastaminen, mistä lähteestä kaikki tämä kuona virtaa, ja luovun todellakin epäröimättä kaikesta hienotunteisuudesta nähdessäni, miten häikäilemättömästi Veli on itse polkenut sen jalkoihinsa.

Lopuksi minun on vielä kerran ilmaistava hämmästykseni siitä, että Veli Snellman on voinut sangen vähän kunniakkaan koston toteuttamiseksi alentua käyttämään noin alhaisia ja likaisia aseita, sekä ihailuni Veljen lyhytmuistisuudesta, kun Veli minua rakkaimmilleni selkäni takana paneteltuaan vielä kehtaa osoittaa minulle pinnallista ystävyyttä Pariisissa ja Lontoossa.

Samalla kun pyydän Veljeä olemaan vakuuttunut siitä, että olen kirjoittanut tämän kutakuinkin tyynessä mielentilassa ja tietoisena seurauksista, ja samalla kun ilmaisen suruni siitä, että minun on tällä tavalla herätettävä Veli havaitsemaan, että olen kasvanut ulos lapsenkengistäni ja Veljen kurinpidon alaisuudesta, olen edelleenkin

Veli Snellmanin

nöyrä palvelija

Herman Kellgren