Oulussa 28.9.1867

Jalosukuinen Herra Senaattori. 

Nöyrimmin kiittäen kunnianarvoisasta kirjeestä tämän kuun 21. päivältä rohkenen toivoa, että eiliset sähkeet ovat voineet jossakin määrin vähentää Herra Senaattorin huolia meidän selviytymisestämme talven yli. Kerran ilmoittamani tiedon muuttaminen kävi kyllä hieman luonnolleni; sellaista ei minulle ole monesti sattunut eikä olisi varmaankaan tarvinnut tälläkään kertaa sattua, jos vain olisin päässyt matkustamaan, mutta lääninkokous piti minut naulittuna Ouluun. Kun olen nyt arvioinut pystyväni vähentämään maahantuontia 75 000 tynnyristä 60 000:een, tämä johtuu siitä, että Salon [Saloisten], Siikajoen, Limingan ja Oulujoen pitäjät sekä Iin pitäjän rannikon puoleinen osa ovat saaneet osaksi paremman sadon kuin asianomaiset pian hallojen jälkeen kotoaan lähteneet läänin edustajat pystyivät kertomaan. Markkinaväeltä, jota on näinä päivinä käynyt kaupungissa runsaasti, on myös saatu kuulla, että latvavesilläkin muutamat kylien osat ovat olleet niin onnekkaita, että niissä oli ehditty leikata jotakin talteen ennen halloja.

Itsestään selvää on, että kevään siemenviljan saamisen mahdollisuudet paranevat samalla hieman, vaikkakin näkymät ovat edelleen varsin synkät. Edellä luetellut pitäjät, joissa on saatu suhteellisesti eniten itämiskelpoista viljaa, eivät ole kruunulle lainkaan velkaa tai velkamäärä on merkityksetön, joten lainojen perintätoimet eivät tuota sieltä paljon, eivätkä pahimmin velkaantuneet toisaalta pysty luovuttamaan itämiskykyistä viljaa. Sekä perintää että muita Herra Senaattorin ehdottamia keinoja yritetään kyllä käyttää, mutta rahvaan lienee kuitenkin itse säästettävä pääosa siemenviljasta, ja tähän pyrkiessään sen on vain toteutettava lääninkokouksessa tehdyt päätökset. Toivottavaa olisi saada parituhatta tynnyriä itämiskykyistä ohraa Kajaaniin Saimaan kautta; olen varma siitä, että siellä voitaisiin kylvöaikana myydä käteisellä varsin paljon tuota tavaraa. Lisäksi, kuten tänään sähkötin, noin 2 000 säkkiä (2 500 tynnyriä) leipäviljaksi sekä näin ollen vain 9 500 tynnyriä Ouluun ja Raaheen.

Maahantuonti alkaa vähitellen paremmin vastata tarvetta – sillä edellytyksellä, että kaikki todellakin saadaan onnellisesti perille; yhdenkin laivanlastin menetys, etenkin jos lasti on suurenpuoleinen, olisi kuitenkin suuri, ehkä korjaamaton onnettomuus.

Ryhdyn toimiin, jotta saisin helmikuussa ja jo aikaisemminkin tiedon olemassa olevista varastoista, jotta vielä talvikelien aikana voitaisiin saada viljaa tai jauhoja Pietarista tai Etelä-Suomesta.

Olen kolmen tunnin speechissä [puheessa] käyttänyt Raahen kauppiaskunnan edessä kaiken suostuttelutaitoni. Tuloksena olivat kuitenkin aluksi vain tarjous tuoda maahan 1 100 tynnyriä ruista ja lupaus edistää potaskan valmistusta myöntämällä kunnanhallituksille pienehköjä ennakkoja (kerrallaan 5 säkkiä jauhoja tai 10–15 tynnyriä viljaa). Jos läänistä tapahtuva potaskan vienti (6 000–8 000 leiviskää) voitaisiin kasvattaa mieluimmin 20 000 leiviskäksi 3 markan hintaan leiviskältä, tulos olisi 60 000 markkaa = 2 000 tynnyriä ruista = useiden tuhansien ihmisten ravinto kuukausiksi. Omilla varoillaan raahelaiset ostavat 6 000 tynnyriä, ehkä hieman enemmänkin. Lundberg tarjoutui tuomaan 3 000 säkkiä jauhoja vain 50 000 markan ennakkoa vastaan, mutta kun hän ei halunnut maksaa korkoa enempää kuin 6 % (ilman provisiota) ja vaati, että kruunun pitäisi ostaa takaisin kaikki myymätön tavara ja taata hänelle 5 prosentin liikevoitto, en tietenkään voinut hyväksyä tuollaista tarjousta.

– Sain juuri sähkeen, jossa sanotaan ”ettei saa tarjota ennakkoa muuhun kuin sellaiseen tuontiin, joka ylittää omin varoin tapahtuvan hankinnan”. Suokaa anteeksi, Herra Senaattori, etten tunne itseäni juuri imarrelluksi siitä, ettei minulla uskota olevan arvostelukykyä tuon enempää, tai suoraan sanoakseni saadessani tällaisen merkillisen epäluottamuksen osoituksen. Yhdessä ainoassa tapauksessa, josta olen ilmoittanut, olen sallinut mukaan otettavaksi erän, jota ei edes ollut vielä tilattu ulkomailta, vaan ainoastaan merkitty tilattavan tavaran luetteloon, koska tämän asettivat ennakkoehdoksi henkilöt, jotka samalla sitoutuivat tilaamaan maahan kuusinkertaisen määrän eli peräti puolet koko siitä määrästä, joka ennakkojen avulla saapuu.

–––

Keisarillisen senaatin käskyä noudattaen ja samalla toteuttaakseni jo kauan sitten tekemäni suunnitelman, josta kirjoitinkin Herra Senaattorille jo vuosi sitten, olen suunnitellut hankkeen vesiperäisten niittyjen ojittamiseksi ja raivaamiseksi. Tämän suunnitelman tuomat hyödyt näyttävät minusta niin ilmeisiltä, ettei niitä tarvinne laveammin esitellä – vahinko vain, että se saattaisi kompastua asianomaisten maanomistajien mahdolliseen haluttomuuteen ottaa vastuulleen maksuvelvollisuutta lainasta, josta he eivät näe muita tuloksia kuin valmiiksi ojitetut ja raivatut niityt; tästä syystä lainalle pitänee joissakin tapauksissa antaa kuoletusaikaa varsin monta vuotta. Olisi tämäkin kuitenkin parempi ratkaisu kuin varojen suoranainen lahjoittaminen etäisten soiden kuivattamiseen tai hyödyltään vähäisiin tietöihin.

Äärimmäiseksi hämmästyksekseni ilmoittaa konsuli Herlofson, että tarjottuaan noin 8 000 rungon erästä 2 penniä kuutiojalalta hän on saanut asianomaiselta ylimetsänhoitajalta tiedon, että vastaus olisi odotettavissa vasta 6 viikon (!) kuluttua. Näinä aikoina vastauksen tuollaiseen tarjoukseen pitäisi tulla 6 päivässä, sähkeitse. Eikö asian ratkaisemista voisi kiirehtiä?

Erinomaisinta kunnioitustani vakuuttaen minulla on kunnia allekirjoittaa olevani

Jalosukuisen Herra Senaattorin ja Ritarin

nöyrin palvelija

G. v. Alfthan