Oulussa 23.9.1863
Suuresti kunnioitettu Herra Senaattori!
Kiitollisena tunnustan saaneeni Herra Senaattorin kunnianarvoisan kirjeen tämän kuun 14. päivältä ja otan vapauden palata vielä kerran avustustoimiin.
Kuulutukset ehdotetusta kotimaisen ohran vaihtamisesta ulkomaiseen on näinä päivinä lähetetty hätää kärsiviin seurakuntiin, ja minun on valmistauduttava 6 000:n tai kenties vielä useamman tynnyrin luovuttamiseen täkäläisestä kruununmakasiinista. Valitettavaa vain on, että nämä on kohtuuden nimessä jaettava heti ensimmäisen rekikelin aikaan, jolloin asianomaiset kauppiaat joutuvat odottamaan tavaransa menekkiä kevääseen asti ja maksamaan silti koron ennakoistaan; tämä on kuitenkin vähäinen asia verrattuna siihen suureen hyötyyn, joka näin järjestetään hätään joutuneille.
Tarvetta koskevat tiedot, jotka on esitetty viimeksi lähettämässäni virallisessa selonteossa, ovat yksityiskohdissaan hieman erilaiset kuin ne, jotka minulla oli kunnia esittää Herra Senaattorille lähettämässäni kirjeessä; tämä johtuu siitä, että Oulun kihlakunnan kruununvouti on ilmoittanut kihlakunnasta puuttuvan vain 5 000 tynnyriä, mutta uskon että sekä hän että hänen kajaanilainen virkatoverinsa ovat ilmoittaneet määrän liian pieneksi.
Koska Suomen Pankki ei ole hyväksynyt erään kuusamolaisen talonpojan tarjoamaa velkakirjaa eivätkä salolaiset maalaiskauppiaanikaan näytä pystyvän esittämään hyväksyttäviä takuita, olen hyväksynyt konsuli Bergbomin tarjouksen tilata myönnettävää ennakkoa vastaan vielä 1 500 tynnyriä Pietarista, missä hänellä sattuu juuri nyt olemaan laiva satamassa. Silloin saamme, jos pankki hyväksyy Torniosta ja Raahesta tehdyt tarjoukset, ennakkoa vastaan kaikkiaan; Ouluun 9 500 tynnyriä, Tornioon 2 000 tynnyriä ja Raaheen vain 1 850 – summa 13 150 tynnyriä – sekä kauppiaiden omilla varoilla varmaan hyvinkin 15 000. Kun tähän lisätään kruunun 10 000 tynnyriä ohraa, meillä pitäisi olla kylliksi ensi vuoden satoon saakka ja jäljelle jää vielä 3 500 tynnyriä kruunun ruista ensi syksyn kylvöjen varalle, jos sitä silloin tarvitaan.
Mitä sitten tulee viime vuoden ennakkojen maksamiseen, ovat kauppiaamme jo maksaneet 560 000 hopearuplaa, ja vain 100 000 ruplaa on enää maksamatta; olen lujasti vakuuttunut siitä, että valtaosa tästäkin summasta maksetaan asetettujen määräaikojen puitteissa; näen kuitenkin myös välttämättömäksi valmistautua siihen, että minun täytynee jonkin pienemmän erän osalta pyytää pidennystä maksuaikaan, esimerkiksi herrojen Rinmanin, Wiigerin ja Herloffsonin 10 000 ruplan ennakon takaisinperinnän lykkäämistä, jolloin kyseessä on 1/6 heille myönnetystä varsin suuresta 60 000 ruplan ennakosta – Innostaminen uusiin tuontikauppoihin maksuajan pidennystä lupaamalla ei ole tarpeen tässä läänissä, koska puolet melko suuresta tarpeestamme on jo hankittu kauppiaiden omilla varoilla; pelättävissä kuitenkin on, että Vaasan kauppiaille annetut myönnytykset saavat meikäläisetkin kauppiaat anomaan samanlaisia etuja.
Meille tärkeämpiä ovat hinnat, joita hallitus aikoo vaatia aiotuissa tukkihuutokaupoissa. Tänään saapuneessa näitä huutokauppoja koskevassa Valtiovaraintoimituskunnan muistiossa ei sanota mitään siitä, miten tarjoukset arvioidaan. Minun on näin ollen oletettava, että kyseessä ovat jälleen vähimmäishinnat. Jos saan ottaa vapauden ilmaista mielipiteeni asiasta, neuvoisin, ettei hintaa kuulutettaisi julki ennen huutokaupan aloittamista, koska toisin meneteltäessä hallitus ei saa koskaan selville, miten korkeita tarjouksia kauppiaat olisivat valmiit esittämään. Ehdotin viime syksynä, ettei vähimmäishintoja määrättäisi, vaan senaatille sen sijaan jätettäisiin oikeus arvioida tehtyjen tarjousten riittävyys – ehdotusta ei hyväksytty. Äänestäisin myös sen puolesta, että hintoja hieman alennettaisiin viimekertaiselta tasolta. Olettamus, että Oulun sahanomistajat olisivat keskenään sopineet siitä, etteivät he tarjoa edes kohtuullista hintaa pakottaakseen hallituksen myymään tukit alihintaan, on minusta aina tuntunut hyvin kummalliselta – ovathan kauppiaamme siinä määrin käytännön miehiä, että he havaitsevat kyllä, millainen onnettomuus ja tappio aiheutuisi siitä, että satojen tuhansien ruplien sidottu pääoma (jokainen höyrysahoistamme maksaa 60 000 – 80 000 ruplaa, lisäksi täällä on lähes 20 vesisahaa) makaa käyttämättömänä. Tällä paikkakunnalla toimii kunniallisia kauppiaita, enkä ole vielä yhdeltäkään kuullut, että mikään hallituksen tähän asti määräämä hinta olisi ollut mahdollinen. Paljon huomautettavaa olisi myös laivanrakennuspuun hinnasta, ja selvin osoitus tämän aiheellisuudesta on, ettei minun tietääkseni vielä kukaan ole tarttunut tarjoukseen. En oikein pääse irti tästä aiheesta, kun kerran ajaudun sen pariin. Jos kyse on siitä, ettei hallituksella ole puutavarakaupan huonojen suhdanteiden takia halua metsien pikaiseen tarjoamiseen, asiat ovat tietysti toisin. – Mutta jos tarkoituksena on pakottaa sahanomistajat maksamaan korkein mahdollinen hinta, arvelen, että mennään harhaan, sillä valtiolla on leveät hartiat ja se voi vaaratta ja ehkä jopa voitokseenkin pitää oman sidotun pääomansa (koko ajan kasvavat hongat) sahausta odottamassa, kun yksityinen omistaja taas ei pysty pitkään tekemään vastarintaa, vaan pakon ajamana tarjoaa niin paljon kuin pystyy. Toivon tässäkin asiassa paljon valtiopäiviltä. Meidän oululaisemme saavat nähdä, etteivät he voi luottaa säätyjen varauksettomaan kannatukseen kaikissa asioissa, ja hallitukselle taas tehdään selväksi, että se on pyytänyt liian paljon. Molemminpuolisin myönnytyksen asia saadaan pian kuntoon.
Ehdotukseeni avustustoiminnasta ei sisältynyt mitään mainintaa köyhäinhoitojohtokuntien tukemisesta, koska jakamatta on yhä 7 000 ruplaa yksityisiä avustusvaroja ja noin 2 500 ruplaa hallituksen edellisestä määrärahasta. Tehokkain keino niiden avustamiseksi olisi yleisten töiden järjestäminen vielä tämän syksyn aikana. Odottaen senaatin vastausta lähetän maanmittarit tekemään tutkimuksia ja laatimaan kustannusarvioita seurakuntien ehdottamien soiden ojitusta varten, sitä mukaa kuin koolle kutsuttujen pitäjänkokousten pöytäkirjat saapuvat – niin että töihin voitaisiin ryhtyä jo lokakuussa. Puute ei ole niin suuri tänä vuonna, ainakaan vielä syksyllä, ettei työpalkkaa voitaisi maksaa myös rahana. Se tulisi ehkä halvemmaksi. Mikäli mahdollista pitäisi saada lupa jakaa jauhamatonta ruista jauhojen sijasta, koska viimeksi mainittujen käyttö tulee aina kalliimmaksi.
Kun kruununvoudit pyysivät palkankorotusta, omatuntoni ei sallinut minun jättää samalla kertaa esittämättä parannusta myös nimismiesten asemaan. Uuden virkamiehen tarve lääninhallitukseen on esityksessä perusteltu yksityiskohtaisesti.
Olen edelleenkin erinomaista kunnioitustani ja alttiuttani vakuuttaen Herra Senaattorin
nöyrin palvelija
G. Alfthan
PS kuoressa.
