H:gissä 13.1.1868
Jalosukuinen Herra Kenraalimajuri ja Ritari.
Vilpittömin, lämpimin kiitos kaikista rauhoittavista järjestelyistä ja monista sangen tervetulleista kirjeistä. Olkaa vakuuttunut siitä, että minun vastausteni vähäinen määrä on johtunut ainoastaan työn paljoudesta, huolista ja uupumuksesta, niin että vain ehdottoman välttämätön yksityiskirjeenvaihto on ollut mahdollista. Palattuani Pietarista olin sitä paitsi kehnossa kunnossa melkein jouluun saakka.
Tohdin tuskin kysyä, miltä näyttää leipäaineiden saanti tulevaan avoveteen saakka. Jos rahvas pystyisi ostamaan, Kuopiosta saisi jauhoja 44–46 markan hintaan säkiltä. Olen pelännyt, että kruunun jauhojen myynti seurakunnissa estää ostot Kuopiosta. Eiköhän olisi ollut hyväksi säästää tuota myyntiä kevääseen – etenkin kokonaisten säkkien myymistä.
On alkanut kuulua valituksia väen vaelluksesta läänistä Viipuria kohti. Eikö mitään työtä voida järjestää? Saatavissa on lisää rahaa kunnille lainattavaksi. Laina-aika on yksi vuosi, mutta lykkäystä saadaan valmiiden myymättömien tuotteiden arvon ja kärsittyjen menetysten perusteella. Rimojen viennin pitäisi olla kannattavaa. Toivottavasti saadaan vapautus vientimaksuista. Lautoja käsin sahattaessa täällä tehdään rimoja kelleksistä. Ohuimmatkin kuusen oksat oikeastaan kelpaavat. Niitä pitäisi voida ottaa mukaan muun leipää tuovan lastaustavaran joukkoon. Hätätilassahan niputus voi tapahtua lastin purkamispaikassa, jos mukana on vitsaksia siteiksi.
On Herran kädessä, miten siemenviljaa saadaan kevääksi ajoissa perille. Lähdössä on kirje, joka koskee kauran noutamista Kristiinankaupungista. Yritän saada Kuopiosta pari tuhatta tynnyriä sinne hankittua ohraa. Loput on jätettävä avoveden aikaan.
Suurinta huolta tuottaa Vaasan lääni. Sieltä nimittäin loppuu kaikki vilja. Jos selviytyisitte ilman Pietarsaareen purettuja 800–900 säkkiä, se helpottaisi mainittua lääniä koskevia huolia.
Aloitettuani tämän kirjeen 10. päivänä, mutta kirjoittamisen keskeydyttyä ilmaantuneen työtehtävän takia sain valtiovaraintoimituskunnalle osoitetun kirjeen Haapajärven kihlakunnassa pahenevasta hädästä. Huomenna se sekä muut kirjeet esitellään [senaatissa]. Mutta mitä Herran nimessä voidaan tehdä? Sillanrakennustyömaat elättävät varsin pienen määrän ihmisiä. Soiden ojitus on ainoata käyttökelpoista ulkotyötä – mutta sopii vain vahvoille ja hyvin vaatetetuille. Jos raaka-aineita karkeiden kankaiden kudontaan puuttuu, miehille ei ole tarjottavissa muuta käsityötä kuin lankkujen, lautojen ja rimojen sahaamista. Lisäksi potaskaa, hartsia, pihkaa. Kuusilankut ovat Englannissa samanarvoisia kuin mäntypuiset. Vastaavilla laudoilla on hyvä menekki Ranskassa. Pääasia ovat vientikauppiaat. Käsitöiden kustannusyhtiöt ovat kaikki joutavaa roskaa. Pystyvät tuskin saamaan mitään aikaan ja haittaavat yksityistä yritteliäisyyttä. Sikäläiset kauppiaat eivät tee mitään. Heidän velvollisuutensa olisi hankkia hintatietoja ja muita uutisia. He tarjoavat vääriä hintoja tärpätistä ja hartsista. Vaasan läänissä maksetaan ensiksi mainitusta tavarasta 6 mk. Kun kiertokirjeessä on mainittu tynnyrinlautojen hintoja, näiden pituus vaihtelee 27 tuumasta 40:een – ja siitä syystä hinnoissakin on eroa 50 %. Jo kauan sitten pyysin tarjoamaan lainoja kyseessä olevien tavaroiden vientiä varten. Olen nyt sähköttänyt siitä – kuitenkin olematta varma senaatin suostumisesta tähän ehdotukseen. Jos rahaa olisi, ei olisi hätää lainkaan. Mutta valitettavasti – kaikki on pian lopussa.
Kunnioittavasti ja ystävyydessä
Joh. Vilh. Snellman
