Garl Gustaf Wredelle ja Samuel Henrik Antellille, konsepti

Tietoka dokumentista

Tietoa
31.12.1863
Pvm kommentti: 
Päivämäärä ei ole tarkka
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Vaasan Kuvernööri

Sama Kuopiossa

 

Koska suotuisat säät ovat edistäneet sadonkorjuuta niin hyvin, että Titulukselta vähitellen saatujen tietojen mukaan ulkomaista viljaa tarvitsee tuoda maahan paljon vähemmän kuin aikaisemmin voitiin arvioida ja näin ollen tähän tarkoitukseen tarvitaan myös vähemmän ennakkoja valtion kassasta, keisarillinen senaatti toteaa pystyvänsä käyttämään osaa tähän tarkoitukseen hankitusta luotosta antaakseen katovuosista kärsivälle rahvaalle muunlaista tukea.

Ja kun keisarillisen senaatin tietoon on tullut, että osa kauppiaista, jotka toivat viime syksynä maahan viljaa valtion varoista maksettujen ennakoiden tuella ja myivät tavaran sitten luotolla rahvaalle ja ovat tällä perusteella saaneet lykkäystä ennakon takaisinmaksamiseen, on nyttemmin pitänyt aiheellisena ryhtyä ulosottoteitse perimään maksua mainitusta tavarasta, keisarillinen senaatti on suostunut siihen, että tällaisten maahantuojien lainoista jokin osa voidaan vaihtaa uusiksi lainoiksi niillä ehdoilla, jotka valtiovaraintoimituskunnan kirjeessä [päivämäärä puuttuu] on ilmoitettu ennakon saamiselle tänä syksynä viljantuontia varten.

Tällaisen suostumuksen saamiseen vaaditaan kuitenkin, että ennakon käyttäjä esittämällä kauppakirjansa sekä rahvaalta vastaanottamansa luovutettua viljamäärää vastaavat velkakirjat asianomaiselle maistraatille raastuvanoikeudelle? osoittaa, mille paikkakunnille ja miten paljon hän on luotolla viljaa luovuttanut, ja hankkii tästä maistraatin todistuksen.

Kun ennakon käyttäjä esittää tällaisen todistuksen ja antaa kirjallisesti sitoumuksen, ettei ryhdy tietyn ajan kuluessa perimään saataviaan, Tituluksella on oikeus antaa suositus, että hänelle myönnetään avustusrahastosta laina niin pitkäksi ajaksi, että se erääntyy maksettavaksi 4–5 kuukautta hänen velallisilleen antamansa lykkäyksen päättymisen jälkeen.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: