Freja nro 77, 1.10.1841: Sana juutalaisuudesta. Vastaus H:n lähetettyyn kirjoitukseen Frejan nro:ssa 76

Tietoka dokumentista

Tietoa
1.10.1841
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Frejan viimeisimmässä numerossa julkaistiin toimitukselle lähetetty kirjoitus, jonka laatija pyrkii kumoamaan erään sanontamme artikkelissa ”Painokanteesta Strauss och evangelierna -teosta vastaan”. Tila ei siinä numerossa sallinut meidän liittää tähän lähetettyyn eräitä sen vaatimia huomautuksia.

Kirjoittaja kuuluu juutalaiseen uskontokuntaan ja katsoo, että me rikomme muutoin vaatimaamme uskonnollista suvaitsevuutta vastaan sanoessamme: ”– – ei-kristillisen uskon tunnustajien ei pidä kristillisessä yhteiskunnassa nauttia valtion kansalaisen oikeuksia”. Kirjoittajan mielestä on selvää, että me ”tarkoitimme” ei-kristillisen uskon tunnustajilla juutalaisia. Onkin selvää, että sillä täytyy tarkoittaa myös juutalaisia. Sen sijaan meidän sanamme koskevat kaikkia kristinuskon kieltäjiä ja siten myös niitä, jotka tahtovat kokonaan asettua kaikkien kirkkokuntien ulkopuolelle. Näitä tapauksia on käytännössä joka päivä silmiemme edessä, vaikka oikeutusta siihen ei olekaan vielä avoimesti myönnetty.

Kirjoittaja väittää, että juutalaisuus sisältää saman moraalikäskyn kuin kristinuskokin. Vastaamme tähän vain sillä kumoamattomalla tosiasialla, että käsky ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”, kristillisen siveysopin summa, kuuluu yksinomaan kristinuskoon. Juutalaisten on sitä vastoin Raamatun opin mukaan pidettävä itseään Jumalan valittuna kansana, jonka rinnalla kaikkien muiden uskontojen tunnustajat ovat vailla oikeuksia. Samoin kuin juutalaiset pitävät maailman oikeudenmukaisimpana asiana, että Kaanaan asukkaat aikoinaan surmattiin, jotta Israelin suku sai seudun missä maito ja hunaja virtasivat, samoin suhtautuu oikeauskoinen juutalainen vielä tänäänkin kristinuskon tunnustajiin. Hän pitää Jumalan rangaistuksena oleskeluaan näiden keskuudessa ja näiden ylivallan pakollista noudattamista. Hän toivoo sen loppumista ja tietää, että hänen odottamansa Messias vapauttaa hänet tästä ikeestä, tekee jopa hänen kansansa kaikkien näiden vihollisten herraksi.

Juutalainen itse asettuu tämän muut pois sulkevan opin nojalla uskonnollisen suvaitsevuuden ulkopuolelle. Ja hän tekee itsestään pelkästään väkivallalla sidotun alamaisen siinä valtiossa, jossa hän elää. Hän tunnustaa valtion hallinnon suhteessa itseensä aina vain väliaikaiseksi. Hän ei usko hallinnon järjellisyyteen eikä tunnusta, että se on peräisin Jumalasta – paitsi hänen kannaltaan välttämättömänä pahana, joka johtuu hänen kansansa synneistä. Jos hän eläisi sellaisessa yhteiskunnassa, jossa esivalta edustaisi hänen omaa uskoaan, jolloin hän pitäisi esivaltaa Jumalan lähettämänä, hän poikkeaisi silti kristityistä siinä, että hänen uskonsa vie johdonmukaisesti despotismiin. Hänen hallitsijansa on Jumalan asettama käskynhaltija. Tämä ottaa joko välittömästi tai profeettojen suun kautta vastaan Jumalan käskyt, joita kansan on pakko totella. Juutalaisen on johdonmukaisesti kiellettävä se hengen vapaus, joka on kristinuskon sisimpänä periaatteena.

Kirjoittaja tahtoo todistaa a) ”että yksikään kristillinen valtio ei ole joutunut moraaliselta kannalta kärsimään juutalaisten täydellisestä vapauttamisesta”. Siihen asiaan emme puutu. Juutalaisten määrä on näissä valtioissa vähäinen. Voimme jopa myöntää, että juutalaisten keskuudessa esiintyy varmempaa vakaumusta lakien jumalallisesta alkuperästä kuin useimmilla kristityillä, että aikakauden sivistys on herättänyt heissäkin todenmukaisemman käsityksen lain velvoitusten luonteesta. Sillä johdonmukaisesti otettunahan laki sitoo juutalaista vain suhteessa juutalaiseen, ei suhteessa muiden uskontojen tunnustajiin. Heidän rabbinsa jopa opettavat, että lailla ei ole sitovaa voimaa juutalaisen suhteessa gojimiin1 [ei-israelilainen, kristitty]. Mikään tästä ei kuitenkaan kumoa edellä sanottua.

Kirjoittaja pyrkii edelleen todistamaan b) ”että kristillinen moraali ei ole milloinkaan eikä missään antanut täydellisiä takeita kristillisen kirkkokunnan jäsenten moraalisuudesta”. Hän voisi helposti havaita, että sellaisen todistaminen on tarpeetonta. Toistaiseksi ei mikään instituutio, sen enempää uskonnollinen kuin poliittinenkaan ole kyennyt estämään inhimillisten intohimojen riistäytymistä rikoksiksi ja paheiksi. Sitä paitsi me puhuimme lainatuissa sanoissamme vain yksilön suhteesta valtioon ja siihen suvaitsevuuteen, jota valtio voi osoittaa ilman että sen olemassaolo siveellisenä instituutiona joutuu uhanalaiseksi. Valtiohan ei ole vapaasti olemassa pelkissä ulkoisissa muodoissa, vaan kansakunnan tietämyksessä ja tavoissa. Olemme yrittäneet osoittaa, että juutalaisuus ei nykyisessä muodossaan voi taata kristilliselle valtiolle, että sen tunnustajien keskuudessa vallitsisi henki, joka on kansallishenkenä valtion perusta ja todellinen läsnäolo. Kirjoittaja on myös sitä mieltä, ja perustellusti, että katoliset opit aneista ym. eivät anna mitään takeita moraalisuudesta. Protestanttisessa yhteiskunnassa katolisuus on katsottu valtiota vahingoittavaksi, ei tosin vain tästä syystä, vaan muut pois sulkevien ja suvaitsemattomien puoliensa tähden. Niinpä katolisuudelle voi vaatia täyden suvaitsevuuden oikeutta vain jos voi luottaa siihen, että tämän uskon tunnustajat eivät enää hyväksy kerettiläisten tuomitsemista ja kerettiläisvihaa. Se näet asettaisi heidät juutalaisten tavoin suvaitsevuuden ulkopuolelle.

 

 

  • 1. Lupaamme esittää jäljempänä näytteitä tällaisista käskyistä.

Vertailu