Miten herttaisen herkkä onkaan naisen mieli, niinkin ”syvämietteisen” daamin kuin Sara Widebäckin. Rohkenimme artikkelissamme Ihmisoikeus ja luonnon laki mainita kaunokaisen nimen, ja heti kuiskasi itserakkaus hänen korvaansa, että artikkeli koskettelee vain ”tiettyjä keskusteluja teoksessa 'Käy laatuun'”. Kahtena perättäisenä iltana hän korotti äänensä osoittaakseen, kuinka ”epähistoriallinen” ja ”irrallinen” ihminen pakostakin on, ellei hän viehäty muhamettilaisten paratiisista, jonka huurina on muuan Sara ja jonka juhlalamput ovat niin voimakkaat, että ne karkoittavat kaiken ”obskurantismin”.
Ennen kuin jatkamme itse asiasta, pyydämme suomaan anteeksi: 1) että puhuttelumme on epäkohtelias, sillä jo Tukholmasta lähtiessään Sara häälyi neidin ja mamsellin puolivälissä ja sittemmin hän on asettunut neidin ja madamen, rouvan ja mamsellin puoliväliin, 2) että olemme kohteliaasti panneet merkille, miten kaikki se kaunis mikä on sanottu Käy laatuun -teoksen arvostelussa (Dagligt Allehanda 2. tammik.), Käy laatuun -artikkelissa (Freja, l4. tammik.), kirjoituksessa Frejan ihmisoikeudesta (Aftonbladet, 20. tammik.) ja nimimerkillä –17 merkityssä tutkielmassa (Freja, 21. tammik.), on lähtöisin Saran sydämen sisimmistä sopukoista ja on niin muodoin asetettava ”tiettyjen keskustelujen” rinnalle.
Tämä Sara tuomitsee koko avioliiton, mikäli se on kirkosta ja valtiosta riippuva instituutio. Se näet tekee avioliiton purkamattomaksi ja antaa tälle siveellisyyden ”ulkoisen merkin”, ”joka ylen usein pettää”. Hän jatkaa jalomielisesti, että yhteiskunnan antama vahvistus ”ei lisää siveellisyyteen mitään eikä ota siitä mitään pois, ei ole sen puolesta eikä sitä vastaan”. Setvikäämme siis hieman tätä viisautta ja lähtekäämme liikkeelle mitättömästä lisäyksestä.
Dame Sara! Teillä oli silmienne edessä artikkeli ”Ihmisoikeudesta ja luonnon laista”, jonka havaitsitte etupäässä selvittävän mitä järki ja siveellisyys ovat. Arvattavasti pidätte sellaista joutavana. Entäpä jos joskus huviksenne vastaisitte kysymykseen: mitä siveellisyys on? Tehän puhutte, dame Sara, ”eettisestä”, ”todesta”, ”hienosta”, ”jalosta” sukupuolten välillä ja tarkoitatte tällä näköjään miehen ja naisen välistä ”puhdasta ja sydämellistä kunnioitusta, rakkautta ja mieltymystä”. Mutta kuinka aiotte todistaa, että siveellisyys yleisesti ottaen on riippumaton valtion antamasta vahvistuksesta? Miten edelleen todistatte, että siveellisyys avioliitossa on siitä riippumaton? Tehkää käsitteenne selviksi, dame Sara. Ovatko ”mieltymys” ja ”rakkaus” pelkkänä sukupuolisena rakkautena siveellisiä avioliiton ulkopuolella? Sisältääkö edes ”puhdas ja sydämellinen kunnioitus” sen mikä avioliitossa on siveellisyys? Rohkenemme kieltää sen. Anteeksi vain, Sara, mutta meidän ajattelussamme avioliiton siveellinen elementti on yhteinen huolenpito perheen henkisestä ja ruumiillisesta tilasta. Tämä huolenpito on avioliiton siveellisyyden subjektiivinen puoli, ja ”kunnioituksella”, ”rakkaudella” ja ”mieltymyksellä” on siveellistä merkitystä vain kun ne on jalostettu tällaiseksi huolenpidoksi. – Objektiivinen puoli on valtion tunnustama perheen omistusoikeus ja vanhempien samoin tunnustettu oikeus lapsiinsa. Ilman tätä tunnustamista mikään huolenpito ei olisi mahdollinen. Dame Sara luultavasti tietää, että yhteiskunta ei suojaa vain henkilökohtaista omistusta, vaan myös perheen omistuksen, Ruotsissa perintökaaren säädöksin. Sara kai tahtoo käräjöidä poistaakseen tämän kaaren, kuten monta muutakin. Me pidämme kuitenkin edelleen kiinni siitä mitä meillä oli aikaisemmin kunnia esittää – että Saran haluama omistusoikeuden pirstominen pelkäksi henkilökohtaiseksi omistusoikeudeksi lakkauttaisi koko omistusoikeuden, se on toisin sanoen saintsimonilaisuutta, omaisuuden yleistä yhteisyyttä. Jos Sara olisi täysin johdonmukainen, hän kieltäisi sekä vanhempien oikeuden että velvollisuuden kasvattaa omat lapsensa. Ruotsalainen lakimme tunnustaa tämän oikeuden ja se on toinen valtion avioliitolle antamista tärkeimmistä vahvistuksista. Niin, valtio jopa sälyttää vanhemmille tiettyjä velvoitteita perheen omaisuuden hoidossa ja lasten kasvatuksessa. Se on kovaa, mutta oikeudenmukaista, dame Sara. Sillä muutoin ei olisi mitään normia perheestä huolehtimiselle eikä miehen ja naisen välisessä suhteessa olisi mitään siveellistä. ”Kunnioitus”, ”rakkaus”, ”mieltymys” ovat ilman sitä pelkkiä tunteita ja sellaisina täysin satunnaisia ja hetkellisiä. Vaikka ne ilmaistaisiinkin mitä ”jaloimmin”, ”hienoimmin” ja ”ideaalisimmin” sanoin, kaikki pysyisi pelkkänä loruna ilman sitä todellisuutta, josta olemme käyttäneet omaisuuden ja lasten nimitystä.
Dame Sara suvaitsee edelleen mainita, että valtion avioliitolle antama vahvistus on ”ulkoinen merkki”, ”joka ylen usein pettää”. Te pidätte, arvoisa Sara, ”ylen paljon” esimerkeistä. Te sekoitatte loistokkaasti yhteen ”liitua ja öljyä”, ”latinan kirjoituksia” ja ”punaisia nauharuusukkeita” ”lukematta”, vieläpä ajattelematta yhtään asiaa. Siitä voi oppia, että te katsotte avioliiton olevan samaa kuin kitti, kirjoitusharjoitukset ja sukkanauhat. Entä mitä dame Sara sanoo esimerkiksi kasteesta? Sillä on vihkimisen kanssa yhteistä, että se on uskonnollinen akti, että se sitoo ihmisen koko elämän ajaksi ja että sidotuksi tullut vielä vähemmän kuin avioliittoon astuessaan tietää myöhemmästä mielipiteestään ja mahdollisesta sopeutumisestaan siihen kirkkoon, johon hänet on kastettu. Eikö kaste tällöin ole mielettömän ”suurta ja todellista epäjärjestystä”? Eikö se lyö kastettuun kristillisyyden ”ulkoista merkkiä”, joka ”sekoittaa mielipiteen ja sotkee ajatuksen siitä mikä asiassa on oikein ja mikä väärin, mikä puhdasta ja mikä likaista”? – – Sara on tosin täynnä viisautta, hän vihaa ”epähistoriallista” ja ”irrallista”, mutta erään pienen seikan hän näkyy ohittaneen puhumisen innossaan, nimittäin moraalisen ja laillisen eron, joka liittyy aina inhimilliseen toimintaan ja tekemiseen sekä niiden yhtäpitävyyden ja ykseyden, joka on siveellinen. ”Punaisten nauharuusukkeiden” solmu on kuitenkin juuri tässä eroavuudessa ja yhtäpitävyydessä. Tutkikoon dame Sara onko se ”irrotettavissa”, toisin sanoen voiko dame Sara avata sen vai ei.
Jos Sara nyt lukiessaan vertauksemme kasteesta suvaitsisi muistaa, että yhteiskunta ottaa huolekseen myös opettaa kastetuille sitä oppia, johon heidät on kasteessa kutsuttu osallistumaan, silloin voimme lisäksi huomauttaa, että yhteiskunta vaatii avioliittoon astuvilta tiettyjä takeita, tietoisuutta siitä mikä avioliiton siveellinen luonne on. Jos suu sitten tekee valheellisen tunnustuksen, emme käsitä miten Sara voi asiaa auttaa, etenkin kun hän kainosti tunnustaa, että ”siveettömyyttä voi esiintyä teoissa silloinkin kun yhteiskunta ei ole antanut vahvistusta”. Otamme jälleen esimerkin: oletetaan että Saralla on kirstunsa pohjalla rahaa. Jos siitä huolimatta että jotkut muut ovat luvanneet noudattaa Jumalan käskyjä, myös seitsemättä, he haluavatkin päästä käsiksi hänen rahoihinsa, niin hän pitää varmaankin anteeksi annettavana, että rikoskaari pakottaa heidät jättämään rahat hänen kirstuunsa. Eiköhän dame Sara voine myöntää tämän saman myös kuudennen käskyn osalta. Ehkä Sara kuitenkin ajattelee: jos minua haluttaa, niin minulla on lupa. Hyvä olisi ellei olisi haluakaan. Uskallamme kuitenkin olla sitä mieltä, että jos aina ei ole lupa, vaikka haluttaakin, sillä on terveellinenkin puolensa.
Kolmanneksi Saran mielestä on ylen epämukavaa, että kahden yhteen sopimattoman ihmisen on kaikesta huolimatta ”jäätävä yhteen ja näännytettävä toisensa loppuun”. Siihen voisi tosin vastata: poikani, poikani, varokin sekaantumasta moiseen. Sara on kuitenkin eräänlainen naishenkilö. Siksi häntä ei voi kutsua pojaksi. Sitä paitsi ihmisen heikkous on yleensä suuri, ja siitä syystä valtio on varautunut liittämään eripuraiset mielet sovittelevilla sanoilla jälleen yhteen tai purkamaan avioliiton ellei sovittelusta ole apua. On tosin eräs kristinuskoksi kutsutun uskonnon perustaja, joka on selvin sanoin ilmaissut milloin avioliiton saa purkaa. Monien mielestä tämä säädös osoittaa suurta ihmistuntemusta. Sara kuitenkin kääntää teesin nurinniskoin. Kun eronnut ei ”tietyissä” tapauksissa saa mennä uuteen avioliittoon, se voi tietysti olla suuri rasitus, mutta yhtä rasittavaa on vankila varkaalle ja kansalaisluottamuksen menetys kunniattomalle. Ei todista mitään, että dame Sara on havainnut todeksi vanhan sanonnan variatio delectat [vaihtelu virkistää]. Avioliiton onni on sen siveellisen tarkoituksen täyttämisessä. Mutta kuten sanottu juuri sen määrittäminen, mikä avioliitossa on siveellistä, muodostaa solmun. Koetelkaapa dame Saraa esimerkkinä käyttäen, mahtaisiko ”epähistoriallinen” ja ”irrallinen” ratkaisumme miellyttää!
Sara tai joku hänen hengenheimolaisensa on noussut vastustamaan meidän lausumaamme, että yhteiskuntajärjestys ”sellaisenaan” on myös oikean ja väärän korkein normi, ja vetänyt tästä myös lukuisia johtopäätöksiä. Ne on kumottu jo siinä artikkelissa, josta sanat on lainattu. Suvaitkoon tämä Saran ystävä vielä varmemmaksi vakuudeksi pohtia, että olla-sana on predikaattina kaikkein merkittävin sana, vaikka onkin pieni. Tästä seuraa sekin, että sanaa ei juuri voi pistää Saran ”lasirasiaan”, ja edelleen, että yhteiskunta muodostuu kullakin hetkellä erityisten instituutioidensa jatkuvasta kehityksestä.
