Om nödvändigheten af förbudsskyddets bibehållande för inhemska sockerfabrikationen. M. M. Stockholm 1840.
Esitelemme tämän kirjasen sekä sen tieteellisen sisällön että sen aiheen käytännöllisen merkityksen tähden. Kirjanen näet osoittaa, kuinka tullitaksaa laadittaessa jokaiselle elinkeinohaaralle välttämätön tutkimus tullimaksun määräämiseksi pitäisi tehdä. Tällainen yksityiskohtainen selvitys tosiasioista ehkä riittäisi havahduttamaan ne vapaakauppaintoilijat, jotka sanan pelkkä soinnahdus panee pyörälle päästään. Heille kirjanen tarjoaa paljon muutakin merkittävää kuin vain yksityiskohtia sokeriteollisuudesta. Tosin sellainen on useimmiten ruudin tuhlausta kun näistä herroista on kyse. Miltei jokaiselta näet puuttuu käsitys järjellisestä todistamisesta. Tavallisesti he vetoavat ”puhtaaseen järkeen”; jos joku kiusanhenki kysyy heiltä mitä järki on, he jäävät yleensä vastauksen velkaa. Ujouden ripe näköjään estää heitä päästämästä suustaan sitä mikä kuitenkin on heidän mielessään: ”Minun väitteeni on järjellinen, koska minä olen järjellinen”. Näin kauppavapaus on yhtä houkutteleva kuin vulgaari liberalismi yleensäkin. Tarvitsee vain vaatia ihmisoikeutta – ja sillä tarkoitetaan vaatijan käsitystä asiasta – vaatia kuluttajalle samoja oikeuksia kuin tuottajalla on jne. Kaikki tämä palautuu suunnilleen pamfletistin iskulauseeseen: il faut donc, que je vive! [täytyyhän minun elää!] Mutta vastauskin on valmiina: je n'en vois pas la nécessité [ei se minusta ole välttämätöntä]. Nämä herrat eivät näy milloinkaan pohtineen sitä, että ihmisen korkein oikeus on tehdä väärin. Henkilökohtainen vapaus ja omistusoikeus ovat pelkkiä pikkujuttuja tämän luonnollisen oikeuden rinnalla. Kun jätetään nämä pikkujutut ja päästään näkemään asiat pohjia myöten luonnollisine oikeuksineen, luonnollisine elinkeinoineen jne., on otettu ensimmäinen askel kohti entistä parempaa tietoa. Ajattelemattomuus on kuitenkin niin yleistä, että pelkäämme muiden ottavan väitteemme pelkkänä leikkipuheena, vaikka ikivanha sananparsi sanookin: summum jus summa injuria [lain kirjaimellinen soveltaminen on suurta epäoikeudenmukaisuutta]. Meidän on siis vielä kertaalleen vakuutettava, että väittämä on esitetty täysin vakavassa tarkoituksessa. Todistaaksemme sen totuuden sanomme: Ilman luonnollista väärin tekemisen oikeutta ei olisi olemassa syyntakeellisuutta, ei vapautta eikä moraalia. Edelleen on jotakuinkin selvää, että muiden tunnustukselle perustuva oikeus ei voi olla luonnollinen, vaan jokaisella on oltava luonnollinen oikeus määrätä itse luonnolliset oikeutensa. Tähän sanotaan ehkä: eivätkö minun luonnollisia oikeuksiani ole vain ne, jotka voivat olla voimassa muiden luonnollisten oikeuksien rinnalla? Kuka sitten ratkaisee, mitkä ovat minun luonnolliset oikeuteni ja mitkä oikeudet kuuluvat muille? Kuka ratkaisee, milloin nämä oikeudet sopivat yhteen muiden oikeuksien kanssa, milloin eivät? No, sen päättää kukin itse, ja korkein päätäntävalta on vahvimman oikeudella, toisin sanoen väkivallalla. Jotta saisin selville luonnolliset oikeuteni, onko minun ehkä sovittava niistä Svean valtakunnan jokaisen miehen ja naisen kanssa, ranskalaisten ja hottentottien, englantilaisten ja eskimoiden kanssa, vanhojen assyrialaisten, babylonialaisten, kreikkalaisten ja roomalaisten kanssa ja lisäksi kaikkien niiden kansakuntien kanssa, joita vielä on meidän Herramme matka-arkussa, käyttääksemme helppotajuista kieltä?
Samanlaiseksi muodostuu tilanne luonnollisissa elinkeinoissa. Herrat kai luulevat, että Ruotsin kansakunta ei ole aikaisemmin yrittänyt selvittää mitkä elinkeinot ovat luonnollisia. Tahdotteko siis nähdä, että yritys toistetaan? Silloin on aiheellista kysyä: millä oikeudella te rajoitatte valintaa? Tehän väitätte, että monet nyt suojatuista elinkeinoista eivät ole luonnollisia. Kuka antaa oikeuden siihen? Ellei kansakunta saa valita kaikista mahdollisista elinkeinoista, on mahdotonta määrätä mitkä ovat luonnollisia. Myönnettäneen, että sen jälkeen kun elinkeinojen suojelu on poistettu kokonaan, valinnan on rajoituttava hyvin harvoihin elinkeinoihin. Ankarasti ottaen sen on rajoituttava tähän yhteen ainoaan: kesäisin syödään lehtiä ja ruohoa, talvisin kaarnaa ja sammalta, silloin tällöin vielä riistaa sen verran kuin sitä saadaan käsin kiinni. Sillä luonnolliset oikeudethan perustuvat itse kunkin luonnolliseen järkeen ja luonnolliset elinkeinot maan luontoon, Ruotsin maaperän luontoon. On kuitenkin mahdotonta saada selville, mikä on luonnollinen elinkeino hävittämättä kaikkea olemassa olevaa kulttuuria, sekä maan että kansan kulttuuria. Vain näin saadaan varmuudella selville, mitkä elinkeinot ovat Ruotsille luonnollisia. Tai sitten kaikki elinkeinot on suojattava, jotta valinta jäisi avoimeksi – kolmatta mahdollisuutta ei ole. Olemassa olevan lain kumoaminen merkitsee sitä paitsi uuden säätämistä, ja lainsäädännössähän on aina puututtava luonnolliseen, luonnollisiin oikeuksiin ja luonnollisiin elinkeinoihin.
Kirjasen tekijä tarjoaa myös luonnollisten elinkeinojen kannattajalle kovia pähkinöitä purtavaksi yksinkertaisilla kysymyksillään: Mitkä ovat Ruotsin luonnolliset elinkeinot? Mistä ruotsalaiset löytävät markkinoita tuotteilleen? Hän pitää maanviljelyselinkeinoa luonnollisena. Mutta missä vilja saadaan myydyksi? Kysymyksestä tulee todella visainen, koska kaikki nekin maat, jotka tuottavat viljaa edullisemmalla hinnalla kuin Ruotsi, katsovat silti joutuvansa ”pitämään manufaktuureja ja tehtaita käynnissä vain varmistaakseen kotimaisen menekin viljan ylijäämälle”. Samoin on rautateollisuuden laita. Tuonti Atlantin takaisista maista loppuu tehtaiden myötä kokonaan, sillä pääosa tuonnista on raaka-aineita tehtaille, eniten sokerin tuotantoon. Näin olemmekin päässeet kirjasen pääasiaan.
Aluksi kerrotaan, että raakasokerin tuonti on ”viime vuosina” pitänyt liikenteessä noin kolmekymmentä ruotsalaista laivaa. Ne ovat voineet viedä ruotsalaista rauta- ja puutavaraa Brasiliaan, Länsi- ja Itä-Intiaan vain koska paluulasti on ollut varma. Saamme edelleen tietää, että raakasokerin tulli on ”kuudesosa valtakunnan koko tuonnista kannetuista tulleista”. Edelleen kerrotaan, että vuonna 1839 yhdeksäntoista sokeritehtaan käyttämä luuhiili maksoi 40 312 riksiä, käärepaperi 24 238, puuastiat 29 758, naru 8 878 ja juomat, voi, munat, kynttilät, oljet jne. yhteensä 61 000 riksiä. Muurarien, kirvesmiesten, seppien jne. työt maksoivat yhteensä 21 093 riksiä. Kun mukaan lasketaan tehtaiden työläisten ja heidän perheidensä, yhteensä 1 550 hengen, elatus, voi tätä elinkeinoa pitää Ruotsille merkittävänä. Puhukoot taloustieteen kiistakirjoittajat mitä puhuvat; mitä tämä kaikki sitten merkitsee? Jo se hienosokerin tulli, jota veroasiain valiokunta on ehdottanut, tuottaa valtion kassaan yhtä paljon kuin raakasokerin tulli (ja salakuljetus on jätetty kokonaan laskuista). Kirjoittaja on kuitenkin osoittanut vakuuttavasti, että hieman alle kaksinkertainen tulli tähän nähden riittäisi suojaamaan Ruotsin sokeritehtaat. Minne sitten joutuisivat merimiehet, kirvesmiehet, köydenpunojat, paperitehtailijat jne.? Harjoittamaan luonnollisia elinkeinojako? Vai maanviljelyäkö? Ehkä he ryhtyisivät kuluttamaan ilmaiseksi talonpojan tuottamia munia, voita, talia, olkia, puutavaraa jne. Sillä missä talonpoika voi myydä ne tuotteet, jotka häneltä jo liikenevät? Entä mihin hän tarvitsisi työvoimaa? Rabulistit, Aftonbladet ja kumppanit kärjessä, eivät kai tyytyisi tähänkään. He poistaisivat mieluiten kaikki tullit. Leivättä jäävän kansan määrä ei näitä kansan ystäviä pysäyttäisi; he sälyttäisivät hiukan lisää veroa maanviljelijöiden maksettavaksi. Minkä keinon he sitten keksisivät nälkää näkevien auttamiseksi? Varmaankin radikaalin keinon, lex agrarian [peltolain]. Heidän täytyisi vähintään ehdottaa, että metsät ja vedet jaetaan tasan luonnollisille elinkeinoille, metsästyksen ja kalastuksen harjoittajille.
Tekijä haluaa kieltää ehdottomasti hienosokerin tuonnin. Hänen perusteenaan on ennen kaikkea se, miten helppoa tätä tavaraa on salakuljettaa nykyisen valvonnan oloissa. Asiaa sietää harkita. Sen sijaan on tuskin aiheellista pohtia sitä tuulesta temmattua ehdotusta, että tullitaksasta olisi poistettava sana ”kielto”. Jäisihän näet lukuisia poikkeuksia: tuotaisiin väärää rahaa, painotuotteiden luvattomia jälkipainoksia, tarkastamatonta kultaa ja hopeaa, Ruotsissa patentoituja tuotteita, tavaroita, joihin on väärennetty kotimaisten valmistajien leimat jne. Yhtä vähän kuin voimassa olevaa lakia voi näissä tapauksissa muuttaa poistamalla yhden sanan, yhtä hankalaa olisi antaa ulkomaisten käsityöläisten vapaasti myydä tuotteitaan Ruotsissa, oli tullimaksu mikä hyvänsä, samaan aikaan kun kotimaiset käsityöläiset saavat myydä vain markkinapaikoilla. Asiaa ei saa siis jättää minkään ratkaisevan summarius processuksen [ylimalkaisen kehityksen] varaan, vaan se on hoidettava todellisten olosuhteiden mukaan. Ainoa havaitsemamme puute kirjoituksessa on, että siinä ei ole yksityiskohtaisesti laskettu hienosokerin valmistuskustannuksia Ruotsissa. Sehän on sentään kaikkein ratkaisevin seikka. Raaka-aineen tuontitullin korottaminen 25 prosentista 50 prosenttiin on ilmeisesti liikaa. Toisaalta puolentoista miljoonan tullitulojakin sietää harkita, ja kaiken muun ohella ne puhuvat tämän elinkeinon suojaamisen puolesta.
