Freja nro 57, 21.7.1840: Perustuslakivaliokunnan ehdotus vaalilaiksi

Tietoka dokumentista

Tietoa
21.7.1840
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Otamme tämän ehdotuksen hieman arkaillen tarkasteltavaksemme. Siitä syystä tarkastelusta tuleekin lyhyt. Olisimme mielellämme toivoneet sen laatuista ehdotusta, että edustus olisi mahdollisesti voitu uudistaa sen pohjalta. Ehdotus ei valitettavasti anna siitä mitään toivoa. Tämän varman käsityksemme syyksi ehkä luullaan aiheellista epäluottamusta erioikeuksia nauttivien säätyjen haluun luopua erioikeuksistaan. Päinvastoin! Olemme nimittäin sitä mieltä, että suurinta vastarintaa ehdotus kohtaa erioikeuksia vailla olevien säätyjen taholla. Monet ovat ehkä sitä mieltä, että on varomatonta kiinnittää huomiota asiaan. Olisimme samaa mieltä, ellemme väkisinkin näkisi ennakolta millaisia haittoja kansan poliittisen vapauden sitominen auttamatta aiheuttaisi tulevaisuudessa. Kaikkein vähiten vastustamme sitä pyrkimystä, että sivistyneimmät saisivat mahdollisimman paljon tilaa edustuslaitoksessa. Luotamme kuitenkin sen verran sivistyksen mahtiin, että uskomme sen johtavan yhteiskuntaa riippumatta äänten enemmistöstä. Tästä syystä suomme sivistykselle oman oikeutensa loukkaamatta kenenkään muun oikeutta.

Asia on yksinkertainen ja se on hyvin tarkoin esitettävissä lukuina. Ensinnäkin ehdotuksen mukaan se, joka harjoittaa maaseudulla vuokraviljelyä (10 vuotta), saa vain yhden äänen. Sen sijaan maata omistavalla maanviljelijällä on kaksi ääntä ja lisäksi hänen pitää olla itsenäinen kymmenen vuotta. Sitä vastoin kaupungin porvarimiehellä on äänioikeus, jos hän voi todistaa, että hänellä on kolme vuotta ollut toimeentulo. Tämä oikeuksien erilaisuus koskee tällä hetkellä suhteellisen harvoja kansalaisia. Syntyvä tyytymättömyys voidaan niin ollen panna sen tiliin, että on mahdotonta olla kaikkien mieliksi. Merkittävämpää onkin tällöin se, että jo vaalitapa sulkee osan maata omistavista talonpojista edustuslaitoksen ulkopuolelle.

On helppo arvata mihin tullaan kaikissa niissä edustusuudistuksissa, joissa vaalikelpoisuus tehdään säädystä riippumattomaksi: varsinaisesta talonpojasta tulee yhä harvemmin edustuslaitoksen jäsen. Eihän siinä ole tietenkään mitään pahaa, että talonpoikaissääty valitsee edustajikseen keitä hyvänsä. Nyt ehdotetussa vaalitavassa talonpojan kanssa valitsevat yhdessä1 paitsi kaupunkien asukkaat, tehtailijat ja yleensä käsityöammattien harjoittajat, myös virkamiehet ja eläkkeen nauttijat. Kun vaali lisäksi toimitetaan valitsijamiesten välityksellä, väistämättömänä seurauksena on usein, että talonpoikia ei ole valittujen edustajien joukossa. Mielipiteet menevät yleensä ristiin avoimien ja suljettujen äänestyslippujen eduista. Varmaa on, että suljetuin lipuin toimitettu vaali avaa muille valitsijamiehille mahdollisuuden määrätä talonpoikaissäädystä valittujen äänet, koska äänestäjillä ei ole mitään keinoa valvoa miten valitsijamiehet ovat täyttäneet heidän luottamuksensa. Kun otetaan huomioon talonpoikaissäädyn poliittisen tietoisuuden nykyinen vaihe, on selvää, että kaikki tämä herättää ennemmin tai myöhemmin tyytymättömyyttä. Se on sitäkin vaarallisempaa kun talonpoikaissäädyltä puuttuvat silloin kaikki lailliset keinot uuden reformin aikaansaamiseksi.

Toisaalta virkamiesten ja säätyläisten lukumäärä on monin paikoin – pohjoisessa – niin vähäinen, että heidän äänioikeutensa on yhtä tyhjän kanssa. Jos esimerkiksi pappi on pitäjän ainoa säätyläinen, hänellä ei ole juuri iloa yhdestä äänestään.

Tämän ehdotuksen hyväksyminen olisi yhtä arveluttavaa kaupunkien kannalta. Kaupunkienkin merkitys edustuslaitoksessa vähenisi osaksi korkeamman sensuksen, osaksi kaupunkien ja maaseudun yhteen laskemisen vuoksi. Jos tähän lisätään vielä ne supistukset, joita varsinaisen porvariston vaaliin tulee niissä kaupungeissa, joissa on suuri virkamiesluokka, saa porvarisäätykin liian monia tyytymättömyyden aiheita tästä ehdotuksesta.

Lukija havaitsee, että huomautuksemme perustuvat pääasiassa seuraavaan vaatimukseen: yhteiskunnan jokaisen kansalaisen on oltava vakuuttunut siitä, että hän on osallisena valtion asioiden hoitamisessa. Varmuus tästä on mitä tärkein kaikissa edustuksellisissa valtioissa ja siihen perustuu lainkuuliaisuus ja tyytyväisyys oleviin oloihin. Jos edustuslaitos vie yksilöltä tämän varmuuden, se ei ole mikään edustuslaitos. Siihen näet kuuluu, että kansa näkee niin sanottujen edusmiestensä vallassa todella myös oman valtansa. Oleellisin virhe perustuslakivaliokunnan ehdotuksessa vaalilaiksi on, ettei se ota huomioon tätä vakuuttuneisuutta.

Ei maksa vaivaa puuttua edustusehdotuksen muihin asioihin, yksikamarijärjestelmään jne. Valiokunnassa on kamarien lukumäärästä vallalla dissensus [erimielisyys], joka vallitsee myös sen ulkopuolella. Asiasta käytetyistä puheenvuoroista päätellen toivomus kahdesta itsenäisestä kamarista tuntuu olevan ylivoimaisesti suosituin. Valiokunta voi siis varautua siihen, että sen ehdotus menee tältä osin nurin. Koko esitystä hallitseva Norja-mania2 herättänee myös aiheellista epäluottamusta koko ehdotusta kohtaan.

 

 

  • 1. On syytä huomata, että jokaisella virkamiehellä (pappi, siviili tai sotilas) on henkilökohtaisesti yksi ääni, kun talollisella on usein vain äänen neljännes. Kaikilla niillä paikkakunnilla, missä on suurehko määrä säätyläisluokkaan kuuluvia tilanomistajia, ratkaisevat säätyläishenkilöt niin ollen valitsijamiesten vaalin.
  • 2. Mania ei ole kuitenkaan mennyt niin pitkälle, että siinä olisi omaksuttu Norjan perustuslain käytännöt, esimerkiksi 59. §:n säädökset tietystä määräsuhteesta kaupunkien ja maaseudun edustajien välillä.

Vertailu