(Suositellaan esitettäväksi luonnontutkijoiden kokoukselle)

I LUONNONHISTORIA

Mehiläinen on hyönteinen ja sen hienoin muoto on kuhnuri.

Kuhnurin tunnusmerkkejä ovat luonnoton lihavuus, steariiniin ja muihin teollisiin tuotteisiin kohdistuva kiihkeä viha ja vahan suosinta. Kuhnuri osaa erityisen taitavasti muovailla vahasta irtoneniä, joita riittäisi vaikka kokonaiselle kansakunnalle. Kuhnurilla on siivet, joita se käyttää mieluiten kärpäslätkänä. Se pitää hienosta ja hohdokkaasta ja niinpä se omistautuukin jopa työmehiläisen kustannuksella kunniaseppeleelle, missä se osoittaa hyvää makua.

Kuhnurin jälkeen on huomattavin työmehiläinen. Se on väriltään tumma ja vain päässä on keltaiset ja punaiset raidat. Se pistää herkästi, joskin se yleisesti ottaen pörisee enemmän kuin pistelee. Työmehiläinen ymmärtää tehdä ns. porsaanreikiä, ja niihin kerätään hunaja, joka tosin enimmäkseen on pelkkää villihunajaa. Niissä myös haudoskellaan poikasia, joista useimmat ovat epäsikiöitä.

Mehiläisyhdyskunnassa on vielä kuningatar, jolla on uskomattoman pieni pää, mutta sitäkin isompi takaruumis. Pikkuisessa päässä on kaksihaarainen myssy, jonka kärjet ovat suipot ja siksi kuningatar tahtoo käydä perin terävästä. Peräpäällä on kuitenkin niin iso ylipaino, että juuri se tuottaa kaiken mitä kuningattaren tunnusmerkit edellyttävät: joko munia tai munista tulevia poikasia. Tuotteet syntyvät ylenpalttisista kukkasista, joita kuningatar ei vain syö, vaan ymmärtää myös sirotella ympärilleen.

II PESÄ

Pesä, missä mehiläiset pitävät peliään ja tekevät temppujaan, on rakennettu risuista ja männynkävyistä, jotka poljetaan pieniksi ja märehditään ja kootaan osakkeilla eli ns. ”panoksilla”. Pesä rakennetaan moneen kerrokseen, niin että se mikä putoilee ylhäältä voidaan kerätä ja käyttää alhaalla. Pesässä käy usein panosten antajia, joiden pään mehiläiset yrittävät sekoittaa pörinällään narratakseen heidät jäämään. Etenkin kuningatar on ahkera siinä puuhassa. On itsestään selvää, että mehiläispesät tuppaavat olemaan latvasta lahoja.

III TAPA KASVATTAA MEHILÄISIÄ

Tavoitteena on tietysti sellainen mehiläinen, joka ei tyydy elelemään ja touhuilemaan tavalliseen tapaan pikku pesässään peltopalstan laidalla apupapin tai muun sellaisen virkatalon edessä. Taidot ja sitkeyden omaksuttuaan sen pitäisi imeä kuiviin kaikki vapauden kentälle levittäytyvät kukkaset ja pistää joka ikistä vaeltajaa. Niinpä tällaisen mehiläisen kasvattaminen vaatii aivan uusia toimia.

Siksi etsitään tavallinen mehiläinen, joka kuitenkin eroaa muista kumppaneistaan siinä, että sen harvinaisen pieni pää yhdistyy mitoiltaan niin pönäkkään vartaloon. Näin mehiläinen kestää kaiken kirjavat rasitukset siinä puuhassa, johon sen on ryhdyttävä. Ennen kuin tämä mehiläinen lähetetään tulevaan yliopistoonsa, Ruotsalaiseen mehiläispesään Tukholmaan, se passitetaan johonkin maan hiippakuntaan ottamaan piispanhiippa päässä ensi askeleitaan oppineisuuden uralla. Hiippa puolestaan muistuttaa sekä muodoltaan että sisällöltään mainittua yliopistoa. Aikoinaan mehiläiseltä leikataan siivet, jotta se välttyisi niiltä harha-askelilta, joihin liian valtoimeksi riistäytyvä vapaus voisi johdattaa. Nuoren oppilaan on pidettävä muutama tunti päivässä kapulaa suussaan jotta tämä tarpeellinen ruumiinosa samalla voimistuisi ja suurenisi. Sen on opittava lukemaan ja kirjoittamaan sen verran että se pystyy tavuttain lukemaan mitä sille kirjoitetaan ja kirjoittamaan sanelun mukaan. Sen täytyy myös hallita sen verran matematiikkaa, että se pystyy auttavasti todistamaan että tasasivuisen kolmion eli ns. ”kolmikannan” sivut ovat yhtä suuret. Ellei mehiläisellä ole luontaisia taipumuksia pörrätä korkean tahon käskystä, niin sen täytyy jäljitellä Demosthenesta, joka kehitti puhe-elimiään pauhaavan ja kuohuvan virran rannalla. Näin mehiläisen tulee harjoitella sanojen kuohussa ja lupausten pauhussa. Jotta se vahvistaisi pistintään niitä taisteluita varten, joita se joutuu käymään ranskalaisia vapaudenoppeja vastaan niiden yrittäessä päästä jokapäiväiseksi leiväksi meidän maassamme, mehiläisen on työnnettävä pistimensä muutamaksi tunniksi päivässä ns. ranskanleipään. Karaistakseen vartaloaan mehiläisen on kylvettävä joka aamu eau de Gascognassa [Gascognan vesi, gascognalaiset olivat tunnettuja kerskailevaisuudestaan], jota hankitaan yleisillä varoilla. Jotta mehiläinen suojautuisi sitä myrkkyä vastaan, jota aikakauden tappava henki huokuu, ei ole haitaksi jos se silloin tällöin kulauttaa itseensä pikkuisen ”ryssänapua”, tuttua kärpäsmyrkkyä, joka on aina tepsinyt uhrautuviin ryömiskelijöihin. Jos mehiläisessä ilmenee kehnoja taipumuksia, kuten halua lentää korkeammalle kuin koulu tai hiippa rajoituksineen sallii, sitä uhataan heti ”kärpäslätkällä”, jonka käyttelijäksi haetaan yksi kahdeksastatoista muusasta. Nuorta mehiläistämme ei tule silti kokonaan pitää erossa niistä huveista, joita se siinä iässä halajaa. Siksi se saa juhlatilaisuuksissa, joissa piispanhiippaa käytetään, leikkiä muurahaisten kanssa, joita näkyy aina liikkuvan piispojen päässä. Kun mehiläinen on sitten onnellisesti käynyt läpi ensimmäiset alkeet, koittaa se suuri päivä, jolloin se lähetetään oikeaan pesään käyttämään luonnon ja hyvän kasvatuksen antamaa leiviskää, jotta Herran viinimäki kukoistaisi ja ihmissuku peittyisi suitsutukseen ja kadot kohtaisivat tätä maailmaa. Itse mehiläisen ei kuitenkaan pidä kärsiä siitä savuisesta ilmapiiristä, jossa se nyt oleilee ja siksi se määrätään johonkin sukupuolitautien sairaalaan pitämään esitelmiä sekalaisista aiheista. Siellä se oppii myös entistä paremmin käsittämään, miten tärkeää on laittaa ihmisille vahaneniä. Kun mehiläinen on kiitettävin arvosanoin läpäissyt tämän kuurin, vasta sitten se on oikea mehiläinen ja se korotetaan hovisaarnaajaksi sillä ehdolla, että se pörisemällä ja pistelemällä läpäisee mahdollisimman nopeasti pastoraalitutkinnon lyömättä kuitenkaan laimin asemaansa pesässä.

Jos mehiläinen tai mehiläiset sitten haluavat lähteä parveilemaan jonkin pesässä sattuneen kärhämän tähden tai jos panosten antajat alkavat tapella risuista ja männynkävyistä, ripustetaan pesän lähettyville välittömästi ja varovaisesti kamarillan makuukamarista tuotu lakana ja mehiläinen tai mehiläiset pyydystetään siihen.

Kun sadonkorjuun päivä aikanaan koittaa, nämäkin mehiläiset jakavat tavallisten kohtalon – ne uhrataan ja tapetaan. Mutta miten runsas ja ihana sato onkaan! Ja se hunaja, miten hyvää se tekeekään monelle heikolle rinnalle yhteiskunnan huipuilla! Ja se vaha, miten se lujittaakaan lankoja. Niistä kudotaan ne veriset paidat, joihin kansakuntien on sonnustauduttava hallitsijaansa varten!