Aika usein näkee sekoitettavan toisiinsa kaksi niin olennaisesti eri käsitettä kuin sääty ja korporaatio. Näin on meillä tapahtunut erityisesti edustusjärjestelmän uudistamista koskevissa keskusteluissa. Koska korporaatiolaitosta on totuttu jo kauan pitämään henkilökohtaisen vapauden tarpeettomana kahleena, on yhteiskunnan kaikki korporaatiot julistettu arvelematta vahingollisiksi. Onpa säätyerotkin laskettu asiaa sen enempää tutkimatta korporaatiolaitokseen ja luultu, että edelliset on yhtä helppo poistaa kuin jälkimmäinen. Pyrkimyksen uskotaan etenevän melkoisesti, jos edustusoikeus poistetaan säädyiltä ja se liitetään tiettyyn ominaisuuteen – ruumiilliseen tai henkiseen. Tämän seurauksena säätyhengen oletetaan katoavan ja yleisen hengen nousevan sen tilalle. Jätämme sen asian toistaiseksi, mutta uskallamme olla sitä mieltä, että säätyhenkeä ei voi juuria pois niin kauan kuin ihminen syö leipäänsä otsansa hiessä ja ihmissuvulla on kasvattajanaan vain yksi äiti, maa.
Säätyerot perustuvat työnjakoon, toisin sanoen yksilöiden erilaiseen tapaan tehdä työtä yhteiseksi hyödyksi ja saada sen nojalla osuus yhteisestä varallisuudesta ja yhteisestä turvallisuudesta. Yksilöiden erilaiset työtavat riippuvat luonnonoloista, ilmastosta, maan laadusta yms. sekä yhteiskunnan sivistystasosta ja siksi työtapoja voi osittaa loputtomiin. Kuitenkin kaikissa yhteiskunnissa voi erottaa kolme erilaista työtapaa sekä yleisessä että yksityisessä edun hankinnassa, ja kaikki muut työtavat voi jakaa näihin alaryhmiin. Ne ovat: 1) maan tuotteiden välitön hankkiminen, jolloin varsinainen kiinteä omaisuus, maa, tehdään irtaimeksi ja yleisesti käytettäväksi; 2) irtaimen omaisuuden jalostus ja moninkertaistaminen, jolloin toisaalta tarpeet ja niiden tyydyttämisen välineet moninkertaistetaan, ja yksilö tulee siten vapaammaksi välittömistä luonnontarpeista, toisaalta yhteinen puoli, yhteiskunta, tulee vähemmän riippuvaiseksi maan luonnonoloista; ja 3) yhteiskunnan yhteisten asioiden välitön hoito, toisin sanoen yhteiskunnan lakien soveltaminen, joka tekee molemmat äsken mainitut sekä yhteisön että yksilön kannalta tuottaviksi. Nämä kolme työtapaa muodostavat myös kolme säätyä: maanviljelijät säädyn, joihin kuuluvat myös kaivosmiehet, kalastajat jne., elinkeinon harjoittajat, toisin sanoen käsityöläiset, tehtailijat, kauppiaat yms. ja virkamiehet. Tässä ei ole tilaisuutta esittää laajempia perusteluja jaottelulle ja sen tarpeelle. Asia tulee todistetuksi, ellei ole sellaista yhteiskuntaa, missä nämä kolme työtapaa eivät esiinny ja ellei ole olemassa erityistä työtapaa, jota ei voi palauttaa johonkin niistä.
On kuitenkin selvää, että säädyt eivät eroa toisistaan vain työtavoiltaan. Kaikki nämä toimet vaativat oman koulutuksensa ja taitonsa ja lyövät oman leimansa yksilön koko ajatus- ja toimintatapaan. Esimerkiksi maanviljelijän toiminta on alituisesti toistuvaa samaa työtä ja siksi hän pitäytyy ajattelutavassaan vanhassa ja perinnäisessä. Elinkeinon harjoittajalla puolestaan on jo suora yhteys ulkomaalaisiin, ja hänen toimintansa on riippuvaista maailman tapahtumista ja kulttuurin edistymisestä yleensä. Siksi hänen on suunnattava katseensa ulospäin ja seurattava aikaansa. Siksi hänen ajatustapansa edustaa edistystä ja uudistuksia, ja hänen elintapansa seuraavat vieraita esikuvia enemmän kuin ensin mainitun säädyn, joka haluaa elää esi-isien tavoin. Virkamies joutuu toimessaan pitämään silmällä sekä vanhaa että uutta. Hän soveltaa annettua menneisiin aikoihin pohjautuvaa lakia aina uusiin olosuhteisiin ja tulee näin etsineeksi takeita tulevaisuudelle menneisyyden suhteesta nykyisyyteen. Erot ovat nähtävissä jokapäiväisimmänkin kokemuksen perusteella. Talonpojan huomautukset uutta ehdotusta vastaan perustuvat vanhan käytännön etuihin. Kauppias ja tehtailija punnitsevat vain hetkellisiä etuja, kun taas virkamies näkee etujensa lisääntyvän kehityksen jatkuessa tasaisena, ja siten hän haluaa varmistaa tulevaisuuden.
Korporaatio voi säädyn tavoin olla riippuvainen työn luonteesta, mutta se on kuitenkin korporaatiolle pelkästään tilapäistä ja toissijaista. Korporaatio on yhteiskunnan lainsäädäntöön perustuva kansalaisjoukon yhteenliittymä, jonka tavoitteena on keskinäinen huolenpito. Siihen kuuluu korporaation valta tuomita yksityisen tekoja, määrätä hänen panoksensa yhteiseksi hyväksi jne., sekä se turva, jota korporaatioon kuuluva yksilö tietää saavansa osaksi valtiolta, osaksi korporaatiolta. Korporaation käsitteen kannalta ei ole kovin olennaista, että se on ollut samaa elinkeinoa harjoittavien yhteenliittymä. Nykyään näiden ammattikuntien tilalle ovat tulleet paikalliset korporaatiot, paikalliset yhteisöt. Se, että niitä on syntynyt ennen muuta elinkeinon harjoittajien keskuuteen, ei johdu vain tämän säädyn monista erilaisista työtavoista, vaan myös sen eriytyneemmän lainsäädännön tarpeesta. Se yksilöiden luokka, joka toimensa vuoksi joutuu eniten ajattelemaan käsillä olevaa hetkeä, on siis samasta syystä joutunut myös pakollisten rajoitusten alaiseksi useammin kuin muut säädyt. Korporaation kunniantunto on hillinnyt sitä liiallista oman voiton pyyntiä, johon hetkellisten etujen tavoittelu niin helposti johtaa.
Sanotusta on helppo nähdä, mikä suuri ero on säädyn ja korporaation välillä. Sääty on yksilöiden ajatus- ja toimintatapojen eroavuutta, joka perustuu ihmisen yleiseen suhteeseen luontoon ja muihin ihmisiin sekä hänen omiin luonnollisiin taipumuksiinsa. Korporaatio on tietylle lainsäädännölle perustuva yhteiskunnallinen laitos. Yleisimmiltä piirteiltään säätyerot ovat yhteisiä kaikille kansakunnille ja valtioille. Korporaatio on eri valtioissa erilaiseksi muuntunut rengas valtion ja yksilöiden välillä. Juuri tämä korporaatioiden välinen laissa määrätty suhde on saanut nimen porvarillinen yhteiskunta eli yhteiskunta sanan varsinaisessa merkityksessä.
Edellä esitettyyn haluamme lisätä vain muutamia yleisiä korollaareja, jotka koskevat tämän päivän olosuhteita.
Jos puhutaan säädystä, vaikka pohjana ei ole yksikään kolmesta yleisestä, edellä esitetystä toimintatavasta, voi kyseessä olla kylläkin korporaatio, mutta ei mikään sääty.
Pelkkä faktinen edustusoikeus synnyttää yhtä vähän säädyn kuin vaikkapa Öresundin tullimonopoli tekee Tanskasta valtion.
Edustusoikeuden määrääminen säädyn mukaan on vähemmän mielivaltaista kuin sen määrääminen omaisuuden tai sivistyksen mukaan. Maata omistavat maanviljelijät ja vakinaiset virkamiehet ovat kaksi luokkaa, jotka eivät tarvitse takuita. Kolmannessa säädyssä voivat rajoitukset olla tarpeen omaisuuden liikkuvuuden ja hyvin nopean vaihtumisen samoin kuin muuttuvan ja äärimmilleen jaettavissa olevan työtavan tähden.
Tästä ei kuitenkaan seuraa, että vaalit pitäisi toimittaa säädyittäin tai että edustuslaitoksen pitäisi jakautua säätyihin.
