Svenska Bietin viime lauantain numerossa on Litteraturbulletin-otsikon alla artikkeli, jonka pitäisi olla tieteellinen arvio Ignellin teoksesta ”Grund­drag af den kristliga sedeläran”. Kalskahtavan otsikkokilven taakse kätkeytyy kuitenkin tietämättömyyden, karkeuden ja paavillisuuden hylkäystuomio kaikelle sille, mitä sanotaan tieteelliseksi tutkimukseksi, kavalin henkilö­koh­tai­nen hyökkäys, mitä omasta ymmärryksen ja todistuskyvyn puuttees­taan suuttunut röyhkimys on tieteellisessä yhteisössä milloinkaan rohjennut tehdä.

On todella valitettava tieteen kohtaloa tässä maassa, missä ajatus- ja painovapaus ovat lailla turvatut, mutta siitä huolimatta Svenska Bietin kaltainen ääni uskaltaa puhua pelkäämättä lainkaan yleisön halveksuntaa. On surkuteltava jokaista lämmintä totuuden ystävää, joka hra Ignellin tavoin esiintyy tässä maassa, missä keskiaikaisella barbarialla ja uskonnon nimissä tihkuvalla vihalla on yhä sanan sijansa. Ellei tätä barbariaa todellakaan tueta papiston ja vaiteliaiden teologien koulutuksessa, sitten Bietin artikkelia on pidettävä mielisairaiden aivojen tuotteena. Kuitenkin sen luihu ja valheellinen luonne osoittaa pahantahtoista laskelmointia, jota mielipuolella ei voi olla näin runsaasti. Kirjoittajan täytyy niin ollen tietää saavansa suojelua samoin ajattelevilta, joille mikään keino ei ole liian alhainen silloin kun tavoitteena on muka ”luterilaisen kristillisyyden” kukoistus.

Svenska Bietin ei nimittäin kuule milloinkaan puhuvan kristillisyydestä, vaan vain ”luterilaisuudesta”, kristillisyydestä ”kirkollisessa merkityksessä”. Ei ole kauankaan siitä kun lehti pöyhkeili saarnaamalla, että Jumalan sana on opin ainoa normi, ja se yritti levittää jopa väärillä lainauksilla ja häpeämättömillä valheilla käsitystä, että lehden vastustajat kieltävät sen. Sitten ilmaantuu tekijä, joka perustaa tieteellisen oppinsa pelkästään niille samoille sanoille, tekee opin pääkohdan Kristuksen jumalallisesta luonteesta ja kristillisen siveysopin koko summan Jumalan valtakunnan toteutumisesta myös maan päällä ja löytää sen opin yksinomaan kristinuskon perusteoksesta, Uudesta testamentista. Ja silloin Bietin uskonkiihkoilija alkaa elämöidä ”analogia fideistä” [uskon analogiasta], ”suurista johtavista yleisistä käsitysperusteista”, joiden pitäisi määrätä miten Raamattua saa ja pitää tulkita. Aina on näiden pimeyden apostolien laita samoin. He huutavat: ristiinnaulitkaa, ristiinnaulitkaa! Hän kieltää Mooseksen ja profeetat. Jos joku sanoo heille: ”Minä opetan vain mitä Jumalan sana opettaa”, ja todistaa sen, niin he nostavat melun: ”Jumalan sana saa todistaa vain sen mitä me olemme oppineet tästä Benzeliuksen oppikirjasta”. He itse ovat liian taitamattomia kyetäkseen yhdistelemään niitä ristiriitoja, joita Raamattukin voi sisältää. Kun joku taitavampi yrittää ratkaista ne, he käsittävät oman merkityksettömyytensä, huomaavat joutuvansa riippuvaisiksi totuuden uudesta muodosta ja tuomitsevat kaiken edistymisen, koska se paljastaisi heidän alastomuutensa. Heidän ahtaisiin kalloihinsa ei mahdu, että kun kristinusko on vuosituhantinen oppi, se voitaisiin käsittää eri tavoin suhteessa eri aikakausien sivistykseen, joka puolestaan on kristinuskon oma tuote. Totuus on heille yksi väittämä, jonka on säilyttävä maailman loppuun asti. Merkillistä kyllä se väittämä on aina täsmälleen se sama, jonka joku kärsivällinen apulaisrehtori on takonut heidän päähänsä. On selvää, että erityisesti kristillinen siveysoppi kuvottaa heitä. He eivät näet tahdo, että kristitty olisi kristitty työssä ja toimessa, että hän pyrkisi jalossa toiminnassa korkeimman olennon yhteyteen, osoittaisi elämällään maan päällä olevansa osallinen jumalallisesta hengestä. Ei, he heittävät maailman ja kaiken maalliseen elämään kuuluvan hiiteen ja opettavat ikuista autuutta, joka saavutetaan vain itkulla ja hammasten kiristyksellä. Sen tärkeimpiä edellytyksiä on, että maailmaa on paettava, siitä saat nähdä korkeintaan kappaleen kamarisi oven ja kirkon välillä mennessäsi kuulemaan heidän autuaaksi tekevää saarnaansa.

Me olemme katkeria eikä Bietin ilkeys ole lukijan mielestä närkästyksemme arvoinen. Kuitenkin lehden pappi esiintyy tällä kerralla niin röyhkeästi, että samankaltaista ei ole nähty lehden aikakirjoissa. Tämä pappi ei vaadi enempää eikä vähempää kuin että hra Ignell, ”Grunddragen af den kristliga sedeläran” -teoksen tekijä on erotettava papinvirasta tai hänen on siitä erottava. Opettaako I. sitten jotain siveetöntä? Ei. Entä jotain epäkristillistä? Ei. Hän opettaa: ”Siveellinen liittyy uskonnolliseen samassa tunteessa kuin missä toiminta suuntautuu kohti Jumalaa”, eikä ”siveysopille enempää kuin uskonopillekaan voi antaa” mitään muuta ”lähtökohtaa kuin itse Kristuksen”, ja ”kristillinen siveysoppi voi vain viittaamalla Kristukseen meidän perikuvanamme perustella yleispätevyyden vaatimuksensa ja tehdä nimityksensä oikeutetuksi”, koska Kristus on ”Jumalan olemuksen kuva”, niin että ”isän ja pojan olemuksessa ei ole mitään eroa”. Perustaako hän oppinsa filosofisiin päätelmiin? Ei, sillä hän todistaa opetustensa jokaisen sanan Uudella testamentilla. Ja näiden rikosten vuoksi julistetaan, että hän ei ole arvollinen olemaan pappina Ruotsissa!!

Kyllähän Svenska Biet tuo aina esiin syyt. I. sanoo, että perisynti on ihmisen ”aistillisuus”, samoin kuin Paavali opettaa, että ”liha” on se paha, joka sotii ”henkeä” vastaan. I. sanoo, että pelkkä myötäsyntyisesti saatu omatunto ei ”riitä ohjaamaan meidän elämäämme”, että hottentotilla, Sandwichsaarten asukkaalla, Bietin papilla ja herkkätuntoisella kristityllä ei ole samaa käsitystä hyvästä ja pahasta, millä hän haluaa juuri todistaa, että ilmestys on välttämätön ihmisen siveellisyydelle. Hän sanoo, että oppi Kristuksen toiminnasta, joka ylittää hänen historiallisen olemassaolonsa, ja ”ylittää Jumalan valtakunnan perustamisen ja kaiken mitä siihen kuuluu”, ei sisälly niihin ”neuvoihin, jotka Jumala on antanut tehdäkseen maailmaan autuaaksi”. Hän sanoo, että ”Jumalan valtakunnassa ainoa ja oikea sovitus on” siinä, että ”johdattaessaan meitä Jumalan oikeaan tuntemukseen ja ollessaan itse samalla esikuvana jumalallisessa voimassa ja totuudessa elettävälle elämälle Kristus ilmoittaa meille molemmat yhdellä kerralla” ja ”sovittaa meidän mielemme Jumalan mielen kanssa, niin että Jumalan tahdosta tulee myös meidän tahtomme”. Siten ”usko häneen” on ensimmäinen ehto ihmisen vapahtamiselle ja sovittamiselle. Bietin kirjoittaja on esittänyt kaiken tämän osaksi vääristellen, osaksi hän on lisäillyt mukaan sellaisia sanoja kuin: ”tuskin”, ”tietyssä mielessä”, ”niin hyvin kuin hän pystyy” jne. Niillä kirjoittaja on yrittänyt luoda käsityksen, että I:n väittämät voivat sisältää ”mitä hyvänsä” (toisin sanoen ne voivat sisältää kristillisyyttä) – mutta ”luterilais-raamatullista kristillisyyttä ne eivät sisällä”.

Kuten nähdään, pelkkä kristillisyys ei riitä, ei liioin raamatullinen kristillisyys, vaan täytyy olla ”luterilais-raamatullista”. Biet jättää tietysti todistamatta, että I:n oppiin ei voisi liittää myös sellaista epiteettiä. I:n opetus perisynnistä ei näet ole ristiriidassa Augsburgin uskontunnustuksen kanssa. Biet selvästikin valehtelee keksimässään selityksessä, että I. olisi ”järkeillyt olemattomiin” kolminaisuusopin, sovituksen ja vanhurskauttamisen. Syynä on ehkä Bietin papin kyvyttömyys käsittää, mitä ”siveysoppi” on ja seurata tieteellistä esitystä.

Kirjoittajan tieteellinen kypsymättömyys paljastuu artikkelissa paitsi totuuden luonnetta ja olemusta koskevista käsityksistä ja siitä nurinkurisuudesta, että I:n teosta kiitetään ”teologiselle tieteelle annetuksi panokseksi” samalla kun se tuomitaan totuuden vastaiseksi, myös suoremmista näytteistä. Vaikka ei voi olla kysymystäkään siitä, että Bietin pappi olisi esittänyt jotain tieteellistä kritiikkiä teoksesta, silti hän mainitsee nimeltä neljä kirjoittajaa, joiden teosten pitäisi tehdä hra I. tarpeettomaksi. Sen asian laita on niin, että yksi neljästä, Schleiermacher, ei laatinut mitään kristillistä siveysoppia. Ammonin, de Wetten ja Schwartzin sen alan teokset poikkeavat sekä periaatteeltaan että esitystavaltaan täysin Ignellin teoksesta. Eroa on jopa siinä määrin, että he eivät ole edes positiivisesti osoittaneet, missä kristillinen siveysoppi eroaa kaikista muista, ja se on sentään pääasia Ignellin esityksessä. Ignellin koko teos näet lähtee siitä, että todellinen siveysoppi voi olla vain kristinuskossa. Tätä on helppo pitää kristillisen kirkkokunnan puolesta esitettynä yksipuolisuutena; Bietin pappi julistaa sen vihamielisyydeksi ”luterilais-raamatullista kristillisyyttä” kohtaan.

Ja siitä syystä Biet vaatii, että yhteiskunnalla ei saa olla käyttöä hra I:n ja hänen kaltaistensa toiminnalle. Kuka oikein onkaan vaatimuksen esittäjä ja ketä se koskee? Arvioikoon asiaa se, joka on lukenut Ignellin kristillisyyttä kohtaan tunteman lämpimän innoituksen, totuutta ja ihmisen jalostumista kohtaan tunteman palavan rakkauden täyttämän teoksen, ja on samalla käynyt läpi surullisen kuuluisan Bietin papin vihamieliset, haukkumista ja totuuden halveksuntaa pursuavat artikkelit. Silloin on helppo ratkaista, kumpi kahdesta kirjoittajasta tuottaa säädylleen kunniaa ja herättää rakkautta kristillisyyteen. Toden totta, jos allekirjoittanut ei tuntisi muuta kristillisyyttä kuin Bietin saarnaaman eikä muunlaista kristillistä mieltä kuin Bietin saarnaajien paljastaman, hän ilmoittaisi keskellä toria luopuvansa moisesta ihmistä vihaavasta ja tuhoisasta opista.

Sopikoot nämä Bietin miehet kuitenkin kristillisyydestä omantuntonsa kanssa. Me toivomme, että se olisi sentään parempaa kuin heidän Bietin palstoilla haaskaamansa usko, joka voi vain saada ”kristityt pelkäämään Kristusta”. On sen sijaan arveluttavampaa, jos näiden vandaalien annetaan sanoa sanakin tieteen alueella. Antaakseen heille opetuksen ja kiinnittääkseen tiedemiesten huomion heidän röyhkeään uskaliaisuuteensa, allekirjoittanut otti vastatakseen Bietin artikkeliin, joka muutoin sisältää oman tuomionsa.

F.