Freja nro 4, 14.1.1840: Ihmisoikeus ja luonnon laki

Tietoka dokumentista

Tietoa
14.1.1840
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Toisinaan hämmästyy nähdessään miten meillä esitetään väittämiä ja oppeja, jotka osoittavat paitsi käsitteiden sekaannusta, myös suurta tietämättömyyttä historiasta ja sen opetuksista. Poliittiset kirjoittajamme vaativat ”ihmisoikeutta” ja luulevat, että ovat saattamassa sitä voimaan. Samalla he kuitenkin kieltävät sen todellisuuden saarnatessaan perheen ja korporaation hävittämistä. Arvostetuimmat kirjailijamme haluavat tehdä selväksi, että tämä ”käy laatuun” ja erinäiset kynänkäyttäjät, jotka kyllä tuntee heikon naamioinnin takaa, ylistävät ”luonnon järjestystä” yhteiskuntajärjestystä paremmaksi. Tunnuksenaan nämä filantroopit ja luonnonystävät käyttävät sofismia, joka kuuluu lyhykäisyydessään: kaikki inhimillinen järjestys on pakkoa – ihminen on vapaa ja hänen on murrettava kahle; kuitenkin ihmisten ponnisteluja kahleen murtamiseksi nimitetään rikokseksi; siis: inhimillinen järjestys on rikoksen syy.

Tällainen päätelmä olisi liiankin helppo kumota ellei siihen sisältyisi kaiken järjellisyyden ja siten myös järjellisen todistamisen kieltäminen. Opin julistajat pyrkivät kuitenkin itsekin omalla tavallaan todistamaan oppinsa oikeellisuuden. Ei siis liene ankarasti kiellettyä esittää vastatodistusta. Pelkäämme tosin että tällainen kielto pian esitetään ja jokainen sitä rikkova julistetaan nöyristeleväksi ja tekopyhäksi. Siksi käytämmekin tilaisuutta hyväksemme ja esitämme nöyrimmin seuraavaa:

Yleinen ihmisoikeus, jonka sanotaan olevan välttämätön ja oikeutettu perheen ja kansalaisyhteiskunnan satunnaiseen ja epäolennaiseen siteeseen verrattuna, voidaan kai ymmärtää kaikkien luonnollisiksi sanottujen ja luonnonoikeuden kohteen muodostavien oikeuksien yhdistelmäksi. Jotakin sellaista kai tarkoitetaan myös luonnonjärjestyksellä, joka on kohotettu yhteiskuntajärjestyksen yläpuolelle. On kulunut puoli vuosisataa siitä kun ihmisoikeusoppia saarnattiin tulella ja miekalla, ja ihmisverta täytyi vuodattaa virtanaan tämän luonnonjärjestyksen johtamiseksi luonnolliseen uomaansa, yhteiskuntajärjestykseksi. Näyttää siltä että tämä verinen tosiasia jätetään Ruotsissa tietyillä tahoilla kokonaan huomiotta.1 Euroopan sivistykseen se on sentään jättänyt vakaan käsityksen, joka yleensä ilmaistaan sanoilla: mitään yhteiskuntajärjestystä ei voi rakentaa teorioille. Mainittu tosiasia on yhtä vähän satunnainen kuin mikä tahansa muukin mullistus valtioiden ja kansojen kohtaloissa, ja ratkaisuun ihmisen oikeuksista käydyssä kiistassa riittää perustaksi järjen olemus – toisin sanoen järjellinen käsitys ja kehittely siitä mikä luonnollinen oikeus on. Tämä käsitys voi olla hyvinkin luonnollinen, ilman että ”koirien ja kissojen” tarvitsee silti pystyä selvittämään asiaa itselleen ja tekemään siitä tiliä – kuten on tapana sanoa. Kun kysytään: ”Mitkä ovat luonnolliset oikeudet?”, voisi luonnollisinta vastausta odottaa luontoa lähellä elävältä villi-ihmiseltä. Valitettavasti nämä luonnonlapsetkin taitavat kuulua filosofian eri koulukuntiin ja heidän käsityksensä oikeuksistaan näyttävät poikkeavan toisistaan. Yhtä epävarmalta asia näyttää myös sivistyneessä maailmassa. Meille ruotsalaisille on maailman luonnollisin asia, että silloin tällöin otetaan ryyppy. Muhamettilaisen mielestä on luonnotonta juoda edes pientä viinitilkkaa. Uskallamme kai olettaa, että edelliset pitävät moniavioisuutta luonnottomana, mutta jälkimmäiset ovat lujasti vakuuttuneita että se käy laatuun. Niin erilainen voi ihmisten mieli olla. Emme voi liioin ymmärtää miten asia voitaisiin ratkaista jättämällä se ihmiskunnan suoraan päätettäväksi kansankokouksissa. Sanotaanhan ihmiskunnan lisääntyvän joka päivä tuhansilla yksilöillä, jotka kaikki tuovat mukanaan ainakin luonnolliset oikeutensa, vaikka eivät muuta toisikaan. Tästähän seuraa myös, että kansankokoukset pitäisi uusia tavan takaa – jätämme Aftonbladetin tutkiskeltavaksi pitäisikö niin tehdä päivittäin vai viikoittain. Sitä paitsi ainakin kristityt ja juutalaiset vaatisivat luonnollisiin oikeuksiinsa kuuluvaksi tietyn käskyvallan eläimiin. Ja silloin kohtuus näyttäisi vaativan, että eläimetkin, aasit jne. saisivat sanoa sanansa laista. Jotta kaikki tämä todellakin liiallinen päänvaiva vältettäisiin, olisi hyvä jos joku – vaikkapa Aftonbladetin poliittinen teoreticus2 – vaivautuisi ratkaisemaan, mitkä ihmiskunnan luonnolliset oikeudet ovat. Mainitulta teräväjärkiseltä kirjoittajalta ei jää varmastikaan huomaamatta, että tällainen ratkaisu ei suinkaan saisi oikeaa tasavaltaista muotoa, vaan tulisi päinvastoin melko lähelle täydellistä despotismia.

Kun olosuhteet ovat näin arveluttavat, jonkun mielestä on ehkä perin pulmallista selvitellä kysymystä ihmisoikeuksista ja luonnonjärjestyksestä. Mekin tunnustamme aivan avoimesti, että nämä huolestuttavat olosuhteet ovat ainoa seikka, joka tietääksemme valaisee asiaa. Se kuulostaa kaiketi paradoksilta, mutta kysymys on todellakin sellainen, että siihen voi vastata vain paradoksilla. Käsitys abstraktisesta oikeudesta eli ihmisen luonnollisista oikeuksista sulkee näet sisäänsä mielivallan: käsityksen että yksilöllä on oikeus päättää oikeasta ja väärästä. Luonnollinen oikeus on jokaiselle ihmiselle se mitä hän pitää luonnollisena, ja hänen luonnollisin oikeutensa on tehdä mitä haluaa.

Mitä luonnollisin Sara Widebäck, ”Ruotsin etevin filosofi”, näkyy myös kirkkaasti tajunneen tämän tilanteen. Niinpä hän vaatii avioliiton järjestettäväksi niin, että molemmat osapuolet saavat tehdä mitä haluavat. Tämäkin on tosin eräänlainen sopimus, ja Saint-Simon on katsonut sen liittyvän toiseen sopimukseen omaisuuden yleisestä yhteisyydestä. Tällöin kuitenkin tuo ”saa tehdä mitä haluaa” supistuisi huomattavasti ja muuttuisi jopa hyvin vähäiseksi. Niinpä Sara Widebäck on tapansa mukaan omaperäinen ja vaatii, että kummankin osapuolen on hoidettava omat asiansa. Tosin Saint-Simon on mielestämme johdonmukaisempi, jos näet lapsia on pidettävä avioliiton ”aitona” seuraamuksena. Sitä samaa irrallisuutta, jota Sara Widebäck rakastaa perheessä, ylistää moni itseään vapauden ystäväksi kutsuva kansalaisyhteiskunnassa. Siitä johtuu saarnailu korporaatioita ja säätyjä vastaan. Jos tämä kaikki tosiaan toteutuisi ja meistä kustakin tulisi irrallaan eläjiä sanan koko merkityksessä, silloin nämä filosofit pitäisivät valtion tehtävää täysin ratkaistuna. Siitä ratkaisusta on jokaisen saatava ajatella mitä haluaa. Meidän ajatuksemme on, että siten saavutettaisiin spartalainen vapaus. Me pidämme kuitenkin sellaista vapautta orjuutena ja sivistyksen kehnoutta sen luonnollisena hedelmänä.

Erinäisiä arveluttavia puolia on näet siinäkin suloisessa huvissa, että saa tehdä mitä haluaa. Kun ajattelee mitä ja miten haluaa, se sujuu kyllä ilman suurempia vaikeuksia ja sitä voi kutsua vain järjettömyydeksi. Jos taas tällaisia ajatuksia ryhtyy ilmaisemaan sanoina tai tekoina, se johtaa helposti riitaan ja tappeluun, kuten kokemus osoittaa. Se on arveluttava seikka, ja siksi viisaus kehottaa meitä puhumaan ja toimimaan järkevästi. Toinen seikka on se, että ihminen ei voi kerralla tyydyttää kaikkia halujaan ja mielitekojaan, ja siksi viisaus kehottaa häntä tekemään jotakuinkin tasaisen jaon näiden vaativien saamamiesten kesken, toisin sanoen olemaan siinäkin järkevä. Vielä kolmas huomioon otettava seikka on ulkoisen luonnon halu ja mielivalta, eikä kellään kai ole epäilystä siitä, että ihmisen on käyttäydyttävä järkevästi myös suhteessaan siihen. Näin suuri järkevyys on tietenkin ikävää. Monihan luulee, että järkevyys on istutettu syntymästä asti päähämme niin kuin tukka. Toisilla on kuitenkin toiset ajatukset, ja tosiasiassa perin monet esimerkit osoittavat että järkevyys kaipaa oppia. Sekin tiedetään, että tämä seikka on aiheuttanut päänvaivaa useammalle kuin yhdelle komitealle. Koulut ja yliopistot ovat kylläkin erinomaisia laitoksia oppimisen kannalta. Mutta kuinka järkeväksi ihminen ensin ensimmäisellä, sitten toisella luokalla jne. ja viimein yliopistossa tuleekin, jää järkevyydessä silti otettavaksi erinäisiä edistysaskeleita senkin jälkeen kun on saanut yliopiston todistuksen taskuunsa. Mihin muutoin tarvittaisikaan koko vapaamielistä pressiä jos koulun prässi olisi jo riittävä. Ikävä kyllä on mentävä monien prässien läpi. Niihin kuuluu myös avioliiton prässi – eikä vain prässättyjen osapuolten hyödyksi ja huviksi, vaan myöskin siksi, jotta saatettaisiin heidät, joilla ei ole muuta kuin luonnolliset oikeutensa, ensiksi: maailmaan, ja toiseksi: omistamaan jotain reaalisempaa, erityisesti järkeä. Tällaisia avioliiton kaltaisia prässejä on vielä monia ja niistä kaikista käytetään yhteistä kansalaisyhteiskunnan nimitystä. On kieltämättä totta, että ne kaikki pakottavat ja sitovat ihmistä, ja ellei antaudu sidottavaksi, ovat seuraukset tavallisesti epämiellyttäviä. Haluamme esimerkin avulla osoittaa, että ihminen voi tämän siteen alaisena kuitenkin olla vapaa ja jopa tehdä mitä haluaa. Yksikään lukija tuskin myöntää, että vuoden l734 lakikirjan varkautta koskevat kiellot ja rangaistusmääräykset sitovat häntä. Eikö arvoisa lukija voikin tehdä mitä ikinä haluaa vähät välittäen näistä säädöksistä. Hän ei ole varastamatta siksi että se on kiellettyä, vaan siksi että häntä ei haluta varastaa. Tällainen yksilön tahdon ja lain käskyn vastaavuus osoittaa yksilöllä olevan järkeä ja sitä sanotaan tavallisesti siveellisyydeksi. Jos kaikilla ihmisillä olisi kaikissa oloissa sellaista siveellisyyttä, niin ihmissuku olisi liian kevyt tallaamaan matoista maatamme, ja me kaikki noudattaisimme Eliaan esimerkkiä. Mutta onneksi niille, jotka mieluusti asustavat tätä Jumalan vihantaa maata, lain kielto todellakin sitoo monia, eikä toisaalta ole ketään sellaista, joka ei tuntisi useampiakin siteitä ja niin muodoin tarvitsisi niitä. Kaikkien kansojen historia osoittaa myös, että mitä korkeammalle kansakunnan sivistys ja sen mukana vapaus kohoaa, sitä ankarammaksi lainsäädäntö muuttuu käskyissään ja kielloissaan, vaikka itse rangaistusmääräykset lieventyvätkin. Toisin sanoen: laillinen syyksi lukeminen tulee yhä riippuvaisemmaksi moraalisesta syyksi lukemisesta. Niinpä esimerkiksi vanhan ajan vapaimmassa ja sivistyneimmässä yhteiskunnassa, Ateenassa, oli säädetty rangaistus jos kieltäytyi antamasta lähimmäiselle juomavettä tai näyttämästä muukalaiselle tietä.

Kaukana siitä että olisi olemassa luonnonjärjestys, joka olisi yhteiskuntajärjestyksen ihanne. Päinvastoin ihmiselle ei ole muuta järjestystä kuin yhteiskuntajärjestys, sellaisena kuin se on. Sen ulkopuolella ei olisi mitään eroa oikean ja väärän välillä, vaan mielivalta olisi korkein laki. Yleisestä ihmisoikeudesta intoilevien näkee myös käsittävän tämän itse asiassa pelkäksi yksilön vapaudeksi tehdä mitä häntä huvittaa. Samoin perheen vastustajat hylkäävät avioliiton, koska pitävät sitä ihmisen onnen esteenä. Molemmissa tapauksissa korotetaan korkeimmaksi subjektiivinen, mielivalta ja onni. Todellinen vapaus samoin kuin todellinen onni on kuitenkin siveellisyys. Siveellisyys on samaa kuin hyvät tavat, eivätkä ne ole luonnon lahja, vaan kasvatuksen, ja lain siteen hedelmä. Jokainen lain mukainen teko ei kuitenkaan merkitse samalla hyvää tapaa; teko on siveellinen vain ollessaan samalla vapaaehtoinen ja lain mukainen. Samoin yksikään teko ei ole siveellinen ellei se ole lain mukainen, ja on tyhjää puhetta keskustella siveellisyydestä lain ulkopuolella. On myös helppoa käsittää, että laki ei ole kuollut kirjain, vaan laiksi voi ymmärtää vain yhteiskunnassa elävän lain, toisin sanoen yhteiskunnan jäsenten kunnioittaman ja noudattaman lain. Lainsäätäjän asiana on nähdä milloin tietty laki on pelkkänä kuolleena kirjaimena kumottava, tai milloin tapa, yleinen ajatus- ja toimintatapa, pitää korottaa laiksi ja tehdä hyväksi tavaksi. Sen puutteellinen ymmärtäminen on johtanut kuolleina syntyneisiin ja sopimattomiin uudistuksiin, toisin sanoen palvellut molemmissa tapauksissa kuollutta kirjainta ja edistänyt siveettömyyttä.

 

 

  • 1. On muitakin esimerkkejä siitä että meidän Ruotsimme on hieman ajastaan jäljessä, eli kuten Aftonbladet sanoo: ”Ei voi olla ihmettelemättä miten hitaasti yksinkertaisimmat ja selvimmätkin totuudet saavuttavat vastakaikua tässä maassa.” Meillä kiistellään esimerkiksi yhä täysin vakavissaan klassisten kielten merkityksestä opetukselle aivan kuin kysymys olisi uuden uutukainen. Muualla Euroopassa asiaa on pidetty jo ajat sitten ratkaistuna, niin kuin se onkin sekä teoriassa että käytännössä. Englannissa klassinen sivistys on kaikki kaikessa. Saksan kouluissa se on kohotettu niin korkealle, että meillä ei ole mitään sen vertaista. Ranskassa taas koululaitos on heinäkuun vallankumouksen jälkeen järjestetty Saksan mallin mukaan.
  • 2. Mainittu kirjoittaja varmasti tietää Ranskan kansankokousten määränneen perustuslaista, ja olisi ollut hyödyllistä kuulla mainitun kirjoittajan, joka varmasti tietää perustuslain olleen voimassa lyhyen ajan, selvittävän syyt tähän. Samoin olisi kovin mielenkiintoista kuulla kuka kutsuu koolle kansankokoukset päättämään edustuskysymyksestä. Meidän mielestämme vain itse kokouksilla on oikeus tämän peruspäätöksen tekoon. Pitääkö kansankokouksen siis päättää vasta kokouksessa kokoontumisestaan? Visainen pulma!

Vertailu