Ei voi varmaankaan kieltää, että filosofinen kirjallisuus puuttuu tällä hetkellä Ruotsista lähes kokonaan, ja että teologinen1, filologinen ym. tieteellisyys pysyy kiitettävästi tasoissa ensin mainitun kanssa. Sitä ilahduttavampaa on nähdä, että valtio-opissa tulee kerta toisensa jälkeen esiin syvällinen filosofointi alkaen perhettä käsittelevästä opista ja ulottuen porvarilliseen yhteiskuntaan ja valtioon. Jokainenhan tietää millaisia syvällisiä perhettä koskevia siveellisyyskäsityksiä tietty suuri kirjailija on yrittänyt saattaa voimaan. Svenska Bietin uusimmasta numerosta saa lisää tietoa siitä, mitä tämän kirjailijan sanat tarkoittavat. Eräs arvostelija on nimittäin lehdessä nöyrästi seurannut mestarin jälkiä ja ryhtynyt saarnaamaan siveellisyyttä yhteiskunnallisen tilan ulkopuolella.

Sama näkökulma tulee nyt esiin myös taloustieteessä. Aftonbladetin numeroissa 99 ja 100 on julkaistu lukijan kirjoitus, jossa esitetään seuraava ”käsittämätön ajatus”(?): ”Monia oikeusoloiltaan järjestettyjä yhteiskuntia on ollut olemassa ennen vanhinta tullilaitosta (!!!), voi hyvin kuvitella, että meidän nykyaikaiset valtiomme saattavat vielä lakkauttaa tämän laitoksen ja samalla tietysti sitä koskevan lainsäädännön. Eikö tämä jo riitä todistamaan, että tullilaki ei välttämättä ole mikään oikeussopimuksen olennainen osa eikä liioin perustu millekään positiiviselle oikeuskäsitykselle”. Tästä voi oppia sen, että kirjoittajan mielestä ”oikeussopimus on hyvin kuviteltavissa”, mutta ei ole varmasti yhtä ”hyvin kuviteltavissa”, että tämän ”oikeussopimuksen” mukaan yhteiskunta­järjestyksestä pitäisi jäädä jotain jäljelle.

Tunnustamme ihmetelleemme jo ”Tullikomitean mietinnön ja ehdotuksen” yhteydessä sen rohkeita johtopäätöksiä ja sananvalintoja. Aftonbladetin artikkeli tuntuu puolustelevan mietintöä ja lieneekin, sivumennen sanottuna, vain saman kirjoittajan innoittuneempi vuodatus. Mainittu rohkeus on artikkelissa kuitenkin johtanut siihen, että kirjoittaja luottaa lukevan yleisön yksinkertaisuuteen ja tietämättömyyteen. Sillä on tuskin vastinetta muualla kuin hoviapteekkari Riesin runoilijantuotteissa. Vertaus tuo kuitenkin mieleen, että on parempi omaksua lievempi tulkinta: kirjoittaja ei ole sekoittanut abstraktista oikeutta ja positiivista lakia hävyttömyyttään, vaan siksi että hän ei ole saanut opetusta oikeusopin alkeissa. Siinä tapauksessa Aftonbladetin toimitus olisikin siis vastuussa siitä, että se mitään huomautuksia lisäämättä antaa näin kömpelösti vedota yleisön arvostelukykyyn. Aikaisemminkin on jo nähty, että sama toimitus sepittää suunnilleen samoja oppeja valtio-opin jatkeeksi ja muuttaa koko yhteiskunnallisen lainsäädännön abstraktiseksi oikeudeksi eli persoonan oikeudeksi. On jo melko pitkä aika siitä kun yritimme osoittaa tämän opin järjettömyyden Frejan julkaisemassa artikkelissa ”Ihmisoikeus ja luonnon laki”. Aftonbladet on suurpiirteisesti asettunut asian yläpuolelle ja lopettanut enemmät jaarittelunsa siitä. Nyt lehti on kuitenkin julkaissut artikkelin, jossa päättäväisesti vaaditaan positiivisen lain kumoamista kokonaan, puhumattakaan pelkästä taloudellisesta lainsäädännöstä. Vai mitä lukija sanoo seuraavasta positiivisen lain määritelmästä: sen on oltava ”a priori oikeudellisesti yhtä pätevä kaikille sivistystasoltaan yhtäläisille kansoille”. Muutoin se on ”konventionaalinen” ja joutaa kumottavaksi!!! Saattaisi olla aiheellista verrata näitä lausahduksia galatealaiskirjeen 2. luvun 19. jakeeseen, jonka Aftonbladet on julistanut hulluuden tuotteeksi.

On ehkä oma mielenkiintonsa siinäkin, jos pari ”Tullikomitean mietinnöstä” poimittua makupalaa yhdistetään tässä vielä samankaltaiseen poimintaan Aftonbladetista. Silloin on osoitettu sangen selvästi, miten syvälliselle spekulaatiolle nämä dokumentit pohjautuvat. Mietinnössä sanotaan:

”Jotta voisi tarkoin arvioida tullilaitoksen nykyistä tilaa, on luotava silmäys viime aikojen yhteiskunnallisiin vaiheisiin, joiden vallitessa sanottu laitos on kehittynyt. Silloin vahvistuu se käsitys, että samalla kun yhtäältä porvarillinen lainsäädäntö yleensä ja toisaalta kansallinen sivistys ovat kehittyessään vaikuttaneet toinen toiseensa, voi erityisesti tullilainsäädännöstä havaita – sitä enemmän mitä konventionaalisempana sitä pidetään – että aikakausien erilainen luonteenlaatu ja kansan sivistyksen ja teollisen kehityksen eri tasot ovat jättäneet siihen selvän leimansa. Tullilaitoksen tarkoitus on alun perin ollut Ruotsissa, kuten muuallakin yksinomaan rahataloudellinen.2 Aikojen kuluessa ovat sen ohella muutkin motiivit alkaneet vaikuttaa tähän lainsäädäntöön ja ne ovat pääasiassa määränneet järjestelmän suunnan”.

”Tällä tavoin ehkäisevä tullilainsäädäntö saatettiin vuoden 1739 asetuksilla täydelliseksi järjestelmäksi. Tullilaitoksessa sen johdosta alkaneen kehityksen seurauksena lainsäätäjä on joutunut, porvarillisen lain ensimmäistä ehtoa noudattamatta ja sovittamatta asiaa yhteen moraalin vaatimuksen kanssa, tarkastelemaan asiaa valtiontaloudellisesta näkökulmasta raha-asiana. Täällä, kuten monissa yhteiskunnissa, erityiset elinkeinoelämän intressiryhmät saattoivat vuoron perään vaikutusvaltaisina saada itselleen etuja osallistumalla itse lainsäädäntöön. Näistä olosuhteista on muodostunut yhä monimutkaisempi hallintojärjestelmä, joka on sovellutuksissaan joutunut pakosta ristiriitaan muiden porvarillisten etujen kanssa.”

”Aftonbladetin” artikkelista puolestaan löytyy seuraavanlaisia mahtipontisia päättelyitä: ”Jokainen huomiokykyinen ja ennakkoluuloton tarkkailija epäilemättä havaitsee, että Ruotsin talouden suurimpana onnettomuutena on ollut nimenomaan taipumus rajoittaa näköpiiri organisaatioissa ja taloudellisessa lainsäädännössä ainekseen. Alun alkaen on vain harvoin pidetty tarpeellisena luoda objektiivisista perusteista normaalikäsitteitä ja sen jälkeen konstruoida homogeenisesti, tällä (?) tiellä on organismia koossa pitävän ytimen puutteessa tultu aineellisten etujen keskinäisten hankausten hajottavaan tilaan, joka on niin kuvaava meidän ajallemme jne.” – Kirjoittaja pitää tätä ja muuta saman kaltaista puolustuspuheena ”yleisen järjen tuomioistuimen edessä”. Hän puhuu hyvin kiusaantuneena niitä vastaan, jotka ehkä voisivat nöyrästi pyytää häntä ottamaan oman ”järkensä käteensä”. Me rohkenemmekin esittää tämän pyynnön, mutta käännämme sen klassiseksi sananparreksi: ne – – ultra – – [todennäk.: ne plus ultra, ei enää edemmäksi].

• 1. Liioin ei voi vaieten sivuuttaa hra O. O:n teologisia ponnisteluja Aftonbladetissa. Mainittu herra on siinä osoittanut lukeneensa tavallisen romaaninlukijan kepeään tyyliin ruotsinkielisenä käännöksenä Gal. 2: 16 seur. Ei olisi liikaa vaadittu, että hän olisi turvautunut alkutekstiin, selityksiin tai edes johonkin muuhun käännökseen kuin vanhaan ruotsinnokseen. Meidän mielestämme lainattu kohta antaa erittäin selvän todistuksen apostoli Paavalin kiitetystä syvällisyydestä. Kohta on lisäksi sen laatuinen, että se tyydyttää yhtä hyvin yksinkertaista kristittyä kuin kaikkein vapaamielisintäkin ajattelijaa.
• 2. Toisin sanoen ”rahataloudellisen aikakauden luonteenlaadun leima”.