Freja nro 28, 8.4.1842: Herra Lénström ja hänen arvostelijansa

Tietoka dokumentista

Tietoa
8.4.1842
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Ei ole mitenkään ennen kuulumatonta, että jos mies on osoittanut hänelle syydetyt moitteet vähimmässäkin määrin oikeutetuiksi, hänet julistetaan ikiajoiksi arvottomaksi saamaan tunnustusta. Yhtä tavallista on, että pahantapainen tyhjäntoimittaja käyttää riemumielin tilaisuutta hyväkseen häiritäkseen ketä tahansa kunhan voi tehdä sen seurauksia pelkäämättä. Niinpä näyttää tulleen tavaksi, että herra Lénströmin jokaisen teoksen jokaisessa arvostelussa pyritään vain polkemaan hänen arvoaan kirjoittajana ajattelematta vähääkään teoksen mahdollisia ansioita. Ollaan suorastaan sitä mieltä, että hylkäystuomiolle ei tarvitse etsiä vähäisintäkään syytä ja arvosteluissa tyydytään vain väittämään, että kun hän on teoksen tekijä, siksi teos on otaksuttavasti kelvoton. Korkeintaan on näille loukkaaville väitteille yritetty antaa pontta laskemalla vastoin totuutta kuinka pitkä aika teosten laatimiseen olisi pitänyt mennä.

Allekirjoittanut on monet kerrat kysynyt itseltään, missä ja milloin on L:n yleinen kelvottomuus kirjoittajana selvitetty ja todistettu. Olen silloin tällöin nähnyt arvosteluja, mutta sisältönä on tavallisesti ollut kyseisen teoksen sisällysluettelon ohella viittaus siihen muka yleisesti omaksuttuun, mutta koskaan todistamattomaan olettamukseen, että L:n nimi teoksen nimiösivulla riittää osoittamaan teoksen ansiot vähäisiksi. Useita vuosia sitten käytiin tosin Litteraturföreningenin lehdessä kiista L:n laatimasta estetiikan käsikirjasta. Vastoin esitettyjä väitteitä kiista ei kuitenkaan todistanut mitään siinä tilanteessa ja vielä vähemmän sen olisi pitänyt viedä kaikiksi ajoiksi hänen arvoaan kirjoittajana. Samoin on parissa arvostelussa L:n laajemmista kirjallisuushistoriallisista teoksista lueteltu 10–15 hänen tekemäänsä virhettä. Tämä ei kuitenkaan todista mitään luotettavuudesta, kun teoksissa on ehkä 10 000–15 000 faktaa. Vaikka voitaisiin osoittaa 200–300 virhettäkin, sellaisella teoksella voisi siitä huolimatta olla melkoiset ansiot, jos se olisi ensimmäinen ja ainoa laatuaan, kuten useat L:n teoksista, ja vielä suuremmassa määrin, jos kaikki edeltävät työt puuttuisivat, kuten on hänen teostensa Poesiens historia ja Sveriges Litteratur- och Konsthistoria kohdalla. Jos ajateltaisiin, että Ruotsin historia kirjoitettaisiin nyt ensimmäistä kertaa, olisi helppo arvata että suurinkin kyky lankeaisi perin moneen erehdykseen. Sen sijaan on aina vaikeampaa koota lähdeaineistoa kirjallisuushistoriaa kuin poliittista historiaa varten ja lähteet ovat edellisessä usein vähemmän luotettavia. Kukaan ei voi kohtuudella vaatia, että kirjallisuushistorioitsija olisi edes nähnyt kaikkia käsittelemiään teoksia, ja vielä vähemmän, että hän olisi lukenut ne kaikki ja muodostanut oman käsityksensä niiden tekijöistä. Sen sijaan hänen on suhteellisen harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta luotettava kummassakin suhteessa muiden tietoihin ja arviointeihin. Niin ollen virheet ovat jokaisessa suuremmassa kirjallisuushistoriallisessa teoksessa paitsi mahdollisia, myös väistämättömiä. Niitä voi osoittaa kaikkein kuuluisimmissakin teoksissa huomattavasti enemmän kuin on tapahtunut L:n teosten kohdalla. Vaikka sellainen teos olisi vieläkin epäluotettavampi, mutta samalla olisi ensimmäinen laatuaan, sillä olisi kaikesta huolimatta se ansio, että se antaisi myöhemmälle tutkijalle johtolangan. Se helpottaisi huomattavasti jälkeen tulevan tehtävää, koska hänen olisi vain tarkistettava ja oikaistava esitetyt tiedot. Vaikka siis L:n teokset olisivatkin niin vähän luotettavia kuin ilman todisteita on otaksuttu, hänen ansionsa säilyisivät silti niiden rinnalla, jotka ovat samassa asemassa tehneet tieteen hyväksi joko vähän tai ei mitään. Hänen ansionsa olisivat joka tapauksessa melko huomattavat, sillä hän on tehnyt työtä harvinaisen ahkerasti.

Sen sijaan että nämä ansiot tunnustettaisiin ja muutamat virheellisiksi havaitut tiedot oikaistaisiin, asetetaan korkeintaan muutamat harvat erehdykset, kirjoitus- ja painovirheet perätysten ja teos julistetaan suorastaan kelvottomaksi. Tai sitten pidetään vain kiinni tästä selityksestä ja sitä taas pidetään, niin uskomatonta kuin se onkin, aiheellisena siitä syystä, että tekijä julkaisi pari vuotta sitten yhtä laajan teoksen. Tekijän erinomaista ahkeruutta ja sen ansiokkaita tuloksia ei lasketa tekijän hyväksi. Ahkeruutta pidetään päinvastoin virheenä ja tuloksiin suhtaudutaan niin, että niiden pelkkä olemassaolo antaa jokaiselle, joka pystyy auttavasti kirjoittamaan kolme riviä ruotsia, oikeuden tuomita tekijän koko tuotannon mitä valikoiduimmin sanakääntein.

Allekirjoittanut on kysellyt itseltään myös, mitä lukuisat viralla, kunniamerkeillä ja kuoleman jälkeisillä muistokirjoituksilla palkitut akatemian jäsenet ja professorit ovat tehneet ja tekevät, mitä muut ruotsalaiset dosentit ovat saaneet aikaan, millaisia teoksia ovat kirjoittaneet ne monet kirjallisuusmiehet, joita olen kuullut ja nähnyt kiitettävän ja ylistettävän. Tunnustan, että en ole löytänyt moneltakaan heistä edes kymmenettä osaa niistä kirjallisista ansioista, jotka Lénströmillä kiistatta on. En ole liioin koskaan käsittänyt, että L:n näin painavaa ansioituneisuutta ei tarvitsisi muka tunnustaa siksi, että hän on kirjoittanut niin runsaasti. En sitä käsitä, vaikka tässä laajassa tuotannossa yksi ja toinen seikka olisikin ansainnut moitetta.

Runsas tuotanto voi näet olla luonnollinen seuraus halusta saada jotain aikaan kirjoittamalla. Ken on omistanut elämänsä tieteille, ja siitä huolimatta kuluttaa sen pedagogina, voi ehkä koota joitakin ulkoa oppimiaan läksyjä. Sen sijaan häneltä ei liikene aikaa eikä voimia kirjalliseen tuotantoon. Kun nuorella ruotsalaisella tieteenharjoittajalla ei yleensä ole omaisuutta, on tiedon välittäminen ainoa keino elättää itseään. Hän rehkii siinä työssä odotellen parempia aikoja, mutta kun ne sitten koittavat, hän ei pysty enää käyttämään niitä hyödykseen. Tästä syystä katederin takana istuu niin monia, joiden ainoa tieteellisyyden todiste on parin arkin laajuinen, useinkin kurja väitöskirja. Jos nuori mies sen sijaan tahtoo kirjoittaa, toisin sanoen tehdä todella työtä tieteessään, hänen on jätettävä pedagogiikka sikseen. Mutta silloin hänen on kirjoitettava myös elääkseen. Ehkä hän joutuu vielä elättämään sukulaisiakin ja silloin näidenkin olemassaolo on riippuvainen hänen kynästään. Ei tarvitse pitää pitkiä puheita siitä, miten nämä asiat pitäisi Ruotsissa järjestää, kuinka tieteellinen kirjoittelu täällä elättää harjoittajansa. Uskon tietäväni varmasti, että Lénström elää tällaisissa oloissa. Minua ihmetyttää, että hänen miehuulliset ponnistelunsa tieteen hyväksi ja puutteen torjumiseksi ansaitsevat hänen maanmiestensä mielestä sellaisen kohtelun, että sen kehnompaa ei ehkä yksikään ruotsalainen kirjoittaja ole joutunut kokemaan. Ken tietää omasta kokemuksestaan, millaista on pakon edessä ja pikkusummaa vastaan jättää kustantajalle kuluttavina valvottuina öinä kirjoitettu teos, jonka puutteellisuuden tietää itse paremmin kuin tulevat arvostelijat, hän ymmärtää hämmästykseni ja myötätuntoni kehnosti kohdeltua kohtalotoveria kohtaan.

Kysyn vielä, en moittiakseni, vaan puolustaakseni: mitä on yliopisto tehnyt, mitä on maa tehnyt kootakseen hyötyä Lénströmin tunnetusta innostuksesta tieteeseen ja hänen esimerkillisestä uutteruudestaan? Eivät tiettävästi mitään. Hänelle ei ole järjestynyt kirjallisuudelle osoitettua tukea, ei matka-apurahaa. Hänen olosuhteensa on tunnettu, on tiedetty että hän työskentelee laajojen teosten parissa, mutta kukaan ei ole ajatellutkaan järjestää hänelle yhtä ainoata elatushuolista vapaata vuotta, jotta hän voisi viedä työnsä päätökseen vaaditulla huolellisuudella. Päinvastoin hän on joutunut myös akateemisena opettajana kärsimään epäoikeutettuja loukkauksia yliopiston johdon taholta. Hänen teostensa arvostelijatkin ovat tunteneet nämä olosuhteet. Silti hän on pyrkinyt eteenpäin, mistä syystä hän ei ole voinut jäädä vaille rangaistusta – häntä ei ole moitittu, vaan hänet on tuomittu. Onko tämä raakalaisuutta? Ei, vain kevytmielisyyttä ja ajattelemattomuutta. Pahoinpidellyn täytyy kuitenkin painua pinnan alle. Eihän rikkaus huoli pienistä muruista!

F.

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: