Freja nro 20, 10.3.1840: Yhteiskunnallisten uudistusten periaatteesta

Tietoka dokumentista

Tietoa
10.3.1840
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Yleisen kielenkäytön mukaan on viimeisen puolen vuosisadan poliittisissa uudistuksissa erotettu toisistaan teorioihin nojaava uudistus ja maan historiaan perustuva uudistus. Politiikassakin on näin syntynyt historiallinen koulukunta. Äärimmillään se on tuominnut jokaisen uuden yhteiskuntajärjestyksen yrityksen kumoukselliseksi ja pelkästään tuhoisaksi. Ranskan vallankumouksen tulokset vaikuttivat suuresti tähän koulukuntaan. Sen kauhuihin on voitu näet jatkuvasti vedota: ne ovat ilmeisiä seurauksia niin kutsuttujen uusien aatteiden istuttamisesta yhteiskuntarakenteeseen. Vielä silloin kun Englannissa toteutettiin parlamenttiuudistus, ennustettiin maan instituutioille väkivaltaista loppua. Toisaalta on etenkin intomielisen nuorison keskuuteen levinnyt samoista ajoista lähtien tiettyjä abstraktisia käsityksiä ihmisoikeudesta ja vapaudesta. Sillä taholla on halveksittu kaikkea olemassa olevaa ja päädytty jopa mielettömällä tavalla sotkemaan oikean ja väärän käsitteet. Lopulta on tukeuduttu avoimesti jesuiittojen periaatteeseen: ”tarkoitus pyhittää keinot”. Suurimmalta osalta molemmat ääriasenteet perustuvat yksipuoliseen käsitykseen siitä mitä järki ja totuus on. Yhtäältä järkeä pidetään pelkkänä myötäsyntyisenä Jumalan lahjana ja mielivallasta tehdään korkein laki. Toisaalta palvotaan kuollutta kirjainta eikä tajuta sitä järjettömäksi, silloin kun se on lakannut elämästä ajatustavassa ja toiminnassa, lakannut olemasta elävää sanaa. Tässä kamppailevat pakanuus ja pelkäksi auktoriteettiuskoksi ymmärretty kristinusko. Uskonpuhdistuksessa auktoriteettiuskon näet mursi se, että antiikin viisauden tuntemus heräsi taas henkiin. Sama viisaus levisi koko Eurooppaan, niin spekulatiiviseen filosofiaan kuin kaunokirjallisuuteenkin, ja ennen muuta Ranskaan. Siten voi Ludvig XIV:stä nimensä saanutta kirjallista aikakautta kutsua vallankumouksen imettäjäksi. Tätä pakanuuden vaikutusta kristilliseen yhteiskuntaan syntyi vastustamaan historiallinen koulukunta ja sen uskonfilosofia, sen uskonnollinen supranaturalismi ja sen keskiaikainen kaunokirjallisuus. Pidetäänpä pakanuuden ottamista kristinoppiin sitten hyödyllisenä tai tuhoisana, niin varmaa on, että pakanuus on jo otettu kristilliseen yhteiskuntajärjestykseen, sen tieteeseen ja taiteeseen.

Tunnustamme avoimesti, että emme kuulu kumpaankaan edellä mainittuun äärisuuntaan. Tosin olemme sitä mieltä, että kummallekin on annettava oikeutuksensa ja koska ne molemmat tosiasiassa ovat pysyvä osa eurooppalaista sivistystä, ne on myös tunnustettava yhtä oikeutetuiksi elementeiksi. Kumpikin vain edustaa erikseen äärimmäisyyttä. On yhtä mahdotonta palauttaa ihmiskunta pakanuuden skepsikseen kuin keskiajan auktoriteettiuskoon. On yhtä mahdotonta hylätä olemassa oleva vanha järjettömänä kuin pyrkiä säilyttämään se pelkästään ulkoisissa muodoissa ja kuolleissa säädöksissä. Järki pelkkänä yksilön kykynä voi ponnistella miten hyvänsä eikä se kuitenkaan pysty irrottautumaan omasta ajastaan, sen tiedosta ja instituutioista tai muuten se julistetaan järjettömyydeksi. Yhtä vähän voi jokin instituutio tai oppilause, joiden järjellistä merkitystä kukaan ei pysty näkemään, olla edistämässä yhteiskunnan hyvinvointia ja tietämystä. Jos sanotaan, että tämä instituutio ei ole vahingoksi, vaikka onkin hyödytön, ja jos tällä perusteella ajetaan sen säilyttämistä, silloin kielletään oma järki. Jokaisen yhteiskunnan instituutioiden ei näet pidä vain ilmaista kansakunnan korkeinta tietoa, vaan myös saattaa oma järjellisyytensä voimaan kansakunnassa ja olla siten sekä yleissivistyksen väline että sen päämäärä.

Näin ollen yhteiskuntauudistuksissa on pidettävä silmällä missä määrin vanhentunutta instituutiota kehittävällä tai korvaavalla uudella instituutiolla on sellainen järjellinen merkitys, jonka vanhentunut muoto on pystynyt vain riittämättömästi ja puutteellisesti ilmaisemaan. Vain näin pidetään yllä sitä historiallista jatkuvuutta, jota vanhan arvostajat vaativat, samalla kun vanhentuneet muodot toisaalta vaihdetaan uudeksi muodoksi, vanhaan sisältyvän hengen selvemmäksi ilmaukseksi. Mikäli lainsäädäntö haluaa täyttää järjellisyyden vaatimuksen, niin se kaikki – myös näennäisesti uudet lait, jotka eivät selvästi kumoa tai kehitä vanhempia säädöksiä – liittyy kuitenkin aina lukemattomin haarautumin aikaisemmin olleeseen ja vaikuttaa siihen takautuvasti. Tästä syystä yhteiskuntajärjestyksen täydellinen mullistaminen merkitsee onnettomuutta. Siinä nimittäin kadotetaan kokonaan objektiivisesti järjellinen perusta eikä synnytetyllä yhteiskuntamuodolla ole mitään mahdollisuuksia vaikuttaa kansakunnan järjelliseen kehitykseen. Siksi uskonpuhdistuksenkin oli pakko luopua vastustamasta kaikkia ihmisten Raamatun oppeihin tekemiä lisäyksiä ja määrätä itse tiettyjä uskonnollisen vakaumuksen symboleja. Siksi myös Ranskan vallankumous ajautui takaisin yksinvaltaan ja omaksui sen mukana ne periaatteet, jotka se oli ensi töikseen hylännyt. Nyt nämä periaatteet ovat taas Ranskan uskonnollisessa ja poliittisessa lainsäädännössä, joskin muodoltaan hieman muuttuneina. Myös Ruotsi on saanut kokea mitä seurauksia maan hallitustavan perinpohjaisemmilla muutoksilla on ollut.

Kaikesta tästä herää tietenkin kysymys: kuka ratkaisee mikä olemassa olevissa instituutioissa on järjellistä? Kuka määrää vastaako ja ilmaiseeko tietty muoto tätä järjellisyyttä? Siihen voisi vastata: hallitus tai kansakunta – samantekevää. Eihän maan hallitus ole muuta kuin sen elävä ja vaikuttava yhteiskuntajärjestys ja lait, ja niissä on toteutettuna kansakunnan järki. Kansa ei puolestaan voi olla se suuri massa, jolla ei ole lainkaan tietoisuutta enempää itsestään kansakuntana kuin yhteiskuntajärjestyksestä kansan älykkyytenä. Siitä syystä kansakunnan muodostaakin vain se kansan osa, jolla on tämä tietoisuus. Se kansan osa on kuitenkin sama kuin hallitus; itsevaltiaskin näet hallitsee sen kautta ja on sen hallitsema. Syystä voi siis sanoa, että mikä tahansa hallitusmuoto on hyvä, kunhan hallitus vain on kansallinen, kansakunnan järjellisyyden ilmaus.1

Toisaalta hallitusmuoto ei voi olla samantekevä, koska hallinto on yhtä paljon väline kuin päämäärä. Niin ollen sen on välineenä vastattava päämääräänsä ja ilmaistava muotona järjellistä merkitystään. Siksi on niin, että siinä määrin kuin kansallinen tietoisuus herää, kansa siirtyy hallitukseen ja hallitusmuodosta tulee kansallisen tietoisuuden ilmaus. Järjellinen ei näet ole pelkkä abstraktinen käsite, vaan toteutettu ja objektiivisesti olemassa oleva. Kansallinen tietoisuus onkin todellinen vasta kun se on toteutettu hallitusmuodossa ja kun kansa näkee siinä oman hallituksensa ja hallituksen majesteettisuudessa oman majesteettisuutensa. Elleivät nämä käy yksiin, hallitus lakkaa olemasta oma päämääränsä ja alennetaan pelkäksi välineeksi, toisin sanoen siitä tulee pelkkä muoto, joka sellaisena on ohimenevä ja väistyy uuden tieltä, uudistetaan. Aina uudestaan syntyy tilanne, jossa yhteiskuntajärjestys ei välineenä vastaa sitä päämääränä ja tämän seuraukset kauhistuttavat mukavuudenhaluisia. Tosiasiassa tämän ristiriidan kumoaminen on kuitenkin yhteiskunnan todellista elämää ja sen vuoksi yhteiskunnalliset uudistukset ovat järjellisesti välttämättömiä.

 

 

  • 1. Tässä mielessä voi sanoa, että ”tavat ovat lakeja vahvemmat”. Tavan kanssa ristiriitainen laki on kuollut kirjain eikä ansaitse lain nimeä. Monelta kannalta ansiokas teos ”Tidens Oro och Tidens Kraf” syyllistyy siksi erinäisiin harkitsemattomuuksiin, muun muassa seuraavaan: ”Englannin parlamentti ei olisi saavuttanut mitään tuloksia, ellei maalla olisi syvällisesti ajattelevia valtiomiehiä ja kansaa, joka kunnioittaa suuresti lakeja ja tunnustettua yhteiskuntajärjestystä ja rakastaa isänmaataan väkevästi ja yksimielisesti” jne. Kaikki nämä hyvät puolet ovat nimittäin yhtä paljon edustuksellisen perustuslain seurauksia kuin sen toimintaan ja todellisuuteen tuomia ja välittämiä.

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: