Fredrik Cygnaeukselta

Editoitu teksti

Suomi

Veli Snellman! [5.12.1841]

 

Olipa rajattoman helvetillistä, ettet voinut oleilla Tukholmassa juuri niinä aikoina, jolloin minä paljon muun ohessa imin itseeni sekä sen tervettä että sen saastaista ilmaa, jolla olen lääkinnyt sielun ja mielen kipeitä haavoja. Vähemmän vastahakoisesti kuin minkään muun ihmisruumiin olisin, jos toisin olisi käynyt, laskenut Sinun ystävyydessä lujalle sydämellesi sen, mitä minun on nyt pakko liian myöhään sille kuormata. Kuten toki itse tiedät, tukholmalaiset ovat genus quoddam [muuan ihmisluokka], joka raapii täitä niin henkisestä kuin ruumiillisestakin olemuksestaan mieluimmin keskellä toria kaiken kansan silmien edessä. En tuntenut heidän joukostaan ketään, jonka puoleen olisin voinut kääntyä kaikkein perkeleenmoisimmissakin tapauksissa kuten esim. me voimme turvautua toisiimme. Jouduttuani tuommoiseen pulaan ihmisvilinän autiomaassa, kohdistin katseeni toisella paikkakunnalla sijaitsevalle keitaalle; se on kuitenkin valitettavasti osoittautunut melkeinpä vain tuon lyhyen sanan kahta kolmannesta vastaavaksi [oas = keidas, os = häkä, paha haju, as = raato]. Tämä kohde oli sukulaiseni, tri Ingman Örebrossa. Toimissaan flegmaattisena, onhan hän suomalainen, ja ajattelemaan kykenemättömänä, onhan hän praktiikkaansa hoitava lääkäri, hän on tehnyt surkean asian vielä surkeammaksi, koska hän ei ole käynyt siihen käsiksi ystävällismielisen tunnontarkasti. – – Kun olet ehtinyt näihin viivoihin, Sinun on riennettävä yhtä nopeasti kuin kirje, jonka sinettiin on kiinnitetty höyhen, talon Regeringsgatan n:o (51) viisikymmentäyksi kolmanteen kerrokseen. Sieltä tapaat erään rouvan, jonka nimi ääntyy suunnilleen: Reichnitzer, omaa sukua Lundgren, ja jonka ammattina on eräänlainen taito pidentää tietyssä mielessä elämää. Hänen huomassaan asustaa tai asusti ainakin taannoin täältä kotoisin oleva romanttinen ompelijatarmamselli Amalia M–n. Hänelle Sinun on luovutettava ohessa seuraava valuutta ja vakuutettava hänelle, että sain vasta eilisiltana ensi kerran tiedon viime aikojen tilanteista ja oloista ja siitä, että Ingman oli sangen häpeällisesti pettänyt hänelle osoittamani luottamuksen. Lisäksi on Sinun kirottu velvollisuutesi lohduttaa kyseessä olevaa naista hyvin sanoin, auttaa häntä neuvoin ja teoin, kuten minä tekisin, jos Sinä olisit pulaan jouduttuasi kääntynyt minun puoleeni.

Nyt Sinä luultavasti käsität, millainen välttämättömyys sisältyy asiaan, joka melkeinpä on pakottanut näiden rivien kirjoittamiseen. Sittenpä voinkin nyt aivan leppoisasti jatkaa vähemmän välttämättömällä, joka koskee yksin minun vähäistä persoonaani.

Kuten paremmin kuin hyvin käsität, tuo surumielinen juttu kuuluu ilmiöluokkaan, joka abstraktisti määritellään käsitteellä ”tyhmyydet”, jotka, kuten minulle lähettämässäsi kirjeessä todellista asiantuntemusta ilmaisevalla tavalla osoitat, kuuluvat niihin kategorioihin, joista vanhan poikamiehen moraali antaa opetuksia. Ainakin yhtä syvästi kuin kukaan muu olen jo kauan käsittänyt tämän väittämän totuuden. Tämä tieto on kuitenkin jäänyt oman asemani katkeruutta koskevan häiritsevän surun asteelle. Yhteiskunta on tehnyt minusta täydellisesti työmiehen ja puoliksi kerjäläisen, eikä minulla ole juuri toivoa pitää mahdollisena muunlaista muutosta kuin sitä, että puolikas ehkä muuttuu kokonaisuudeksi aikanaan. Tehden väkivaltaa luonnon elleikään ehkä veriselle niin kuitenkin verisuonet täyttävälle tuomiolle olen toisinaan pyrkinyt pääsemään isä, nimittäin kirkkoisä Origeneen osoittamalle hyveellisyyden ihannetasolle käyttämättä kuitenkaan hänen rajua keinoaan sen saavuttamiseksi. Näiden ponnistelujen seurauksena on kuitenkin ollut vain keripukkinen, reumaattinen ja vaikka mitä –nen-loppuista sekä lääkärien todistajanlausuntojen vahvistama vakaumus, että sillä tavalla eläminen ei käy laatuun. Myöskään tällä toisella tavalla eläminen ei oikein hyvin käy laatuun, sen osoittaa enemmän kuin riittävästi nervus prehendi hujus articuli [tämän artikkelin pääargumentti]. Sitä, että käsittäisin itseni surkeaksi kimpaleeksi hiiltä ja typpeä, joiden kopulaatio tuottaa korvasieniä, käyttääkseni siistin Aftonbladetin kieltä, olen kuitenkin tähän saakka pitänyt sellaisena, mitä se todellisuudessakin on: surkeana. Olen kuitenkin tässäkin suhteessa hieman tarkistanut ajattelutapaani, mikä ehkä paljastuu tuonnempana. Toinen seikka, joka on tähän asti sokaissut toiveeni kauniilla pötypuheilla, on kuitenkin myös omalta osaltaan johdatellut minut lörpötyksillään pois niiden pyhitettyjen punaisiksi maalattujen leivänpalojen luota, joiden välissä aviollinen autuus asustaa. Tämä seikka oli mahdollisuus päästä näkemään vapaampia näköaloja, päästä raikkaampaan ilmaan, minkä mahdollisuuden näytti avaavan yhteiskunnan huipuilla rähmällään lojuvan miehen suojelus. Sanalla sanottuna tarkoitan mahdollisuutta päästä iloitsemaan valtavasta matka-apurahasta. Eilen kuitenkin kävi ilmi, että tämäkin mahdollisuus kutistui, käyttääkseni romanttista, hyvin tunnettua sanontatapaa, paljaaksi paskaksi. Useammassakin kuin yhdessä mielessä tavattomalla enemmistöllä päätti Amplissimum Consistorium Academicum, että kyseessä olevat kolmekymmentä hopearahaa myönnetään, voitko arvata, kenelle? Et, etpä voi, Consistorium on Sinulle aina liian ovela. Ihmisjärki ei voi ikinä aavistaa, mihin mainittu suuresti kunnioitettava auktoriteetti kulkunsa suuntaa. Tuo onnellinen ei ollut Castrén; ei myöskään Moberg, ei myöskään Gyldén, en myöskään minä. Vakuutan käsi bassoviululla – arpa lankesi Wallinille. Eräät innostuivat itämaisista unelmista, eräät (teologit) tunnetusta ja tunnustetusta tarpeestaan oppia enemmän kuin 15 psalmia, hyvin monet vain siitä yksinkertaisesta toiveesta, että minä (sanon minä) en pääsisi ihanuudesta osalliseksi. Tuntuu siltä, että nuo ukot haluavat tehdä kaikkensa harhauttaakseen minut ylpeyteen, joka vetäisi vertoja heidän hävyttömyydelleen. Minua kohtaan tunnettu pelko pakotti heidät antamaan koko yliopiston surkeimmalle hahmolle Hertzbergille sen apurahan, jonka yhteydessä Sinä et olettanut kenenkään ajatelleen itseäsi. Suluissa haluan kuitenkin, vaikkakin hieman myöhäisessä vaiheessa, kertoa tuntevani ainakin yhden, jota ei tästä voida syyttää. Hän vakuutti jokaiselle, joka vain halusi kuunnella, että hän koko loppuikänsä hakkaisi mieluummin halkoja, vaikkei hän juuri imarrellutkaan itseään ajattelemalla kykenevänsä suoriutumaan siitä, kuin ottaisi vastaan Sinulta riistetyn edun, mikäli oli olemassa mitään mahdollisuutta, että Sinä saatoit säilyttää sen, kuten Sinä paremmin kuin kukaan muu ansaitsit.

En ole kuitenkaan juuri tuntenut itseäni imarrelluksi siitä surullisesta maineesta, että olen se henkilö, joka saa yliopiston epämiellyttävän huomion kohteeksi välillisesti, valitettavasti olemalla elossa, olemassa. Ei ole toivoakaan, että tarkastus oikaisisi minun kohtaloni kulkua; heikolta Armfeltilta voidaan melkein yhtä vähän toivoa kykyä ohjailla vallankäyttöä. Ja kaiken kaikkiaan se voi olla melkein yhdentekevää. Todennäköisesti en pystyisi saamaan aikaan erityistä suurtyötä, ja toden sanoakseni olen todellakin sitä mieltä, että on parasta olla sitoutumatta asemaan, jossa olisi jokaisen roiston tavoin roisto. Tietysti minä kuitenkin toisinaan ajattelen, että minua käy vähän sääliksi. Näin täysin vailla voimia saamaan mitään aikaan en usko alun alkaen olleeni. Kohtalo on kuitenkin toisinaan leikkinyt kanssani katkeraa leikkiä. Enemmän kuin ruumiini leipää on sieluni tarvinnut hyväntahtoisuutta, teoissa ilmenevää jaloutta, kunniallisuutta ja uskollisuutta. Näitä ominaisuuksia en kuitenkaan ole aina kohdannut, vaikkakin ehkä kuitenkin enemmän kuin Sinä, joka olet yhtä suuresti tarvinnut tätä sielunravintoa. Ihmisen viheliäisyys selittyy lisäksi pääasiassa siten, että hänellä on vain samat elimet niin suuren kuin pienenkin onnettomuuden kohtaamiseen. Teurassonnin sarvien pisto ja lutikan purema, keisarin valtikan ja kenraaliluutnantin kannuksen isku, karhun kiukkuinen ja tytön kavala syleily musertavat piruparan melkein yhtä pahasti; ja kun hän toivoo pääsevänsä eroon koko roskasta, hänen toiveensa pysähtyvät harvoin ennen sellaista tavoitetta, että kaikki menköön päin helvettiä.

Eräät piikit painuvat kuitenkin kaikkia muita syvemmälle. Alakuloisena tunnen olevani niin paatunut mieleltäni, että melkeinpä ihmettelen, että Sinä olet kyennyt omassa mielessäsi säilyttämään niin paljon jaloutta, että vaivaudut kaivamaan esiin ne ruudin ainekset, jotka sisältyvät jonkun Sundvallin ja hänen puoliksi filosofisen ja täysin epäteologisen lähimmän virkaveljensä kaltaisiin sontakasoihin. Tiedän kuitenkin, että aikoinani minäkin olisin tehnyt samoin – mutta enpä tiedä, palaavatko tuollaiset viattomuuden ajat vielä eteeni. Tässä pätee varmaankin: Zwar der Frühling kehret wieder, aber doch für uns nicht mehr. [Kyllä vielä kevät koittaa, meille vaan ei milloinkaan].

Tämä runollinen säe saattaa toki vaikuttaa liian vahvalta, minkä takia joudunkin kiskomaan itseni kysymykseen, joka koskee omia runoilijan vuodatuksiani. Ovatko ruotsalaiset publikaanit kiinnittäneet mitään huomiota tuoreimpaan opukseeni, ja arvellaanko siinä tapauksessa kunniallisen Talis Qualiksen [Sen-ja-sen] vai mielestäni enemmänkin yksinkertaisten kuin vihamielisten Bäckströmien osuneen oikeaan? Sellaisia ääniä, jotka läpäisevät Paavo Korhosen tarinan, en toki odota Sveanmaassa yhdenkään korvan ymmärtävän. Siellä ollaan kuitenkin yleensä tottuneempia lukemaan kuin meillä. Niinpä tuollaisten lukijoiden arvio ansaitsee jonkinmoista arvonantoa, ja olisi mielenkiintoista kuulla siitä jotakin. Sano siis suoraan: kaikkein pahinkin. Näissä asioissa minulla on nykyisin paksu nahka, jota ei ole kaikille suotu.

Älä vain luule, että tämä parkkiintuneisuus vallitsee kovin vahvana muissakin suhteissa, kun luet, mitä nyt seuraavaksi kirjoitan. Olen nyt jokseenkin lopen kyllästynyt ikuiseen rahojen haalimiseen milloin mitenkin ja haluaisin hyvin mielelläni aloittaa kokonaan uudelta pohjalta ja päästä herraksi kerran minäkin. Olisipa sentään hiukan kummallista kokea siirtyminen asemaan, jossa voisi antaa palttua kaikille, jotka ovat sen ansainneet, ja muuta toisille, jotka ovat ansioituneet toisella tavalla. Välineen tuollaisen ihmeteltävän muutoksen aikaansaamiseen tapasin Ruotsissa harhaillessani. Nimi oli Aurora Sederholm. Sain häneltäkin osakseni samaa hyväntahtoisuutta, jota pojat ja tytöt tavallisesti osoittavat minua lähestyessään. Minulle jäi sellainen varma käsitys, että vallassani olisi ollut muuttautua miljonääriksi muutamien satojen tuhansien riikintaalarien avulla. Silloin en monestakaan syystä halunnut sitä. Nyt melkeinpä toivoisin sitä; ehkä se ei enää käy päinsä. Se olisi ikävää. Jos niin on, niin olkoon! Nyt olisi asiana tietää, onko mainittu kultamamselli vielä noukittavissa. Tri Willander on vihitty näihin salaisuuksiin. Mutta miten häneltä saisi ongituksi sen kultaisen salaisuuden, onko mamselli vielä halukas kääntymään? Mellin tuntee miehen hyvin; mutta luuletko, että kun häntä kaunistaa omaksumansa puheliaisuus, häneen voi luottaa näin kiperissä asioissa. Jos itse tunnet Willanderin, niin kirjoita asiasta hänelle pari riviä. Hän on toki, sikäli kuin ymmärrän, kelpo mies.

Olisinpa utelias näkemään, millainen on ilmeesi, kun olet tämän kaiken läpi lukenut. Paljon olisi vielä lisättävää; yö on kuitenkin kulunut jo pitkälle ja minun on ajateltava huomispäivän raskaita kuormia ja koottava voimia niiden kantamiseen. Mietin tässä, voidaanko Arppesta suoriutua (velka on 50 bankoriksiä) myytyjen teosteni tuottamilla varoilla. Jollei se käy, minun on varmaankin saatava rahat irti jostakin, vaikka olenkin etenkin tämän vuoden kaikenlaisten mielettömien menojen takia kerta kaikkiaan pennitön. Heikon yrityksen tilanteeni parantamiseksi aion kuitenkin tehdä. Ilmoittaudun näinä päivinä halukkaaksi toteuttamaan vanhan suunnitelmani ja pitämään historian luentoja uusimmasta historiasta kumpaakin sukupuolta edustaville naisille ensi tammi- ja helmikuun aikana.

Kun kirjoitat, olisi parasta, että sulkisit kirjekuoreen muutamia plootuja, jotta voisit saada scriptumin kirjatuksi lähetykseksi. Se on ainoa tapa saada kirje ehjänä perille. Voisin sitten huvikseni lähettää summan tanssimaan takaisin paluupostissa. Maksaisihan se jotakin, mutta hittoako se merkitsee miljonäärille in spe [toiveissaan tulevalle], jollainen on Sinun

ystäväsi ja veljesi Fredr. C.s