Parahin Fredericus! 6.11.1839

Viime kirjoitukseeni tulee ehkäpä liian myöhään seuraava vaihdos sen vastineen kappaleen sijaan, jossa käsitellään ”näkymätöntä seurakuntaa”:

Arvostelijan aiempaan naureskeluun herra S:n näkyvää ja näkymätöntä seurakuntaa koskevalle todistelulle1 on hyvät syynsä, mutta jos hän ei nyt jatkaisi, se olisi epäkohteliasta koko nauravaa yleisöä kohtaan. Silloinhan luultaisiin että siitä, mitä ”yksikään silmä ei ole nähnyt eikä yksikään korva kuullut” ei myöskään ”yksikään kieli voi puhua” ja niinhän useimmat lukijat asian luulevat olevankin. Mutta tämän arvostelijan, joka vieläpä myöntää että juuri näkyvä on se, mitä ei voida sanoin ilmaista, täytyy silti nauraa, kun sitä, mitä kukaan ei ole nähnyt eikä kukaan kuullut, väitetään historiantutkimuksen kohteeksi. Vielä enemmän arvostelijaa huvittaisi nähdä, minkä näköisenä Neander kuuntelisi itseään ylistettävän tästä kummallisesta historiantutkimuksesta. Herra S. teki todellakin väärin, kun hän ei tässä niin kuin muualla, omalla tavallaan selittänyt arvostelijan naurua. Hänenhän olisi tarvinnut vain sanoa, että arvostelija kieltää näkymättömän seurakunnan olemassaolon. Silloin hän olisi voinut kutsua arvostelijaa epäpyhän sijaan ”jumalattomaksi”. Nyt herra S:n täytyy sallia arvostelijan Augsburgin tunnustuksen mukaisesti kääntävän hänen terminsä ”societas lidei & Spiritus sancti” ”uskon ja Pyhän Hengen yhteydeksi uskovien sydämessä”. Sitten arvostelija rohkenee kysyä, kuinka monta sydäntä herra S. tuntee? Tuskin useampaa kuin omansa ja senkin hyvin vajavaisesti?2 Arvostelija melkeinpä uskoo, että Neander on yhtä hankalassa tilanteessa, vaikka onkin varmasti suurempi connoisseur kuin herra S. Asialla on se selkeä perusta, että sydän on tunteen kotipaikka ja siten myöskään sydämen usko ei ole sanoin ilmaistavissa. Välitön subjektiivisuus jakaa tässä välittömän objektiivisuuden kohtalon. Herra S. tietää edelleen, että näkyvän ja näkymättömän seurakunnan ero esitettiin vasta uskonpuhdistuksessa. Herra S. pitää tässä niin kuin muuallakin arvostelijaa erittäin tietämättömänä. Tämä uskaltaa kuitenkin esittää asiaa tuntevien ratkaistavaksi oman käsityksensä näkymättömästä seurakunnasta. Hän on nimittäin sitä mieltä, että protestanttisuus tässä määrityksessä lausuu julki yleisen periaatteensa, subjektin oikeuden ja velvollisuuden itse omassa sydämessään suhtautua Jumalaansa. Näkymätön seurakunta sinänsä on kyllä ”pyhä ja yleinen kirkko”, mutta tämän epiteetin varaaminen yksinomaan sille on yhtä epähistoriallista kuin järjenvastaistakin, koska näkyvä seurakunta on yhtä välttämätön kirkon pyhyyden ja yhteisyyden momentti. Saahan myös herra S. useammassakin mielessä kiittää objektiivisesti olemassa olevaa, näkyvää seurakuntaa asemastaan niin näkyvän kuin näkymättömänkin (jota herra S. yksinomaan haluaa) seurakunnan opettajien opettajana. Järjellisellä on niin menneisyytenä, siis Historiassa, kuin päämääränäkin, siis tulevaisuudessa, merkitystä vain sikäli kuin se on olemassa vallitsevassa nykyhetkessä. Päämäärät, totuus ja järki eivät nimittäin ole vain haaveilijan ideaaleja, vaan olemassa olevaa konkreettista todellisuutta. Herra S. sallinee siis kohteliaimmin arvostelijan edelleen nauraa näkymättömän seurakunnan saarnaajille ja historiankirjoittajille samoin kuin sen suutareille ja räätäleillekin.

Quae erant dicenda [nämä asiat oli sanottava]. Havaitset, että olen hiukan katunut sitä, että päästin hänet niin vähin moittein, mutta myös pelkään suuresti vielä uusia virhetulkintoja.

Juuri tätä kirjoittaessani sain Jumalan kiitos Tengströmiltä passipromotoriaalin ja Lilleltä teidän jäähyväistervehdyksenne sekä erityisesti tietoja Sinusta. Gratulor, gratulor [onnittelen, onnittelen]! Jollet järjestä asioita niin, että Sinun erottamisestasi yliopistosta nousee samanmoinen kysymys kuin Sinun ottamisestasi sen palvelukseen, niin asetutpa laiskottelemaan. Sanon näin, koska kysymys nousee esiin niin kirotun helposti, että sen asianmukaisessa ratkaisemisessa on vaikeutensa, siitähän Sinulla on esimerkki silmiesi edessä. Tarvitsisin enemmän kuin koskaan Teidän kädenpuristustanne, sillä lähden matkaan with broken heart [murtunein sydämin], en voi kuitenkaan sitä saada ja olen itse ottanut harteilleni taakan, jota kannan. Älä sano tätä kenellekään!

Postin lähtöaika on kauan sitten ohi. Toivonpa, ettei suuri postilaukku, vaikkei varmaa osoitetta olekaan, kauan odota, ennen kuin se ottaa vastaan Ystäväsi

Snellmanin

• 1. Arvostelija ei tiedä, milloin herra S:n persoonasta on tullut niin pyhä, että hänen väitteidensä ilkkumista tulee pitää ”maallistamisena”, tai sellaiseksi kutsua. Tiedekunnan videtur [hyväksyvä näkemys] ei ole kanonisointi.
• 2. Herra S. tekee tosin sen rajauksen, että vain Jumala tuntee täydellisesti näkymättömän seurakunnan jäsenet. Yhtä hyvin hän voi sanoa samaa esim. omasta tulevasta tohtorinhatustaan ja jokaisesta hiekanjyvästä. Herra S:n nyt käymässä kiistassa tällainen vetoaminen on arvostelijan mielestä kaikin puolin sopimatonta. Vannokoon herra S. mieluummin, että se, mitä hän sanoo, on puhdas totuus.