Helsingissä 20.3.1846

Suuresti kunnioitettu Veli Snellman! 

Ota vastaan myöhäiset, mutta toki täysin vilpittömät kiitokseni runoteksteistä, jotka lahjoitit minulle avustaaksesi Neckeniä. Se oli kuitenkin jo valmiiksi painettu, kun nämä tekstit saapuivat; sallinet, niin toivon, hyväntahtoisesti, että käytän ne ensi vuonna? – Olen suoraan sanottuna häpeissäni siitä, etten ole tätä ennen edes ilmoittanut Sinulle tekstien perilletulosta.

Asiat eivät oikein kunnolla etene. On pakko sanoa, että täällä Helsingissä ollaan enemmän kiinnostuneita pintakoreudesta ja joutavuuksista kuin nuorelle studiosukselle on hyväksi. Sanot, että tämä on heikon sielun tunnustus; ja pelkäänpä todellakin, että niin asia on.

Kellgren on onnenpekka, kun hän pääsee matkustamaan ja imemään sisäänsä puhdasta ja vapaata ilmaa ja juomaan raikasta vettä sivistyksen lähteestä. Luuletko, että voisi saada jotakin aikaan, jos lähtisi liikkeelle 1 000 hopearuplan turvin? Se olisi summa, jonka verran voisi ehkä ottaa velkaa.

Julkaisutoiminta vie lopuksi ihmiseltä kaikki voimat. Tämä sensuuri, joka riippuu Damokleen miekkana jokaisen ajatuksen, jokaisen ilmauksen yllä, murhaa sielun. Vaikka silloin tällöin tekisi jonkin loikan kaikin voimin, köysi pysyy kuitenkin nilkan ympärillä, ja ennen kuin huomaakaan on nenällään rapakossa. Näin sitä on liekaan pantuna autiomaassa eikä pääse irti, vaikka näkee mitä ihanimpia laidunmaita ympärillään; ainoa mahdollisuus on hirnua niin äänekkäästi, että koko maailma kuulee tämän nälän ja tyytymättömyyden. Ei siis ole ihme, että useimmiten tuntee olevansa lattea, lyttyyn lyöty ja passiivinen kuin pannukakku.

Lille ilmaantui tässä päivänä muutamana luokseni esittämään mitä typerimpiä ystävyyden vakuutteluja ja selitti haluavansa minun parastani, mistä syystä hän halusi myös sanoa minulle, että asemani täällä Suomessa on aivan väärällä pohjalla, että hän oli jopa kuullut arvoisien virkaveljiensä väittävän minua hirmuisen epäilyttäväksi henkilöksi ja nuorison vastikään virinneelle innostukselle ja sen pyrkimyksille antamaani kannatusta pelkäksi onnenonkimiseksi ym. samassa äänilajissa. Oletkohan kuullut mitään roistomaisempaa? Tämä tapahtui juuri saatettuamme Kellgreniä matkaan, ja vaikka olimme juoneet, niin että olin kutakuinkin hilpeällä tuulella, suuttuminen selvitti pääni hetkessä. – Asiaa rauhallisemmin harkittuani havaitsen toki, että kaikki tuo on heikkojen aivojen keittämää vesivelliä, mutta kyllähän tuommoisen tekstin kuuleminen tietysti masentaa. Riittäköön tämä. Luultavasti olet jo väsynyt pitkään jaaritteluuni omasta itsestäni.

Altis ystäväsi ja palvelijasi

F. Berndtson.