Frans Olof af Brunérille

Tietoka dokumentista

Tietoa
13.5.1867
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

H:ki 13.5.1867

 

Jalosukuinen Herra Senaattori ja Ritari. 

 

Näiden rivien tarkoitus oikeuttaa minut odottamaan, että niiden sisältämä pyyntö hyväntahtoisesti täytetään. Olen myös lujasti vakuuttunut siitä, että Jalosukuinen Herra Senaattori käyttää luottamustani juuri sillä tavalla kuin jalosti ajattelevan miehen voi ilman muuta olettaa menettelevän.

Ei ollut sopivaa, että minulta tiedusteltiin, millainen summa [senaatin] eroaville jäsenille olisi lahjapalkkiona maksettava. Velvollisuuteni olisi nimittäin vaatinut minua vastustamaan asiaa, koska sellaiset eivät yleensä ole toivottavia – ne aiheuttavat aina moitteita. Koska olen kuitenkin sitä mieltä, että luottamustehtävien hoitajien palkan ja eläkkeen välinen suuri ero on poliittinen virhe, ja koska asia oli joka tapauksessa jo päätetty, rajoituin vastauksessani pelkästään summaa koskevaan kysymykseen – nimittäin Munckin ja Edelheimin osalta; selitin olevani sitä mieltä, ettei olisi soveliasta tarjota vähempää kuin puolet vuoden palkkatuloista lisäten erikseen kysyttäessä, että tarkoitin tällä puolta myös kaikista virkaan liittyvistä sivutuloista. Tällä perusteella arvioitiin muistaakseni 8 000 markkaa soveliaaksi vähimmäismääräksi – samalla tietysti enimmäismääräksi, koska tuollaista asiaa selviteltäessä kysytään aina: miten vähällä voidaan kunniallisesti selviytyä?

Olisi ollut naurettavaa puhua siitä, kuinka paljon valtion varoista tällaisiin tarkoituksiin liikenee. Enkä siitä puhunutkaan.

Melkein yhtä sopimatonta kuin asian kysyminen minulta on tähän tiedusteluun vetoaminen. Siinä ei juuri noudatettu hienotunteisuutta.

Kirjoitan tästä nyt erityisesti ystäväni Edelheimin takia. Parituhatta markkaa sinne tai tänne ei varmastikaan ole hänelle elintärkeä asia. Mutta tietysti nämä markat merkitsevät valtion taloudessa vielä vähemmän. Mielestäni tässä yhteydessä on toimittava kunniallisuuden ja sopivan käytöksen edellyttämällä tavalla. Ja olen edelleenkin sitä mieltä, että puolen vuoden tuloja pienempi summa ei tätä vaatimusta täytä. Erityisesti toivon toki sydämeni pohjasta, että soveliaisuutta noudatettaisiin rehdin ystäväni Edelheimin kohdalla, ja pidättäydyn mitenkään vertailemasta häntä seuraajaansa, jonka paluu [senaatin] talousosastoon merkinnee minun pikaista lähtöäni sieltä. Tietysti olen sitä mieltä, että samaa huomaavaisuutta on osoitettava myös Munckia kohtaan.

Paroni Stjernvall lienee matkoilla. Täkäläiseen Ylhäisyyteen en voi vedota. Jätän näin ollen nöyrimmästi Herra Senaattorin harkinnan varaan, voisiko asiasta puhua Herra Kreivin [Armfeltin] kanssa. Pyydän kuitenkin, että se tapahtuisi suunnilleen tähän tapaan:

”Tässä on kirje Snellmanilta. Näyttää siltä, että hän ei ole vedonnut valtion rahavaroihin, vaan selittänyt pitävänsä vuoden palkkatulojen puolikasta soveliaana. Edellyttänyt kuitenkin, että hänen ilmoituksensa pidetään salassa.”

Jos Herra Kreivi suostuisi tarttumaan asiaan uudelleen ja ilmoittamaan kenraalikuvernöörille omana käsityksenään asiaa tarkemmin harkittuaan, ettei ole soveliasta maksaa senaattorille [lähtiäislahjaksi] vähempää kuin hänen puolen vuoden tulonsa – tavoite olisi saavutettu. Jos minulta vaaditaan lausuntoa, saan tilaisuuden toistaa sen, minkä olen jo sanonut – ja tässä edellä esittänyt.

Jos Herra Kreivi pitää sellaista askelta sopivana – minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tämä kirje sen jälkeen luetaan Kreiville.

Jalosukuinen Herra Senaattori havaitsee helposti, miten tärkeää on, että vain kolme henkeä saa tietää tämän kirjeen olemassaolosta. Jos nimittäin tieto siitä leviää laajemmalle, minun on pakko tehdä selkoa siitä, minkä takia olen sen kirjoittanut. Myöskään Edelheimin tietoon ei saa koskaan tulla sanaakaan tästä. Puhun nimittäin asiasta vastoin hänen nimenomaista kieltoaan – mutta se synti minun on otettava tunnolleni.

Minulla on kunnia toistaa: En voi puoltaa lahjapalkkioita. Mutta kun asia on päätetty, muutamat markat sinne tai tänne ovat kutakuinkin yhdentekeviä. Ja mitä enemmän ajattelen asiaa in casu [tätä tapausta koskevana], sitä selvemmin havaitsen, että kyseessä on senaattorin asema yleensä. Liian mitätön summa merkitsee kaikkiin kohdistuvaa halveksuntaa.

Erinomaisinta kunnioitustani vakuuttaen minulla on kunnia edelleenkin olla

Jalosukuisen Herra Senaattorin ja Ritarin

nöyrin palvelija

Joh. Vilh. Snellman

 

 

Vertailu