Finlands Allmänna Tidningissä julkaistiin jokin aika sitten sittemmin muissakin lehdissä välitetty uutinen Viipurin kaupungin viennistä ja tuonnista 1866. Tiedot ovat peräisin ilmeisesti erään sikäläisen kauppahuoneen kiertokirjeestä.1

Kiertokirje sisälsi myös vertailun saman kaupungin edellisen vuoden lukuihin – Allmänna Tidningenin uutisessa sitä ei ollut mukana.

Kyseisestä vertailusta käy ilmi, että metsäntuotteiden vienti oli 1865 erittäin suurta, koska rahtialusten puute haittasi vientiä edellisenä vuonna. On myös luultavaa, ettei kiertokirjeessä ole viennin ja tuonnin arvoja laskettaessa huomioitu ulkomaisen kurssin eroja näinä vuosina. – Jotta luvut olisivat vertailukelpoisia, on joko vähennettävä vuoden 1865 arvosta noin 20 prosenttia tai lisättävä yhtä paljon vuoden 1866 lukuihin.

Mutta se siitä. Viipurin kauppa on tietenkin merkittävää, mutta se ei kuitenkaan anna mittapuuta koko maan kaupalle. Tietoja maamme vuoden 1866 viennistä ei vielä ole käytettävissä. Jotain niiden tasosta edellisiin vuosiin verrattuna voidaan kuitenkin päätellä jo tiedossa olevista vientitullin ja sahausmaksujen määristä. Ensiksi mainitusta yli 4/5 lankeaa metsäntuotteiden osalle, jälkimmäistä tunnetusti maksetaan sahatusta puutavarasta. Mainitut luvut ovat

vientitulli sahausmaksu

1861 190 302 mk 212 736 mk

1862 207 510 220 073

1863 252 783 308 527

1864 211 159 271 594

1865 301 162 417 797

1866 259 584 379 953

mistä nähdään, että kuuden vuoden aikana summat olivat suurimmat vuonna 1865, seuraavaksi suurimmat 1866. Kukaan tuskin epäilee, etteikö viennin määrällinen suhde olisi sama. Jos otetaan huomioon, että osa vuonna 1864 valmistetuista metsäntuotteista mainitusta syystä laivattiin vasta 1865 ja lasketaan molempien vuosien keskiarvo, niin keskiarvoksi saadaan

vientitulli sahausmaksu

256 160 mk 344 695 mk

jolloin osoittautuu, että vuoden 1866 luvut yhä ylittävät tämän keskiarvon.

Tulos voi yllättää kaikki ne, jotka ovat hyvässä uskossa ottaneet vastaan kertomukset Suomen Pankin kuristusjärjestelmästä, sahojen seisomisesta liikkuvan pääoman puutteessa, laivausten vähäisyydestä jne. Olosuhteita paremmin tuntevat ovat toki oivaltaneet nämä kuvaukset osin perättömiksi ja osin liioitelluiksi. Mutta niiden esittäjiä ei ole kiinnostanut niiden peruminen eikä niitä ole lukujen puuttuessa toistaiseksi voitu myöskään virallisesti kumota.

Se, ettei metsätuotteiden vienti ole ollut kannattavaa, on eri asia. Ei kai maan hallitusta voi syyttää siitä, että vientitavarasta maksetaan ulkomailla huonosti. On kuitenkin tosiasia, että priima lankuista on maksettu 5 sterlingpunnasta 10 shillingistä 6 sterlingpuntaan standardikoosta2 ja että Ranskan satamissa hinta on ollut tyydyttävä.

On luultavaa, ettei myöskään mikään muu tärkeä viennin osa ole vuonna 1866 vähentynyt. – Numerotiedot tulevat varmasti vahvistamaan tämän oletuksen.

Tässä esitettyjen tosiasioiden toivoisi saavan mahdollisimman laajaa julkisuutta, jotta ne jossain määrin estäisivät monia ajattelemattomia yrityksiä hävittää maamme ulkomainen luotto. Tosiasiat osoittavat täkäläisten tuottajien ja viejien olevan riittävän lujalla pohjalla kyetäkseen ylläpitämään maan elinkeinoja ja kauppaa myös vaikeissa oloissa. Elinkeinoelämän ydintä eivät myöskään ole haitanneet ne vararikot, jotka tekivät surullisen mutta itsestään selvän lopun joidenkin kauppiaiden ilman ääriä ja määrää harjoittamasta velkaantumissysteemistä.

• 1. Kiertokirjeen tendenssimäisyys näkyy tiedossa, että ”finanssiuudistukset” olisivat haitanneet tuontia (!), kun taas puutavaranviennin vähäinen supistuminen olisi johtunut sahatukkien ylitarjonnasta.
• 2. Myyjät ovat ilmoittaneet saaneensa jopa 6 st. puntaan 10 shillinkiin.