Finlands Allmänna Tidning nro 295, 18.12.1861: Selitys

Editoitu teksti

Suomi

Koska Finlands Allmänna Tidning on useissa numeroissaan esittänyt erilaisia tuomioita Litteraturbladetista ja sen julkaisijasta, suotaneen tilaa myös seuraavalle. Pyydän sitä nöyrimmin, koska Litteraturbladetissa selitys tavoittaa niin harvan lukijan. Pyydän myös anteeksi tämän selityksen laveutta. Todistaa ei voi yhtä vähillä sanoilla kuin ilman todisteita voi tuomita ja kirota.

Mainitut tuomiot koskevat etupäässä Helsingfors Tidningarin ja Litteraturbladetin välistä kiistaa.

Tämä kiista ei ole ollut todistelua erilaisten mielipiteiden puolesta ja niitä vastaan. Helsingfors Tidningar on tosin hyökännyt eräitä Litteraturbladetissa ilmaistuja käsityksiä vastaan, mutta Litteraturbladet ei ole vastannut hyökkäyksiin.

Syynä on se, että allekirjoittanut, Litteraturbladetin julkaisija, jo kaksi vuotta sitten kieltäytyi kaikesta kirjeenvaihdosta herra A. Schaumanin, H:fors Tidningarin tämänvuotisen toimittajan kanssa. Herra A. S. tiesi hyvin, että Litteraturbladet ei tulisi vastaamaan mihinkään hänen kritiikkiinsä tai puolustautumaan niitä vastaan.

Mutta H:fors Tidningar on syyttänyt Litteraturbladetia mielipiteestä, jota en ole koskaan edustanut ja jota Litteraturbladetissa ei ole koskaan ilmaistu. Ja koska tuo mielipide ja sen esittäminen olisi minulle erittäin häpeällistä, olen katsonut välttämättömäksi kiistaa tämän H:fors Tidningarin väitteen todenperäisyyden.

Ns. kiista on siis muodostunut vain ja ainoastaan siitä, että Litteraturbladet on kieltänyt sisältäneensä mielipiteitä, joista H:fors Tidningar sitä on syyttänyt. Jälkimmäinen lehti taas ei ainoastaan ole jättänyt perumatta syytöksiään, vaan esittänyt lisäksi uusia, yhtä alentavia syytöksiä.

Vain tästä on kiistassa Litteraturbladetin puolelta ollut kysymys, ei lainkaan joidenkin mielipiteiden ja oppien puolustamisesta.

Tässä todisteet siitä, että asia on näin.

Litteraturbladetin 6. kesäkuuta jaettu numero 5 sisältää artikkelin ”Suomen olot ja Ruotsin lehdistö”.

Åbo Underrättelser, lehti, joka on vuosikausia kunnostautunut esittämällä kaikenlaisia loukkaavia huomautuksia allekirjoittanutta kohtaan, katsoi tarpeelliseksi myös tämän artikkelin johdosta kertoa yleisölle, että minä olen siinä ”kieltänyt Suomen kiistattomat valtiolliset oikeudet”, ja että Litteraturbladet on muutoinkin osoittanut ”itämaisia sympatioita” jne.

Suomalaisen käden välityksellä syytökset toistettiin ruotsalaisessa Dagligt Allehanda -lehdessä ja edelleen Aftonbladetissa. Molemmat lehdet siteerasivat auktoriteettinaan Åbo Underrättelseriä, ja molemmissa lisäksi totuudenvastaisesti leimattiin minut isänmaan kalleimmat edut kavaltavaksi poliittiseksi luopioksi.

Juttua jatkettiin useissa ruotsalaislehdissä ja se kulkeutui edelleen saksalaisiin lehtiin, kuten Börsenhalleen, Nationalzeitungiin ja moniin muihin.

H:fors Tidningar aloitti 23. heinäkuuta numerossaan 85 ja jatkoi kuudessa numerossa samaa Litteraturbladetin artikkelia käsitteleviä ”Kirjeitä maalaisystävälle”.

Litteraturbladet ei ole puuttunut siihen, mitä nämä kirjeet muutoin sisälsivät. Vain yhden viidenteen kirjeeseen (nro 95, 13. elokuuta) sisältyneen syytöksen olin sen halventavan luonteen vuoksi velvollinen torjumaan.

Litteraturbladetin artikkelissa sanotaan seuraavasti:

”– – että rauhansopimuksessa Suomi luovutettiin tuleviksi ajoiksi Venäjän valtakuntaan yhdistettynä maakuntana – –.” Nämä sanat eivät tarkoita mitään muuta kuin että Suomi oli Ruotsin vallan alla ollut maakunta ja sellaisena se vuonna 1809 luovutettiin. Sopimus ilmoittaa, että luovutettavat osat maasta tulisivat ”kuulumaan täysin omistusoikeuksin Venäjän keisarikuntaan ja siihen yhdistettäviksi.” On sitä paitsi selvää, että Ruotsi ei voinut luovuttaa Suomen ”valtiota”, jota Ruotsin vallan aikana ei ollut olemassa. Nämä Litteraturbladetin sanat oli suunnattu eräälle ruotsalaiselle lehdelle yhteydessä, jossa koetettiin osoittaa, että Suomi on itse tehnyt itsensä siksi, mitä se valtiollisessa mielessä nyt on. Siksi kirjoituksessa todettiin edelleen: ”Mainitunlaisesta alusta, joka ei suinkaan sisällä lupausta maan nykyisen valtiomuodon toteuttamisesta, tämä on kehittynyt nykyiselleen.”

Samassa paikassa Litteraturbladetissa todettiin poliittisen tietoisuuden Suomessa tähän asti olleen niin epävarmaa, että vielä vuonna 1859 herra Palménin julkaisema ”Juridisk Handbok” totesi maan olevan maakunta.

Nyt H:fors Tidningar muistuttaa, että juuri Litteraturbladet mainittua kirjaa (numerossaan 10/1859) arvostellessaan ”monesta eri valtiosopimuksesta otettujen erittäin osuvien todisteiden avulla” kumosi Palménin käsityksen. Mainitussa arvostelussa sanottiin nimittäin, että Suomi on sisäisesti itsenäinen valtio. H:fors Tidningar on kyllin oikeudenmukainen lisätäkseen, että näin on ”maassamme ainakin kerran ollut ilo painetusta sanasta lukea” jotain ”Suomen valtiollisesta asemasta”.

Nyt H:fors Tidningar sanoo tästä (nro 95): ”Se oli silloin!”

Sitä vastoin lehti käsittää Litteraturbladetin tämän vuoden numerossa 5. esitetyt rauhansopimusta koskevat sanat niin, että minä nykyään väittäisin Suomen itse asiassa olevan maakunta ja että ”tämän tiedon tueksi” nyt vetoaisin mainitun kirjan oikeana pitämääni kantaan. H:fors Tidningar huudahtaa: ”Näin on nyt!”

Sitten lehti lisää: ”Jottemme lankeaisi samaan muistinmenetykseen” kuin Litteraturbladet, ”käykäämme läpi kaikki mahdolliset saatavilla olevat valtiosopimukset ja asiakirjat.” Sitten H:fors siteeraa Litteraturbladetia vastaan useita valtiosopimuksia, myös niitä, jotka Litteraturbladet esitti todisteeksi ”Juridisk Handbokin” käsitystä vastaan.

H:fors Tidningarin oli valittava joko tämä väärä tulkinta Litteraturbladetin mielipiteestä, joka näin tulkittuna olisi ristiriidassa muiden myös samassa artikkelissa esitettyjen väitteiden kanssa, tai sitten aiemmin esitetty todistelu Suomen valtiollisesta oikeutuksesta sisäisesti itsenäisenä valtiona. Vaikenen siitä todistusaineistosta, jonka koko elämänaikainen toimintani tarjoaa. Pyydän lukijaa kuitenkin muistamaan, että syytöksen mukaan minä olisin kiistänyt Aleksanteri I:n, Nikolai I:n ja Aleksanteri II:n kruunajaisvakuutusten olemassaolon samoin kuin väittänyt, ettei Suomella ole minkäänlaista perustuslakia tai että sillä ei ole mitään virkaa. H:fors Tidningarin toimitus valitsi mainitun tulkinnan, joka on syytös. Syytös koskee poliittista petosta ja, mikä vielä pahempaa, sellaista petosta joka merkitsee häpeällisintä mahdollista isänmaanpetturuutta.

Se on syytös. Vain sen ja sitä seuranneet yhtä alentavat syytökset olen kiistänyt. Mitään muuta kiista ei ole koskenut.

Vastaus tähän Åbo Underrättelserin, Ruotsin lehtien ja H:fors Tidningarin esittämään syytökseen on luettavissa Litteraturbladetin numerosta 7.

Tässä vastauksessa en mainitse edes H:fors Tidningaria nimeltä. Sen osuuteen viitataan vain seuraavissa sanoissa: ”Eräs toinen kotimainen lehti on seurannut (Åbo Underrättelserin) houkuttelevaa esimerkkiä, vaikka onkin esittänyt väitteensä peitellymmin, julkaisten kuitenkin vastustaakseen meitä (!!) lainauksia niistä virallisista asiakirjoista, jotka sisältävät hallitsijoiden antamia vakuutuksia Suomen perustuslakien voimassapitämisestä.”

Muutoin vastaus oli suunnattu pääasiallisesti Dagligt Allehandaa vastaan. Selvitin erityisesti kiistanalaisia rauhansopimuksen ja herra Palménin kirjan sanoja todistaen, että niistä esitetty tulkinta ei ollut perusteltu. Lisäsin: ”vaikka sanamme olisivatkin olleet jollakin tavoin epäselvät, mitä ne eivät ole, antaako allekirjoittaneen julkinen esiintyminen kenellekään rehellisesti ajattelevalle ihmiselle aihetta epäillä, että hän koskaan voisi ryhtyä sellaiseen maanpetokselliseen tekoon, että hän kiistäisi isänmaaltaan poliittisen olemassaolon oikeuden sisäisesti itsenäisenä valtiona?” Tähän H:fors Tidningar vastaa seitsemännessä kirjeessään (nro 112), että Litteraturbladet kyseisessä artikkelissaan (”Suomen olot ja Ruotsin lehdistö”) on ”kylmän laskelmoiduin tempuin ja harhaanjohtavien puolitotuuksien avulla” – – ”koettanut osoittaa mielipiteensä oikeaksi ja tyrkyttää käsitystään muillekin.”

H:fors Tidningar ei siis perunut syytöksiään. Sitä ei ole tapahtunut myöskään myöhemmin. Lehti ei kerro lukijoilleen siitä selityksestä, jonka annoin Litteraturbladetin väärin tulkituista sanoista. Sitä ei ole tapahtunut myöskään myöhemmin. Lehti ei kerro lukijoilleen edes siitä, minkä H:fors Tidningarin syytöksen Litteraturbladet koettaa torjua. Sitä ei ole tapahtunut myöskään myöhemmin.

Ei – H:fors Tidningar lisää syytökseensä uuden halventavan moitteen, että olen tarkoituksellisesti koettanut johtaa yleisöä harhaan ”kylmästi laskelmoitujen temppujen avulla” jne.

Ensimmäinen syytös oli se, että olisin muuttanut ajattelutapaani isänmaani valtiollisesta asemasta niin, että nyt kiistäisin sen perustuslaillisen oikeutuksen; jälkimmäinen on yhtä häpeällinen syytös moraalisuuttani kohtaan.

Yleisöllä on oikeus arvioida tätä H:fors Tidningarin käytöstä. Vain ja ainoastaan tästä käytöksestä Litteraturbladet on puhunut. Mitään muuta kiistaa ei sen puolelta ole H:fors Tidningarin kanssa käyty.

Vasta tämän jälkeen Litteraturbladet 2. lokakuuta jaetussa nrossa 8 laski H:fors Tidningarin toimittajan niiden joukkoon, jotka ovat totuudenvastaisesti ja ilkeämielisesti hyökänneet Litteraturbladetia vastaan.

Kaikki julkisesti H:fors Tidningaria ylistäneet kannanilmaisijat ovat tässä asiassa sen kanssa yhteisvastuullisia – elleivät he kykene osoittamaan, että se, mitä tässä olemme H:fors Tidningarista sanoneet ja lainanneet, ei pidä paikkaansa.

Ne asiaan kantaa ottaneet, joiden mukaan molemmat lehdet ovat hairahtuneet kiistanalaisiin ”mielipiteisiin” taas osoittavat, etteivät tiedä, mistä on ollut kysymys.

H:fors Tidningar on tosin, sen sijaan että olisi kertonut Litteraturbladetin ainoastaan kiistäneen mainitut syytökset, väittänyt kiistan koskeneen ”mielipiteitä”, ”erään Litteraturbladetissa esitetyn sanan totuudellisuutta” (nro 116), ”isänmaan korkeimpia elämänkysymyksiä” (nro 138) jne. Se kaikki on kuitenkin virheellistä.

Sitä toistavat auttavat vain johtamaan yleisöä harhaan.

H:fors Tidningarin numerossa 135 sanotaan Litteraturbladetin esittäneen H:fors Tidningaria vastaan ”häpeällisen syytöksen”, että tämä ei ole muodollisesti kertonut lukijoilleen ”Litteraturbladetin peruneen ja selittäneen tunnettuja kaksiselitteisiä ilmauksiaan Suomen poliittisesta oikeutuksesta.” Vasta tässä, 16. marraskuuta, kerrotaan siitä, mitä Litteraturbladetin numerossa 7 sanottiin 3. syyskuuta. Sitä kuitenkin seuraa se perättömyys, että Litteraturbladet olisi ”perunut” mainitun ilmauksen. H:fors Tidningar on siis ollut oikeassa! Litteraturbladet on kiistänyt Suomen poliittisen oikeutuksen. Mutta se on perunut kieltonsa. Näin vihjailee H:fors Tidningar – mutta käyttää vain totuudenvastaisia aseita. Litteraturbladet ei ole koskaan perunut sanomisiaan.

H:fors Tidningar on omalla tavallaan muutoinkin jatkuvasti pitänyt syytöstään voimassa. Samassa numerossa 135 allekirjoittanutta verrataan ”Frans II:een”. Niitä kolmea, jotka H:fors Tidningarin kehotuksesta ottivat asiaan kantaa ja todistivat lehden ilkeämielisten sanojen vaativan selitystä, taas verrataan ”Frans II:n uskollisiin kapinapäälliköihin ja maantierosvoihin”. Ja kun arvostetut miehet julkaisivat Finl. Allm. Tidningin numerossa 272 adressin, jossa H:fors Tidningarin käyttäytymisen paheksuen todettiin olevan ”dénonciation”, niin lehti kirjoitti numerossaan 138 suomalaisen sanomalehdistön olevan ”sellainen lehdistö, jossa yleinen mielipide tukee absoluuttista yksinvaltaa.”

Siis: H:fors Tidningar on puolustanut Suomen perustuslaillisia oikeuksia Litteraturbladetia vastaan, joka on ne kieltänyt! Tämä on H:fors Tidningarin viimeinen sana!

Dénonciation tarkoittaa ilmiantoa, oikeaa tai väärää. Mutta kielenkäytössä sana on vakiintunut tarkoittamaan ennen muuta poliittista ilmiantoa. Ihmisen ilmiantamista hallitukselle pidetään kaikissa maissa häpeällisenä. Mutta itse asiassa on yhtä häpeällistä esittää ilmianto yleisön muodostaman tuomioistuimen edessä – jos syytös on väärä.

Sellaisen syytöksen H:fors Tidningar on esittänyt Litteraturbladetia vastaan. Litteraturbladetin käymän kiistan ainoa tarkoitus on ollut osoittaa syytös vääräksi.

Jos isänmaan onni riippuu siitä, että allekirjoittanutta pidetään isänmaansa kavaltavana poliittisena luopiona – niin H:fors Tidningar on oman vakuutuksensa mukaan puolustanut ”isänmaan korkeimpia elämänkysymyksiä”.

Mutta ne arvostetut miehet, jotka julistivat tyytymättömyyttään H:fors Tidningarin ilmiantoa kohtaan, ovat monien asiaan kantaa ottaneiden joukossa ainoat, jotka ovat osoittaneet tietävänsä, mistä on ollut kysymys.

Monien heidän nimet, Elias Lönnrot etunenässä, on kirjoitettu Suomen historiaan. Suomi on kerran tuleva tuomitsemaan sen arvottoman tavan, jolla heitä vastaan on noustu.

Kun sitä vastoin ihmiset, joiden olemassaolo on tähän asti ollut maailmalle salaisuus, uskovat oman nimensä allekirjoituksen riittävän korvaamaan todisteet, niin tämä jo todistaa riittävästi heidän tuomionsa arvosta. Heidän kannanottonsa ilmiannon puolesta johtunee useimmissa tapauksissa siitä, etteivät he tiedä, mitä puolustavat.

He tulevat sanomaan: mutta Litteraturbladet on käyttänyt kovempia sanoja! Kyllä. Mutta kun H:fors Tidningar sanoi: ”Se oli silloin – näin on nyt”, lehti auttoi niitä arvon suomalaisia jotka ovat useissa maissa halventaneet nimeäni niiden harvojen edessä, jotka sen tuntevat, samoin kuin niiden tuhansien, jotka eivät tunne, mutta liittävät sen vapauden vihollisten joukkoon. He ovat onnistuneet, nämä herrat. Heidän itsepintainen kieltäytymisensä peruuttamasta syytöksiään on varmistanut heidän pyrkimystensä menestyksen. Ja tiedän, että on monia, jotka tässä asiassa yhä ovat heitä tukemassa. Se, joka on tällaisten pyrkimysten kohteena, ei puolustaudu kylmästi eikä voi pitää syyttäjiään kunnian miehinä.

J. V S.

 

 

Vertailu

Alkukieli
Alkukielinen pdf: