Finlands Allmänna Tidning nro 273, 24.11.1862: Varhainen apu, kaksinkertainen apu

Tietoka dokumentista

Tietoa
24.11.1862
Dokumenttityyppi: 
Primäärilähteet

Editoitu teksti

Suomi

Yleisö on Vaasan lääniin lähetettyjen avustusvarojen jaossa saanut kokea, että varoja ei ole riittänyt kullekin hätääkärsivälle seurakunnalle joissain tapauksissa enempää kuin muutama hopearupla.

Avun käytöstä keskustellaan, viisaita neuvoja ja määräyksiä annetaan tarkoituksen saavuttamiseksi. Mihin avustuskomitean tai köyhäinhoitolautakunnan nyt halutaan ryhtyvän saamillaan 6–7 ruplalla? Ja jos se olisikin, kuten joissain tapauksissa, saanut käyttöönsä 50–150 ruplaa, niin mitä työtä sillä rahalla voidaan "järjestää" tuhannelle tai parille tuhannelle tarvitsevalle? Se riittää 250 hengelle yhdestä kolmeen 20 kopeekan päiväpalkkaan. Onko se auttamista?

Jotta avustuskomitea voisi järjestää töitä, sillä on oltava mahdollisuudet työn jatkamiseen ainakin muutaman viikon ajan. Jos tilanne jatkuu samanlaisena kuin on alkanutkin ja komiteat saavat muutaman ruplan kerrallaan tietämättä, tuleeko lisää ja koska, niin ne eivät voi tehdä muuta kuin jakaa sen vähänsä almuina kaikkein nälkäisimmille.

Jos siis halutaan auttaa, niin avun on jatkuttava.

Asia on edennyt hitaasti maaseudun seurakunnissa, se on sujunut kehnosti kaupunkiseurakunnissa. Kenelläkään ei ole oikeutta vaatia toiselta anteliaisuutta. Mutta jokaisella on oikeus sanoa, että maalle ja kansalle on häpeäksi, jos Ruotsissa annetaan toimeenpanna tuottoisia yleisiä keräyksiä samaan aikaan, kun täällä kotimaassa monin paikoin katsotaan, että muutaman kopeekan heittäminen haaviin täytti velvollisuudet nälkäisiä maanmiehiä kohtaan. Vasta sitten, kun kansa on tehnyt kaiken mihin pystyy, se voi häpeilemättä ottaa vastaan almuja. Kunnia ruotsalaisten veljelliselle mielelle! Heidän puoleltaan lahjalle antaa arvoa tunne, joka sen on saanut aikaan ja jota sen antamisessa on niin moninaisesti ja kauniisti ilmaistu. Mutta Suomen itsensä tulee lisätä tähän arvoon se arvo, joka lahjalla on silloin, kun se voidaan ottaa vastaan häpeästä punastumatta.

Tiedämme kyllä, että pääkaupunki on kokonaisuutena tehnyt kutakuinkin sen, mikä sille kuuluukin. Mutta ei pidä uskoa, että se on valmis enempään, jos muualla ei tehdä sitä mitä pitää. Kun tiedetään tarpeen suuruus ja se, kuinka vähän saadaan aikaan ilman vakavia ponnisteluja, ei ole minkään paikkakunnan kannalta liian myöhäistä ottaa asiaa uudelleen esille. Niillä paikkakunnilla, joilla apua on jo kerran annettu, tämä on helpointa toteuttaa niin, että päätetään vielä kahtena vuosineljänneksenä antaa yhtä paljon kuin on annettu ensimmäisellä kerralla.

Myös pääkaupungin näyttää olevan aiheellista päättää heti lisäpon­nisteluista eli että mahdollisuuksien mukaan annetaan kaikki, mitä on luvattu, joulukuussa ja maaliskuussa. Kesäkuussa apu on liian myöhäistä. Se vähentää liiaksi avusta koituvaa hyötyä.

Uudenmaan läänin pitäjistä on tietoja osin tuottoisistakin keräyksistä. Iitin pitäjä näyttää kuitenkin olevan ainoa, jossa asiaan on suhtauduttu oikealla ja anteliaimmalla tavalla ja päätetty maksaa 25 kopeekkaa jokaista täysikasvuista henkilöä kohti. Jos keräyssumma pitäjässä todella kohoaa 1300 ruplaan, kuten on nähty ilmoitettavan, niin mainittu summa lienee vähimmäismäärä. Jos 25 kopeekkaa määrätään minimiksi kaikkialla maassa, saataisiin kokoon lähes puoli miljoonaa.

Muiden läänien anti on yhä varsin vähäinen. Samaan aikaan kun pääkaupungin lehdet joka numerossaan julkaisevat pitkiä luetteloita Ruotsissa suoritetuista keräyksistä, ne vain silloin tällöin sisältävät pari riviä oman maan vastaavista. Kukaan ei myöskään ole vaivautunut laskemaan yhteen, mitä tähän asti on luvattu ja annettu.

Vasta pieni osa lahjoista on saatu perille, mikä näkyy siitä, että kolmen läänin keskuskomiteat eivät ole saaneet yhteensä edes 30 000 ruplaa. – Missä kerätyt varat viipyvät? Miten viljalahjoitusten kanssa menetellään? Onko hätääkärsivien läänien kruununmakasiineissa riittävästi varastoja vaihdettavaksi täällä Etelä-Suomessa kerättyyn tai pitäjänmakasiineista lahjoitettuun viljaan? Jollei, niin eikö tämä vilja pidä myydä mahdollisimman pian ja lähettää näin saatavat rahat viipymättä keskuskomiteoille? Vai säästetäänkö vilja kevääseen sellaisenaan lähetettäväksi? Siinä tapauksessa se saapuu Pohjanmaan ja Savon kilvoitteluihin kesäkuussa ja ehtii kaukaisimmille hädästä kärsiville paikkakunnille suunnilleen ensi vuoden sadonkorjuuaikaan.

Ainakin tällä tavoin meneteltäessä kaikki puhe työn järjestämisestä irtaimelle väestölle on tuskin aiottu muuksi kuin suunpieksännäksi. Avustuskomiteat ja köyhäinhoitolautakunnat saavat silloin edelleenkin 6–7 ruplaa kerralla – vähän päälle tai alle.

Koko yksityisessä, kotimaisessa avustusjärjestelmässämme vallitsee selvä hitaus ja välinpitämättömyys, joka pitäisi voida poistaa? Kunkin kunnan johtomiesten tulisi huolehtia, että kunnan apu tulee perille määränpäähänsä ilman päivänkään tarpeetonta viivyttelyä. Varhainen apu on nimittäin kaksinkertainen apu. Jollei siitä huolehdita, ei voi odottaa muutakaan. 6–7 ruplan lahja seurakuntaa kohti tarkoittaa sitä, että tällä tavoin muistetun väestön on lähdettävä liikkeelle, jos he aikovat mahdollisesti säilyä hengissä.

J. V. S